Isabel Marant -hysteriaa Hennes & Mauritzilla: "Älä ota, se on minun!"

14.11.2013 13:45 - Heli Thoren

Ranskalaisen muotisuunnittelija yhteistyömallisto vietiin kirjaimellisesti käsistä.

Kello on puoli kahdeksan aamulla. Jo nyt ruotsalaisvaatettaja Hennes & Mauritzin liikkeen edessä on ihmisiä jonoksi asti. Vartijat palloilevat oven edustalla. Aamuhämärissä katuvalojen loisteessa seisoo väsyneen ja hiljaisen näköistä porukkaa. Mutta heillä kaikilla on missio:

- Haaveilen, että saisin napattua itselleni silkkihousut mallistosta, kolmekymppinen nainen kertoo haaveistaan.

Vieressä tehdään vieläkin kunnianhimoisempaa suunnitelmaa.

- Haalimme käteen kaikkea mahdollista ja menemme niiden kanssa sovituskoppiin, naiskaksikko kaavailee.

Kun liikkeen ovet tasan kahdeksalta aukeavat, on tosi kyseessä. Ihmiset rynnivät sisään. Liikkeen keskiosaan, pienelle alueelle sijoitetut vaatteet viedään kirjaimellisesti käsistä. Rekit tyhjenevät hetkessä, moni kannattelee suurta kasaa vaatteita käsivarrellaan. Pudistelemme myötätuntoisesti päitämme erään kanssahamstraajan kanssa. Myönnämme, että meitä molempia hävettää.

Liikkeen myyjä hymyilee ja yrittää pysyä poissa rynnivien shoppailijoiden tieltä. Hän kertoo, että designermallistojen ilmestyessä liikkeeseen, meno on joka kerta yhtä hullua. Samalla hän nostaa ylhäältä hyllyltä tarjottimen, jossa on kaulakoruja pienissä pahvilaatikoissa. Ennen kuin myyjä ehtii laskea tarjottimen käsistään, se on jo tyhjä. Eräs nainen nappaa käsiinsä kolme laatikkoa. Hän huutaa kavereilleen:

- Ihanaa! Sain yhdet teillekin!

Vaikka rekit ovat jo tyhjät, porukka ei kaikkoa. Ihmiset tietävät, että kun on tosi kyseessä, väijyminen kannattaa. Pian myyjä tuo sovituskopeilta lisää saaliita. Eräs nainen tarraa silkkimekon helmasta kiinni ja kivahtaa toiselle.

- Älä ota, se on minun!

Hennes & Mauritzin viestintäpäällikkö Tiina Miettinen on hyvällä tuulella. Ryysis ja hysteria ovat heidän kannaltaan hyviä asioita.

- Minulla on tunne, että Isabel Marantin mallisto kiinnostaa jopa vähän enemmän kuin aikaisemmat designer-yhteistyömme. Nämä ovat käyttövaatteita, ja suomalaiset haluavat sellaisia, Miettinen summaa.

Poistun liikkeestä tuntia myöhemmin suuri Isabel Marantin kangaskassi olalla. Olen onnistunut nappaamaan omakseni mokkanilkkurit. Sovituskopeilla tuuri päihitti kyynerpäätekniikan. Onnekseni sovituskopista ulos tuleva nainen ojentaa juuri oikeankokoisen silkkimekon minulle. Marssin aarteideni kanssa kassalle. Tehtävä suoritettu.

Kilpailut

Uusimmat