XL-muotibloggaaja Mimmi: Plus-mallistot laahaavat trendien perässä
- Nykyään löytyy melkein mitä vaan plus-mallistoista. Nahkahameita ja nahkahousujakin, PlusMimmi-blogia pitävä Mimmi kertoo Voicelle.
Naisen mielestä ongelma on kuitenkin se, että plus-mallistojen valikoimat laahaavat trendien perässä.
- Toivoisin, että trendit eivät tulisi niin jälkijunassa plussapuolelle, vaan voisi ihan etunenässä hankkia niitä uusia vaatteita.
Kehitystä on kuitenkin vuosien saatossa tapahtunut. Mimmin mukaan XL-kokoisille naisille löytyy yhä trendikkäämpiä ja rohkeampia vaatteita. Silti plus-vaatteiden suunnittelussa olisi parannettavan varaa. Kaikki valmistajat eivät ota huomioon sitä tosiasiaa, että plus-koon naiset eivät ole kaikki "samasta puusta veistettyjä".
- Vaatteiden mitoituksen suhteen on paljon tekemistä. Tuntuu, että joissain merkeissä vaate vain suurenee, eikä huomioida, että kädet eivät pitene samassa suhteessa kuin vaate kasvaa. Toivottavasti parempaan suuntaan ollaan menossa.