Kuva: Ubisoft
“Aaveita Bolivian viidakoissa” - Arvostelussa: Ghost Recon: Wildlands
Ubisoft tuo tänä vuonna Ghost Recon brändinsä takaisin uuden tulokkaan voimin. Ghost Recon: Wildlands on viidakkorymistely joka uudistaa pelisarjaa avoimempaan ja samalla hauskempaan suuntaan.
Bolivian huumesota on saavuttanut brutaalin lakipisteensä Meksikolaisen Santa Blanca huumekartelin vallattua maan kokaiinituotannon. Kartelli on tunkeutunut kokapelloille ostaen puolelleen kaiken poliiseista poliitikkoihin ja mediaan, tappaen ne jotka ovat kieltäytyneet lahjusrahoista. Hallitus on lopulta voimattomana ummistanut silmänsä kartellin toiminnalle kunhan se vain lupaa lopettaa viattomien kansalaisten teurastuksen. Pieni joukko kapinallisia laittaa yhä kartellille kampoihin, mutta kapinallisten joukot hupenevat hälyttävää tahtia valtion omien UNIDAD -eliittijoukkojen ja Santa Blancan ristitulessa. Apua pyydetään Amerikan Yhdysvalloista joka lähettää maahan neljä Ghost Recon eliittisotilastaan pysäyttämään kartellin toiminnan. Operaatio Kingslayer on valmis alkamaan.
Ubisoftin Ghost Recon -pelisarjan uusin tulokas Wildlands siirtää vuodesta 2001 lähtien tuotetun taktisen räiskinnän Bolivian viidakoiden avoimeen maailmaan ja avaa samalla portit neljän pelaajan hauskuudelle joka hakee vertaistaan. Peliä pelatessa huomaa kyllä heti ensi metreiltä saakka, että se on rakennettu osittain samalle pohjalle viime vuonna julkaistun, Manhattanille sijoittuvan The Divisionin kanssa. Joku voisi jo ensituntuman perusteella vetää nimikkeiden välille “yhtäsuuri kuin”-merkin enkä voi väittää etteikö pelien välisiä yhtymäkohtia olisi olemassa. Erottavat tekijät ovat lopulta kuitenkin niin suuria, että vertailukohta ei ole kovin validi. The Divisionin ja Ghost Recon: Wildlandsin välillä ei oikeastaan ole muuta samaa kuin se, että niiden hauskuus perustuu neljän pelaajan yhteistyössä tapahtuvaan pahiksien ammuskeluun.
(kuva: Ubisoft)
Siinä missä The Division sijoittuu pelialueeltaan varsin rajattuun kokemukseen Manhattanista, niin Ghost Reconin viidakot ja kyläpahaset ovat kartalta katsottuna valtava kokoinen alue. Laajassa, monimuotoisessa ja korkeus-suhteiltaan vaihtelevassa Boliviassa liikuttaan joko jalan tai erilaisilla ajoneuvoilla moottoripyöristä henkilöautoihin ja jopa helikoptereihin ja lentokoneisiin asti. Maastotyypit kattavat kaiken suola-aavikoista vuoristoihin, vesistöihin ja metsiköihin. Lentohärveleillä liikuttaessa horisontissa siintää jatkuvasti uutta nähtävää jolloin etäisyyksien ja mittasuhteiden valtavuus korostuu entisestään. Ubisoftin puheet siitä, että pelialue on suurin lafkan koskaan työstämistä pitää varmasti täysin paikkansa. Se on iso. Todella iso.
Ghost Recon: Wildlands on myös kaunis. Pelissä on häkellyttävä määrä graafisia yksityiskohtia jotka hivelevät silmää. Helikopterin lapojen aiheuttaman ilmavirtauksen mukana heiluvat niin puut kuin ruohonkorretkin, vesi näyttää vedeltä. Bolivia näyttää Bolivialta, niin hyvässä kuin pahassakin. Hökkelikylät ovat autenttisen näköisiä kuolleille omistettuine alttareineen ja rikkaamman kansanosan metsästysmajat on sisustettu rahaa säästelemättä jopa imelän kalliin näköisillä huonekaluilla. Ainoa silmiin pistävä graafinen tökeryys on välianimaatioissa näkyvien hahmojen kasvojen jäykkyys, mutta niitä ei lopulta joudu kovin pitkiä aikoja tuijottelemaan.
Äänituotannollisesti peli onnistuu sykähdyttämään. Viidakoissa kuuluu autenttisia luonnon ääniä ympärillä partioivat helikopterit sykähdyttävät jylinällään. Luotien iskeytyessä suojassa olevan pelaajan vierelle toivoo oikeasti olevansa jossain muualla. Vastakkaisissa asetelmissa omien ammusten osuessa maaliinsa pelkästään siitä lähtevä ääni palkitsee onnistumisen tunteella. Ääninäyttelijät osaavat asiansa ja onpa joukossa pari tutun kuuloista ääntäkin.
