Kuva: Square Enix
“Final Fantasy olisi ansainnut arvokkaamman kuoleman” - Arvostelussa: Final Fantasy XV (PS4)
Final Fantasy XV on jättipettymys niille, ketkä ovat oppineet rakastamaan Final Fantasy -pelisarjaa.
Valtavan pitkät perinteet omaava Final Fantasy -pelisarja on edennyt jo viidenteentoista osaansa. Ikää tälle japanilais-saagalle tulee ensi vuonna täyteen jo 30-vuotta. Joulukuun kynnyksellä julkaistu sarjan uusin tulokas juhlistaa tulevaa merkkivuotta romuttamalla pelisarjaa fanittavien toiveet saada vihdoinkin käsiinsä sarjan arvoja vaaliva — jo kättelyssä klassikon kannukset ansaitseva — eeppinen teos jota kelpaa pelata satoja tunteja ja jonka pariin voi palata nostalgioimaan vielä kymmenen vuoden päästä.
Final Fantasy on pelisarjana ja ennen kaikkea brändinä tehnyt kuolemaa jo vuosia. Henkilökohtaisesti mielipiteenä Square Enixin suurimman myyntiartikkelin vähemmän arvokas alamäki alkoi pelisarjan juurille palanneen yhdeksännen osan jälkeen. Tosin Final Fantasy X:kin oli vielä — ääninäyttelyä lukuunottamatta — jopa viihdyttävä tekele. Kymppikin kärsi tosin omista perustavanlaatuisista ongelmistaan ja Spiran maailmasta syöksyttiinkin sitten kadotukseen spontaanina ja sekavana lisäosana toimineen Final Fantasy X-2:en diipadaapailun myötä. Tuon rahastukselta lemahtaneen turhakkeen jälkeisten pelien kanssa onkin jo romahdettu johonkin keskinkertaisen sillisalaatin tasolle tai sen alapuolelle.
Kymmenen vuotta pelikehitystä ei ilmeisesti ole nykymittapuulla tarpeeksi. Ei ainakaan jos kehitysajan ja valmiin tuotoksen mittapuuksi otetaan vuonna 2006 alkanut Final Fantasy XV:n kehitystyö. Pelin tulemista hehkutettiin vuosia, mutta jonka tähdenlento ei kanna edes horisontin yläpuolelle. Peli on malliesimerkki siitä miten valtavalla hypetyksellä markkinoille tuotu peli pettää odotukset totaalisesti. Peli epäonnistuu lähes kaikessa juonesta hahmojen kautta taistelusysteemiin ja maailmaan. Ainoa mikä pelissä jollakin tasolla toimii on musiikki sekä graafinen ilme joka sekin alkaa toistaa itseään muutaman kymmenen pelitunnin jälkeen.
Autoilu on tappavan tylsää. (kuva: YouTube)
Pelin lapsuksia luetellessa täytyy aloittaa siitä ennakkoon kaikkein eniten alleviivatusta, ensimmäisenä esitellystä ja loppujen lopuksi myös hallitsevimmasta uudesta pelimekaanisesta ominaisuudesta; Autosta. Jostain ihmeen syystä Square Enix on ottanut Final Fantasy XV:n markkinointikärjeksi pelin avoimessa maailmassa tapahtuvan, päähahmon virkaa toimittavan ja emorockahtavan prinssi Noctis Lucis Caelumin ja tämän entouragena toimivan kruununvartijaryhmän, road tripin. Pelin maailma on toki niin valtaisa, että sen juokseminen päästä päähän on silkkaa murhaa, mutta ihan oikeasti pelin suurimpana peliteknisenä kikkana toimii auto. Auto, jolla matkustetaan paikasta A paikkaan B. Suurimman osan ajasta vieläpä automatiikalla, sillä prinssin oma hovikuski astuu rattiin peliajan tikittäessä päiväsaikaa. Öisin pelaaja pääsee ihan itse ohjaamaan autoa, vaikka eipä muuten pääsekään. Auto kulkee teitä pitkin kuin juna pelaajalla ollessa käytössään peliohjaimen kaasu, jarru, pysäytys ja U-käännös -napit. Autoa ei siis voi ohjata pois valtaväyliltä vaan pelaaja täytyy istua autossa tylsyyden vankina minuuttien ajan ajoneuvon madellessa lähtöpaikasta kohti määränpäätä.
