Kylmettynyt pikkupoika hytisi ulkona - mitä tekivät ohikulkijat? Pysäyttävä video leviää netissä

20.02.2014 07:45 - Rea Tallgren

Norjalaiskampanja muistuttaa siitä, kuinka tärkeää tuntemattomiakin on auttaa.

Uutsioimme hiljattain suomalaiskampanjasta, joka oli piilokameroiden avulla testannut, pysähtyykö kukaan auttamaan sekavan oloista, pakkasessa pelkässä yöpaidassa harhailevaa vanhaa naista. Järkyttävää kyllä, yksikään ruuhkassa vastaan tulleista ihmisistä ei pysähtynyt auttamaan.

Norjalaisvideo muistuttaa samasta viestistä. Siinä pieni poika Johannes istuu pysäkillä ilman takkia hytisten kylmyydestä. Video on käsittämättömän liikuttava.

Aluksi näyttää siltä, ettei kukaan auta Johannesta. Lopulta ihmiset kuitenkin havahtuvat. Se, millaisiin mittasuhteisiin he menevät poikaa auttaakseen, tuo kyyneleet silmiin. Nuori poika ottaa takkinsa pois antaakseen sen Johannekselle ja istuu sitten hänen vieressään pelkässä t-paidassa. Vanha mies käärii pojan ison takkinsa sisään hellästi kuin linnunpoikasen. Vanhempi rouva soittaa Johannekselle taksin. Nuorisjoukko kerääntyy Johanneksen ympärille, ja yksi riisuu välittömästi takkinsa antaakseen sen pojalle.

Video muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on auttaa ja uskaltaa pysähtyä, jos näyttää siltä, ettei näkemälläsi ihmisellä ole kaikki hyvin. Videon lopussa kerrotaan videon viesti. Syyriassa lapset jäätyvät tällä hetkellä. Jos antaisit takkisi Johannekselle, miksi et auttaisi myös noita tuntemattomia lapsia?

Kilpailut

Uusimmat