Minun tarinani: Sain tietää lapseni downin syndroomasta ollessani raskaana
Minun tarinani -juttusarjassa ihmiset kertovat rehellisesti ja omin sanoin elämästään ja kokemuksistaan. Tällä kertaa oman tarinansa kertoo Brittanie, joka tuli raskaaksi nuorena ja sai tietää odottavansa down-lasta.
Raskaaksi tuleminen kaksikymmentäkaksivuotiaana on jo itsessään haaste. Kun mukaan lisätään lapsen kehitysvamma ja se, ettei isä ole kuvioissa, ei elämä arvatenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Silti, tämä on minun elämäni - ja tyttäreni lienee syy, että olen edelleen hengissä.
Raskaaksi nuorena huumeidenkäyttäjänä
Kun tulin raskaaksi, olin todella huonossa jamassa. Minulla oli ongelmia huumeiden kanssa ja olin huonossa suhteessa. Vaikka raskaus oli järkytys, oli se minun pelastukseni. Ymmärsin, että pitääkseni lapsestani huolen, minun piti pysyä erossa huumeista.
Olin 13. viikolla raskaana, kun sain tietää, että lapsellani oli downin syndrooma. Olin musertunut. Itkin monta päivää. Harkitsin vauvan antamista adoptoitavaksi. Mietin myös abortin mahdollisuutta.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän ymmärsin, että haluan pitää lapsen. Minä tarvitsin tämän lapsen.
Vaikea alku
Synnytys oli vaikea. Minut oli pumpattu niin täyteen lääkkeitä, että kun vauvani vietiin hoidettavaksi matalan happisaturaation takia, en oikeastaan edes ymmärtänyt sitä. Ymmärsin ehkä kunnolla olevani äiti oikeastaan vasta seuraavana aamuna, kun näin lapseni seuraavan kerran.
Ensimmäiset kuukaudet olin totaalisen väsynyt. Olin nuori ja yksin. Lapseni isä ei ole eikä ollut alussakaan millään tavalla mukana elämässämme. Niinpä minä vain taistelin päivästä toiseen pitääkseni huolta meistä kahdesta.
En tuntenut sitä välitöntä kiintymystä, jota moni hehkuttaa. Pelkäsin, että jokin oli pielessä. Todellisuudessa olin kuitenkin niin väsynyt, että keskityin vain selviämään.
Tyttäreni toi toivon elämääni
Pelkäsin pitkään, että näkisin lapsessani vain hänen syndroomansa. Niin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Rakastan tytärtäni. Hän on hauska ja nauravainen lapsi. Hän on myös temperamenttinen. Jos teen jotain, mistä hän ei pidä, tekee hän minulle hyvin selväksi tuntemuksensa.
Asumme nykyään tätini ja hänen lapsensa kanssa. Emme ole enää yksin.
Annoin lapselleni nimeksi Alexis Hope. Hope sana tarkoittaa toivoa. Ja sitä tyttäreni on minulle antanut.
Mitä tulee tulevaisuuteen, pelkään eniten, että Alexista kiusataan, tai etteivät hänen unelmansa toteudu.
Toiveeni ovat kuitenkin pelkoja suuremmat: toivon, että me olemme onnellisia. Toivon, että voin antaa tyttärelleni aivan kaiken, mitä hän pyytää.
Hän ansaitsee kaiken hyvän, mitä maailmalla on hänelle antaa.
Katso lisää kuvia ihanasta kaksikosta Alexisen elämää seuraavalta Growing Up With Alexis -Facebook-sivulta tästä.
Lue aikaisemmat Minun tarinani -artikkelit tästä. Mikäli sinulla on selviytymistarina, jonka haluaisit kertoa omin sanoin, lähetä se osoitteeseen rea.haverinen@voice.fi otsikolla Minun tarinani. Toimitus pidättää oikeuden muokata juttuja ja julkaista/jättää julkaisematta meille lähetettyjä kirjoituksia.
