Kuva: Fotolia

Koira ei aina heiluta häntää ilosta - merkit, joiden avulla tulkitset koiran eleitä

23.09.2016 21:45 - Rea Tallgren

Varsinkin tuntemattoman koiran vartalon asentoa ja katsetta kannattaa tarkkailla sitä lähestyessään.

Kun koira näkee tutun ja mieluisan ihmisen tai koirakaverin, alkaa sen häntä yleensä vispata hurjaa vauhtia edestakaisin ja olemus jännittyy riemusta äärimmilleen. Joskus koiran hännän heiluminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koira olisi iloinen. 

Arden Mooren uutuuskirja Terve koira paljastaa erilaisia seikkoja, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun näkee häntäänsä heiluttavan koiran. Kirjassa neuvotaan katsomaan, heiluuko häntä laajassa kaaressa, mikä on yleensä merkki ilosta. Sen sijaan jos häntä on jäykkä ja vain sen pää väpättää tai häntä on jalkojen välissä, kannattaa miettiä, haluaako koira sitä lähestyttävän. 

Summasimme alle ohjeita, joiden avulla toimia:

Hyviä merkkejä: 

- Koira on rento.

- Silmäluomet ovat levossa.

- Häntä on melko korkealla.

Merkkejä siitä, ettei koira halua sinun tulevan lähelle:

- Koira on jännittynyt.

- Häntä on jäykkä. 

- Koira tuijottaa sinua rävähtämättä.

Kirjassa myös muistutetaan, että koiraa ei pidä lähestyä piittaamattomasti suoraan edestäpäin tarkkailematta yhtään sen elekieltä, koiraa ei kannata uskoa hallitsevansa ankaralla puheella ja tuntemattoman koiran ei myöskään kannata automaattisesti olettaa olevan peloissaan ja kaipaavan lohdutusta. 

Terve Koira
Arden Moore
Gummerus 2016

Lue myös: Saapuiko koiran haamu lohduttamaan entistä omistajaansa? Katso hämmentävä video

Lue myös: Pitkäikäisimmät koirarodut listattiin - katso top 10

Kilpailut

Uusimmat