Autoilun ulkopuolella pelaaja samoaa maailmaa joko jalkaisin tai chocobon selästä. Chocobolla ratsastaminen on ihan kivaa, vapaata ja nopeaa, mutta siihenpä se liikkumisen viehätys vapaassa ja avoimessa maailmassa sitten typistyykin. Se on tylsää. Tappavan tylsää. Pelimaailma ei ole avoimuudestaan ja kauneudestaan huolimatta tarpeeksi kiinnostava, että sitä jaksaisi tutkia sen tarkemmin.
Kaupungit ovat hienoja. (kuva: Square Enix)
Graafisesti maailma onkin osittain pelin parasta antia. Tekstuurit, mallinnukset ja maailman yksityiskohdat ovat tätä päivää, ja jaksavat kiinnostaa pelaajaa ainakin parikymmentä pelituntia. Luonto on rikasta ja monimuotoista, aavikko aavikkoa ja metsä metsää. Silmä lepää jopa aiemmin mainitun autoilun lomassa ohi lipuvissa maisemissa. Kaupungit ovat hienosti rakennettuja ja kaikessa väriloistossaan yksityiskohtaista ihailtavaa. Valitettavasti vain kääntöpuolena esimerkiksi luolastot toistavat itseään ja ovat harmaata, putkijuoksuista pakkopullaa. Taisteluissa käytetyt efektit ovat nekin hienoja, mutta kaiken sen kaaoksen keskellä efektiloistoa ei oikeastaan ehdi ihailla ruudun täyttyessä kaikesta muusta huomion vangitsevasta hutusta. Grafiikkamoottori pyörittää kuitenkin hutusta ja sekavuudesta huolimatta peliä varsin mallikkaasti eikä ruudunpäivitys töki oikeastaan missään vaiheessa.
Entäpä Final Fantasyjen menneiden aikojen vahvuus, eeppinen tarina ja juonenkulku? Valitettavasti uudemmissa Final Fantasyissä XII:stä lähtien suurimpana heikkoutena on ollut mielestäni käsikirjoitus. Legendaarisen ja Playstation konsoleitakin silkalla olemassaolollaan myyneen Final Fantasy VII:n viitoittama tie on jätetty kiveämättä ja pelisarjojen tarinallinen syvyys on suoraan sanottuna unohdettu. Näin myös Final Fantasy XV:ssä. Kymmenen vuotta kehityksessä ollut peli on tarinallisesti ontto. Se ei sisällä yhtäkään juonellista vivahdetta joka pitäisi pelaajan mielenkiinnon yllä. Se ei koukuta pelaajaa missään vaiheessa ja pääjuonta seuratessa tulee lähinnä ainoastaan ajateltua miten turhalta ja yksitoikkoiselta kaikki tuntuu.
Esimerkiksi yksi pelin juonen kannalta tärkeimmistä asioista on kerätä menneiden aikojen kuninkaiden aseita jotka ovat ainoastaan prinssi Noctisin käytettävissä. Niiden keräämisen merkitystä pelin juonenkulun kannalta ei kuitenkaan kerrota missään vaiheessa. Pelaajalle ei lisäksi selitetä hahmojen ratkaisuja, vastaantulevien sivuhahmojen taustoja ja tapahtuneita juonenkäänteitä oikeastaan mitenkään vaan pelintekijät selkeästi olettavat, että jokainen peliä pelaava on katsonut pelin esiosana toimivan Kingsglaive -animaation. En ollut katsonut. En tajunnut juonen syvempiä koukeroita sikäli mikäli niitä edes oli. Kerronta siis ontuu ja pahasti.
Life is pain and then you Final Fantasy. (kuva: Square Enix)
Pelin päähahmot Noctis, Ignis, Gladiolus ja Prompto ovat paitsi vaikeasti nimettyjä niin myös latteuksia laukovia, geneerisiä ja idiotismiin lankeavia typeryksiä. Kenenkään persoonassa ei ole minkäänlaista tarttumapintaa ja valitettavasti sitä löytyy vähiten itse päähahmon, prinssi Noctisin persoonasta. Äijän päähuolena on vallata menetetty valtakunta takaisin pahan Nilfheimin sotilasvaltion ikeestä, mutta edes oman kansakuntansa kuolema ei aiheuta hänessä minkäänlaista kourintuntuvaa reaktiota. Jos pelin juoni on päätöntä ja tuntuu merkityksettömältä niin pelihahmojen emotionaalisissa puolissa ei ole teflonia säästelty. Yksikään hahmo ei ole realistinen tai samaistuttava. Yhtäkään hahmoa ei ole mukava kuunnella eikä Noctisia kiinnosta pelata. Hahmoille on lisäksi annettu omat “spesialiteettinsa” jotka nekin tuntuvat turhilta. Noctis osaa kalastaa, Ignis kokata, Gladiolus etsiä taistelujen jälkeen esineitä ja Prompto ottaa valokuvia. Näillä ei ole peliteknisesti kuitenkaan mitään ratkaisevaa vaikutusta — lukuunottamatta Igniksen kokkailuja jotka antavat boostia esimerkiksi hyökkäykseen ja terveyspisteisiin. Varsinkin valokuvat ovat ihan järkyttävän turha ja väkisin keksityn oloinen ominaisuus.
Erilaiset outpostit toimittavat Final Fantasy XV:ssä tehtävähubien virkaa. Ne ovat kaikki lähes copy-pastella toteutettuja, tylsiä huoltoasemia joissa sijaitsevien kahviloiden pitäjät antavat pelaajalle metsästys- ja muita sivutehtäviä. Sivutehtävien määrä pelissä onkin valtava ja niihin saa uhrattua tunteja toisensa perään. Tehtäviä on heti kättelyssä tarjolla ehkä liikaakin ja pelin pääjuonen koukuttavuus kärsii kun pelaaja hairahtuu tunneuksi metsästämään hirviöitä tai tekemään ruokatoimituksia ravintoloihin. Varsinkin metsästystehtävät valitettavasti toistavat itseään ja ovat tehtävästä toisen ihan järkyttävän geneeristä junnaamista. Etsi hirviölauma, lahtaa hirviölauma, hae palkkio ja ota uusi hirviölauma etsittäväksi. Rinse and repeat. Muut sivutehtävät koostuvat lähinnä erilaisten esineiden etsimisestä ja palauttamisesta tehtävänantajalle, mikä ei sekään kutkuttele hauskaa tekemistä kaipaavan pelihermoja.
Imperiumin kiväärimies saa kohta osumaa. (kuva: Square Enix)
Taisteluiden kannalta Final Fantasy XV edes yrittää olla toimiva. Vihollislaimoja vastaan tapahtuvat taistelut ovat reaaliaikaisia pelaajan ohjastaessa prinssi Noctista ja käskyttäessä kolmea kruununvartijaryhmäläistä muun muassa erikoiskykyjen käytössä. Tässä olisi oikeasti ollut hedelmää kunnon action RPG mättöihin, mutta lopputulos on aivan liian kaoottinen ollakseen toimiva. Pelaajan tehtävänä on paitsi piestä vihollisia niin myös ajoittaa väistö ja torjuntaliikkeet oikeisiin paikkoihin. Taistelut ovatkin osittain jopa toimivia, mutta pelin kamera tekee niistä äärimmäisen ärsyttäviä pelattavia. Kamera huitelee ruudun puolelta toiselle pyörremyrskynä, ruudulla välkkyy torjunta ja väistöikoneita, taistelukaverit tekevät kukin mitä haluavat eikä missään kohtaa ole oikeastaan selvillä, että missä kukin on, mistä suunnasta hyökkäävä vihollinen on tulossa tai onko omalla sijoittumisella tai erikoiskyvyllä loppujen lopuksi strategista merkitystä. Taisteluita ei oikeastaan voi edes hävitä kunhan potioneita riittää. Hyvä yritys, mutta kehno toteutus.
Se mikä pelissä ihan oikeasti toimii on musiikki. Peliin on ympätty paitsi täysin uusi kavalkadi hienosti sävellettyjä kappaleita niin myös kaikki menneiden aikojen Final Fantasyjen soundtrackit. Sellaisenaan. Auton kyydissä ajellessa ei oikeastaan olekaan muuta tekemistä kuin selata vanhoja kunnon klassikoita Final Fantasy VII:n taistelumusiikeista IX:n alkuvalikon musiikkiin. Hienoja hetkiä, hienoa nostalgiaa. Huonoa peliä ei kuitenkaan pelasta pelkästään hyvä musiikki ja hetkellinen nostalginen tunnelma.
Ja kahdella sanalla sanoen Final Fantasy XV on huono peli. Sen ratkaisut ovat kymmenen vuotta vanhoja ja ne eivät yksinkertaisesti toimi nykystandardeilla. Se antaa tekohengitystä romahtaneelle, legendaariselle ja rakastetulle pelisarjalle joka olisi ansainnut arvokkaamman kuoleman. Karvasta kalkkia niellen kohti uusia pettymyksiä.
Lue myös: GTA-fanit pääsevät hakkeroimaan - Arvostelussa: Watch Dogs 2 (PS4)
Lue myös: "Kaikkien aikojen paras strategiapeli!" - Arvostelussa Civilization VI (PC)