(kuva: Ubisoft)
Vaikka peliä voikin soolota myös ylhäisessä yksinäisyydessä tietokoneen ohjastamien palkkasotureiden kanssa niin Ghost Recon: Wildlandsin suola on neljän pelaajan co-opissa. Kavereiden tai tuntemattomien nettisotilaiden kanssa pelattaessa peli on elementissään ja kaikki osuu lopulta suoraan maaliinsa. Pitkienkään pelisessioiden aikana vastaan ei tule yhtään tylsää hetkeä, nauru ja kirosanat raikaavat ja seuraavaa pelikertaa odottaa kuin innolla. Vihollistukikohtien vyörytys hyvällä tiimillä on alusta loppuun saakka ihan oikeasti kivaa ja asemien tiedustelulla sekä headseteillä sovittuilla taktiikoilla on merkitystä.
Vihollisten asemia ei lopulta ole järkevää lähteä valtaamaan rynkyt laulaen ja Rambon tunnari stereoissa soiden, sillä Santa Blancan sotilaat ovat osaavaa porukkaa ja pelaaja saa helposti turpaansa jos rynnäkköön lähdetään liian suurella itsevarmuudella. Vihollisten tekoäly on rakennettu hienosti sotilaiden reagoidessa kohti tuleviin luoteihin maastoutuen, suojasta toiseen liikkuen ja väistöliikkeitä tehden. Ilmaisia headshotteja ei jaella ja tehtävien taktiset kohteet pyrkivät pakoon kun olo käy liian tukalaksi. Viholliset myös kutsuvat tarpeen vaatiessa tulitukea ja pelaaja jää helposti kimppuun vyöryvien vihollispartioiden nujertamaksi.
Ei peli kuitenkaan ihan kaikille pelisarjan faneille sovi, sillä siinä missä pelisarjan aiemmat osat pyrkivät taktiseen realismiin Ghost Recon: Wildlands on tehty kasuaalihauskuutta vaalien. Taktisuus ei ole lopulta täysin taktista ja esimerkiksi ajoneuvojen ajomekaniikassa on tiettyä arcademaista tuntua. Homma ei siis kusahda yhteen pelaajan tekemään virheeseen vaan eritteiden osuessa tuulettimeen ja luotien viuhuessa ympärillä porukasta selviytyy yleensä ainakin yksi piilossa oleva sotilas jonka ansiosta kuolleet kaiffarit spawnaavat lähiympäristöön ja voivat liittyä lyhyen juoksumatkan jälkeen uudelleen taisteluun. Lisäksi pelaajien hahmot eivät suinkaan putoa laakista vaan sietävät osumaa ihan kohtuudella, sekä parantuvat itsekseen suojassa ollessaan. Oman sotilaan tipuessa kaveri voi lisäksi käydä elvyttämässä kaatuneen toverinsa. Osumakestävyys tietysti muuttuu heikompaan suuntaan sitä mukaa mitä isommaksi vaikeustasoa säädetään.
(kuva: Ubisoft)
Hahmojen selviytymiskykyä vahvistaa entisestään pelin aikana karttuvat kokemustasot ja niiden mukana aukeavat taidot. Taitopisteillä saa auki muun muassa lisää kapasiteettia kranaateille ja ammuksille, lisää kantamaa tiedustelulennokille, pimeässä tarpeellisen lämpökameran tai vakautta tarkkuuskiväärillä tähtäämiseen. Loppujen lopuksi hahmon kehittäminen on tuttua peruskauraa mistä tahansa vastaavan systeemin sisältävästä pelistä.
Lisäksi selviytymistä helpottaa käytössä oleva laaja asearsenaali jonka kartuttamiseksi pelaajaa kannustetaan tutkimaan ympäröivää maastoa sinne piilotettujen aseiden, aseen osien sekä hahmonkehitykseen käytettävien pisteiden muodossa. Koska kyseessä on toimintapeli niin aseissa on runsaasti variaatiota ja omaan ryhmittymään saadaan mukavaa vaihtelua yhden kaverin keskittyessä sniputtamiseen ja muiden ottessa hyökkäävän tai tulitukea antavan roolin. Aseet ovat autenttisia ja erilaisia, ja onhan se mukavaa kun vierellä säksättelee kaverin kourassa oleva konekivääri luomassa turvallisuuden tunnetta.
Ubisoftin Ghost Recon: Wildlands on takuuvarmaa co-op viihdettä joka pitää otteessaan alusta lähtien. Yksinpelinä pelattavaksi en tätä suosittele, mutta kavereiden kanssa rymistely ei ole koskaan ollut näin hauskaa. Peli julkaistaan PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle 7. maaliskuuta.
Lue myös: "Kaikkien aikojen paras strategiapeli!" - Arvostelussa Civilization VI (PC)
