Suomalaisbloggaajan kirjoitus leviää netissä: "Naisen nalkutus paranee panemalla"
Mama Lion -nimellä Lily-sivulle kirjoittavan bloggaajan tuorein kirjoitus on lähtenyt leviämään kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa. Seksuaalineuvojaksi itseään kutsuvan naisen kirjoitus kerää hyvin erilaisia mielipiteitä. Se kun pohtii melko erikoisesti sitä, miksi naiset ovat monesti huonosti voivia marttyyreja, jotka eivät uskalla tai osaa olla sitä, mitä oikeasti haluaisivat.
"Parisuhteissaan haluttomatkin naiset ovat haluttomia usein siksi, että heidän miehistään on tullut hissukoita tossuja, jotka seksiä halutessaan korkeintaan vonkaavat sitä puoliksi anteeksipyydellen. Jos mies sen sijaan tarraisi vaimonsa pyllystä kiinni ja sanoisi, että "kuule muru, nyt minä otan sinut tässä keittiön pöydällä", nainen kostuisi todennäköisesti alta aikayksikön.
Kun mies osoittaa haluavansa naista niin kovaa ettei voi pitää edes käsiään erossa hänestä, avaa hänen reitensä ja suutelee kaulaa, nainen unohtaa tekemättömät kotityöt sekunnin murto-osassa ja antautuu miesenergian vietäväksi. Kun mies osoittaa olevansa voimakas, jykevä, naistaan jumaloiva tosimies, nainen ei voi vastustaa häntä.
Naisten ehdottomasti yleisin fantasia on tulla puoliväkisin tai kovaa otetuiksi, se kertoo jo aivan selvää tarinaa siitä, millaista itsevarmuutta, periksiantamattomuutta, voimaa ja vahvuutta me nössöiksi muuntuneilta miehiltämme janoamme. Ja miten kipeästi me naiset aivan vaistonvaraisestikin kaipaamme sitä, että saisimme olla naisia ja luolamies tulisi, nappaisi olalle ja kantaisi luolaansa, suojaisi ja turvaisi meitä."
Omassa elämässään bloggaaja pyrkii myös antamaan miehen olla mies. Hän kertoo esimerkiksi edellisen viikon olleen hänelle vaikea, mutta hänen miehensä teki siitä suunnattoman paljon paremman.
"Ylitin siis sen nykyajan "vahvoille naisille" kaikista vaikeimman esteen: myönsin olevani niin heikko ja epävakaa nyt, että en selviä siitä yksin vaan tarvitsen toista ihmistä, tarvitsen miestäni saadakseni itseni taas kokoon ja vahvemmaksi. Tarvitsen häntä, jotta olisin täydempi nainen. Luovuin marttyyrin leimastani.
Suurimmalle osalle naisista tämä tuntuu olevan silkka mahdottomuus. He eivät mitenkään haluaisi myöntää tarvitsevansa rakkautta, miehiä ja heidän apuaan ja tukeaan. "Kyllä minä pärjään." Paskat.
Kaikki tämä uhrautuminen on se käärme, joka luikertelee myrkyttämään kaiken makuuhuonekäyttäytymistämme myöten ja johtaa syvään seksuaaliseen turhautumiseen, koska naiset kieltäessään avun tarpeensa miehiltä arkisissa käytännön asioissa, kieltävät samalla myös haluavansa ja kaipaavansa seksiä, nautintoa, miesten kosketusta ja sitä että mies haluaa heitä.
He elävät "vahvan naisen myyttiä", skenaariota jossa kokevat että heidän tulisi olla kovia ja vahvoja selvitäkseen tässä "miesten maailmassa". Tosiasiassa suurin osa miehistä palaa halusta auttaa naisia, seistä heidän rinnallaan vastoinkäymisissä, jos naiset vain antaisivat heille tämän mahdollisuuden ja pudottaisivat naurettavat "minä olen vahva nainen enkä tarvitse ketään" -kylttinsä."
Kirjoittaja kehottaa naisia uskaltautua ulos vahvan naisen roolista ja uskaltamaan olla heikkoja.
"Jokainen joka minut tuntee, tietää että olen kaukana prinsessasta ja naisesta joka pitäisi millään tavalla pelastaa, mutta joka kerta kun parisuhteessani asetun ikäänkuin prinsessaksi, en pelastettavaksi, mutta naiseksi, joka myöntää avoimesti haluavansa rakkautta, seksiä, huomiota ja apua arjessaan, yllätyn siitä, miten paljon mieheni on valmis minulle antamaan, miten paljon hän on valmis panostamaan aikaansa ja huomiotaan siihen, että minä voin hyvin ja olen onnellinen, miten paljon hän rakastaa, haluaa ja palvoo maata jalkojeni alla, kun antaudun sille, annan hänen tehdä sen sillä miehen tahdolla ja voimalla jonka hän on valmis valjastamaan käyttöönsä, jos minä lakkaan olemasta "kyllä minä selviän" - nainen."
Lue kirjoitus kokonaisuudessaan tästä.
Lue myös: Pysäyttävä kirjoitus leviää netissä: "Sinä hoikka nainen, joka kommentoit painoani kaupassa..."
Lähde: Lily.fi