"Äiti, ethän sinä koskaan kaadu?"
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä ihmisyydestä ja naiseudesta ylipäätäänkin.
Lapsille päälle tuulitakit, kengännauhat tiukasti kiinni ja kypärät tiukasti päähän. Koputus ja testaus: kypärä on ehjä, eikä heilu päässä. Kuulostaako tutulta?
Jokainen aikuinen ymmärtää sisimmässään, ettei pyörällä tarvitse kaatua kuin kerran ja elämä saattaa saada traagisen lopun sekunnin murto-osassa. Siksi monen perheen arjessa lapsen pää suojataan ennen pyöräilyä kuin maailman kallein aarre - mikä se toki kullekin vanhemmalle onkin. Omaan päähän kypärää ei kuitenkaan välttämättä tule vedettyä.
Mutta mieti hetki tätä. Haluaisitko sinä, että lapsesi menettää sinut, koska olit liian turhamainen tai laiska käyttääksesi kypärää? Luuletko sinä, että lastasi kiinnostaa selityksesi siitä, kuinka kypärät eivät istu tai kuinka kampauksesi menee pieleen? Luuletko, että jos lapsesi joutuu selviämään teini-ikänsä ensimmäisistä sydänsuruista ilman sinua, hän tulee ajattelemaan lämmöllä, että ymmärtää kyllä, miksi et käyttänyt kypärää?
Jos luulet niin, huijaat itseäsi. Tästä muistuttaa myös Pelastustoimi vaikuttavalla kuvallaan, jossa nähdään pyörällä kaatunut äiti, jonka kaksi lasta katsovat tajuntonta äitiään kauhuissaan. Kuvateksti pysäyttää ja saa ajattelemaan. Siinä kysytään kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: "Äiti, ethän sinä koskaan kaadu?"
Ja sinä et saa kaatua - ainakaan ilman kypärää. Ainoa, mitä lapsesi haluaa, on se, että olet turvassa ja hänen rinnallaan, kunnes hän on aikuinen. Sinä olet hankkinut lapsen. Sinä olet tuonut hänet tähän maailmaan. Sinulla on velvollisuus seisoa hänen rinnallaan elämän myrskyissä. Sinulla ei ole oikeutta jättää häntä pulaan oman typeryytesi tai turhamaisuutesi takia.
Pyöräilykypäriä on tässä elämässä monenlaisia, eikä kaikkia niistä voi kirjaimellisesti painaa päähän. Niitä yhdistää kuitenkin yksi tekijä: ne voivat pelastaa sinut. Joten mieti, mikä sinun kypäräsi on. Jos uhkaat masentua ja uupua, hae apua. Lastasi tai muita sinua rakastavia ei kiinnosta se, puhuvatko työkaverisi sinusta selkäsi takana, jos jäät uupumuksen takia sairauslomalle. Heitä kiinnostaa vaan ja ainoastaan se, että uskallat tehdä sen, mitä tarvitsee, jotta pysyt heidän rinnallaan jatkossakin. Että uskallat painaa kypärän päähäsi, millainen tai mikä ikinä se sinun tapauksessani onkaan.
Me kaikki emme ole vanhempia, mutta meillä kaikilla on vanhemmat. Turvallisuuden tärkeyden ymmärtää, kun miettii omia vanhempiaan. Heidän elämänsäkin on rajallinen. Jossain vaiheessa on pakko tuijottaa silmiin sitä asiaa, että omat vanhemmat eivät elä ikuisesti.
Nykyään, kun vanhempani lähteävät töihin tai lenkille, minä vannotan heitä laittamaan päähän kypärän tai ajamaan varovasti autolla. Jos he ovat väsyneitä, rukoilen heitä lepäämään. En halua elää ilman heitä, en usko selviäväni ilman heitä - ja olen kohta kolmenkymmenen. Miten siis pieni lapsi selviäisi ilman vanhemman syliä ja neuvoja?
Joten ensi kerralla, kun olet jättämässä kypärää hattuhyllylle, joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti, mieti uudestaan. Elämä voi muuttua - tai päättyä - sekunnin sadasosassa. Ja niitä ihmisiä, jotka jäävät sinua kaipaamaan, ei voisi vähempää kiinnostaa, oliko kampauksesi mennä pilalle vai ei.
Seuraa Reaa Instagramissa @reamarlena. Lue aikaisemmat Suhteettomuusteoria-kolumnit tästä.
