Kuva: Shutterstock

Naiset tekevät miehiä enemmän etätöitä

09.05.2024 15:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Tutkimuksen mukaan naiset tekevät miehiä enemmän etätöitä, kun tilanne on aiemmin ollut päinvastoin.

Etätöitä tehdään edelleen enemmän kuin ennen koronavuosia. Reilu viidesosa kaikista palkansaajista teki viime vuonna etätöitä vähintään puolet ajastaan ja noin prosentti teki etätöitä käytännössä lähes koko työaikansa, selviää Tilastokeskuksen työolotutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin 18-67-vuotiaita palkansaajia. 

Naiset tekevät tutkimukseen mukaan enemmän etätöitä kuin miehet, sillä naispalkansaajsta 23 prosenttia ja miespalkansaajista 21 prosenttia teki etätyötä vähintään puolet työajastaan. 

Työelämän digitalisaation myötä etätyön tekeminen on yleistynyt paljon kuluneiden 10-15 vuoden aikana.  Etätyö saavutti huippunsa maailmanlaajuisen koronapandemian myötä vuoden 2021 keväällä kun yli 40 prosenttia palkansaajista teki etätöitä. Lisäksi yli 8 prosenttia tuolloin sanoi tehneensä etätöitä aiemmin koronapandemian aikaan, vaikka ei sitä enää keväällä 2021 tehnytkään. 

Koronavuosien jälkeen etätyötä tekevien osuus palkansaajista vähentyi, mutta on jäänyt selkeästi korkeammalle tasolle kuin ennen pandemiaa. Vuonna 2023 naiset tekivät etätöitä miehiä yleisemmin, vaikka tilanne oli aiemmin päinvastoin. 

Tutkimuksessa myös selviää, että ergonomia ei välttämättä toteudu etätyöympäristössä kaikilta osin yhtä hyvin kuin työnantajan tiloissa, vaikka tilanne työrauhan kanssa on toisin. Suurimmiksi haittatekijöiksi etätyöympäristössä koettiin vaikea tai epämukava työasento ja  ahtaat tilat. Vähemmän haittaa koettiin toistuvista tai yksipuolisista liikkeistä, huonosta valaistuksesta ja työympäristön rauhattomuudesta.

Lue myös: HS: Asiantuntija kertoo 4 merkkiä, joista tunnistaa hyvän työpaikan

Lue myös: Kroppa jumissa kotitoimistolla työskennellessä? Neljä venytystä virkistää kehon ja mielen hetkessä

Lue myös: Tutkijat havaitsivat istumisen vähentämisen vaikuttavan verenpaineeseen jo tietyn ajan jälkeen

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat