Kuva: Mikko Räsänen
Frederik, 71, avoimena rankasta lapsuudestaan: Liikkumista jengissä ja julman väkivaltainen isä
Laulaja Frederik on elänyt lapsuuden, jota harva kadehtii. Miehen mukaan kokemukset ovat tehneet hänestä vahvan ja kestävän.
Lähes 50 vuoden taival musiikkibisneksessä ovat opettanut Frederikiä, 71, pitämään huolta itsestään ja luottamaan omaan vaistoonsa. Hänellä on ollut rankka elämänkoulu - sellainen, jota harva joutuu kokemaan. Selviytyminen miehen on pitänyt aloittaa jo pienestä pitäen. Frederikin kadun kovis -imago ei ollut tuulesta temmattu, koska hän joutui tappelemaan nuorena tosissaan, jotta hänen päätään ei taas uitettaisi vessanpöntössä.
- Jos tuollaisen elämänkoulun käy kuin minä, tulee aika kovaksi kundiksi. Järki pysyy hyvin päässä. Minusta ei tullut hulttiota, vaikka isäni oli sellainen. Elämänkoulu oli todella kova, ja olen tekemässä siitä kirjaa syksyllä. Se ilmestyy ensi vuonna. Kerron siinä enemmän kaikenlaisia tapauksia menneisyydestäni, kertoo laulaja.
Nuoren Reetun, eli Ilkka Sysimetsän tarina on suoraan kuin elokuvasta - oikea ryysyistä rikkauksiin -tarina. Kotiolot olivat ensalkuun hyvät.
Menestynyt ja taiteellisesti lahjakas isä pystyi elättämään perheen, kunnes alkoi juomaan. Viinanpiru vei perheeltä perustan ja toi kotiin väkivallan. Sysimetsä väisteli isän nyrkkejä vuosien ajan. Lapset ajettiin rappukäytävään, kun isä löi Frederikin äitiä.
- Hän oli todella väkivaltainen. En tiedä, mistä se johtui. Hänellä oli julmia rangaistuksia minullekin. Luulen, että väkivaltaisuus johtui sodasta. Sota oli juuri loppunut ja hän oli päässyt sieltä kotiin. Isä puhui sodasta aina kännipäissään. Istuin hänen sylissään ja hän näytteli kaikkia sotakuvia. Eihän pieni lapsi voi ymmärtää mitään sodasta. Monella on varmasti ollut sama trauma, pohtii artisti.
Miehen malliksi isästä ei ollut, koska tunnustusta saanut taidemaalari ja graafikko tuhlasi perheen rahat alkoholiin. Surullisen tarinan täydensi se, että Frederikin isä kuoli taksissa 5,2 promillen humalassa odottaessaan baarin ovien avautumista.
"Se ei riittänyt, että isä veti kotona turpaan"
Frederik sanoo tietynlaisen isättömyyden opettaneen hänet turvaamaan itseensä. Iso haaste tuli joka päivä vastaan myös Helsingin kaduilla, joilla vallitsivat omat lakinsa. Sysimetsä kertoo olleensa jenginuori, mikä oli siihen aikaan yleistä. Pääkaupungin keskusta oli tuohon aikaan liiketilojen sijaan täynnä asuntoja ja perheitä. Nuorilla ei ollut muuta tekemistä kuin tapella keskenään.
- Kova sorto kasvatti ihmistä. Sehän ei riittänyt, että isä veti kotona turpaan. Sain myös kadulla poikajengissä turpaan, koska olin kaikista pienikokoisin ja nuorin porukasta. Olin aina pää oli jossain paskapöntössä tai isot pojat kantoivat pienet pojat pää edellä roskapönttöön. Se lujitti luonnetta, muistelee Reetu.
Frederik ei arkaile puhua kovasta lapsuudestaan. Hän muistelee, miten nuorena päätyi kokemaan aikuisten juttuja. Pikku poikien nahisteluiden rinnalla kokeiltiin kaikenlaista kiellettyä - uteliaisuuden takia tietenkin.
- Aloitin juomaan viinaa alle 10-vuotiaana. Menimme viinakaupan edustalle, annoimme jollekin äijälle viitosen ja hän toi meille jallupullon, sanoo mies.
"Perheen piika opetti tupakoimaan"
- Teimme kaikki pahuudet, joita vain pystyi tekemään. Varastimme autoja, murtauduimme kellareihin ja kiipeilimme katoilla. Silloin ei ollut ikärajoja ja kaikki saivat ostaa tupakkaa mielin määrin, niinpä mekin asioimme Kaisaniemen kioskilla.
Tupakka tuli Frederikille tutuksi hieman erikoista reittiä.
- Poltin ensimmäisen tupakkani neljävuotiaana. Meillä oli pohjanmaalainen Ilmi-piika, joka opetti minut polttamaan tupakkaa. Teimme yhdessä retkiä Laakson kentälle, jossa katselimme hevosia. Nautimme kahvia termospullosta ja makkaravoileipiä. Syömisen jälkeen Ilmi sanoi, että nyt poika pistetään tupakaksi ja otimme ruokasauhut. Niin me siinä poltimme tupakkaa, minä neljävuotiaana poikana ja hän 45-vuotiaana naisena, hän toteaa.
- Siitä lähtien poltin kotona. Minulla oli viisivuotiaana oma tuhkakuppi kotona. Äiti neuvoi, ettei saa polttaa ulkona, koska naapurin muijat tulevat valittamaan, että liikun tupakka huulessa ympäriinsä. Hän käski polttamaan mieluummin kotona sisätiloissa. Tulos oli se, että poltin sitten sekä kotona, että ulkona.
"Vakoilimme maksullisia naisia hotellin ikkunasta"
Naisiin nuori Sysimetsä pääsi tutustumaan tirkistelyn kautta.
- Helsingissä liikkui maksullisia naisia. Keskustassa oli Metro-hotelli, joka oli täynnä prostituoituja. Lempiasiamme oli mennä vakoilemaan tikapuille, mitä hotellissa öisin tapahtui. Näimme vaikka ja mitä. Olimme silloin 7-8-vuotiaita.
Frederik kavereineen kuului Kaisaniemen poikajengiin, jossa oli mukana myös nyrkkeilylegenda Pertti Purhonen. He treenasivat vuosia samassa nyrkkeiluseurassa.
- Ajan henki oli se, että teimme koko ajan ilkivaltaa. Meillä oli jengejä - 40-50 nuorta oli samassa porukassa ja jengin pomo haastoi monesti minut taisteluun. Tappelimme kahdestaan ja muut katselivat ympärillä ringissä. Se oli vähän samankaltaista kuin New Yorkin Bronxin meininki pienoiskoossa. Muistan senkin kerran, kun käskimme Purhosta menemään lyömään yhtä Vallilan jengin naapurinpoikaa turpaan. Se oli käsittämättömän tyhmää.
Frederik ei kiistä, etteikö rankka lapsuus olisi jättänyt häneen jälkiä. Iso, parantava käännekohta elämään tuli kuitenkin, kun äiti löysi uuden miehen.
- Pääsin aika hyvin eroon lapsuuden muistoista ja käsittelin sen omalla tavallani, kun minut erotettiin 12-vuotiaana koulusta pois. Rehtori sanoi äidilleni, että teillä on kaksi vaihtoehtoa, että menette psykiatrin luo pojan kanssa tai poika joutuu koulukotiin. Äiti vei minut lääkärille ja psykiatri tutki minua viikon. Hän testasi minua ja totesi, ettei pojassa ole mitään vikaa, mutta äiti on helvetin nätti, kertoo Reetu.
- Kävi niin, että psykiatri muutti meille asumaan äidin luokse ja sain uuden isäpuolen, joka kasvatti minua. Siitä sain uutta voimaa elämään.
Isäpuolen tuomasta pelastuksesta huolimatta Frederik muistaa nuoruusvuosistaan köyhyyden ja jatkuvan nälän. Nuori poika päätti jättää koulunsa kesken 14-vuotiaana ja tienata sen sijaan leipänsä itse. Parikymppisenä hän tajusi päätöksen virheeksi ja meni uudestaan opiskelemaan. Koulujen käyminen vei Reetun ensin graafikon töihin, sitten toimittajaksi Stump-lehteen vuonna 1966.
Samalla, kun toimittaja Sysimetsä metsästi aikansa kuumien nimien, kuten Tapani Kansan ja Dannyn haastatteluita, hänen oma intohimonsa musiikkiin kasvoi. Lue täältä miesten keskinäisistä kohtaamisista.
Hän halusi olla enemmän kuin toimittaja, ja tästä aiheutui se, että toimittajakaverit eivät halunneet nostaa Frederikiä esille lehtijutuissaan. Hänet laitettiin uransa alussa pannaan.
- Kollegat sanoivat, etteivät ala kirjoittelemaan juttuja toisesta toimittajasta. Oli toimittajaystäville ristiriitainen asia, että he oppivat minut tuntemaan ensin reportterina ja sitten olinkin yhtäkkiä poplaulaja. Kesti kauan ennen kuin he nielivät asian, paljastaa Frederik.
