Kuva: AOP
Suomalaismiehen avautuminen eeppisestä Ikea-reissusta naurattaa netissä
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä ihmisyydestä ylipäätäänkin. Tällä kertaa hän jakaa tarinan Ikean reissusta, joka sai eeppiset mittasuhteet.
Muutama päivä sitten minulle tuli polttava tarve ostaa vihdoin vaatekaappi, jota olin jo pidempään kaipaillut. No, täällä pääkaupunkiseudulla projekti on helpommin sanottu kuin tehty. Minulla ei ole autoa, eikä monella ystävälläkään. Ikealle menee toki ilmaisia busseja, mutta ei niissä takaisin vaatekaappia tuoda. Kotiinkuljetus maksaa useita kymmeniä euroja.
Päätin huutaa pimeyteen. Laitoin Facebookiin päivityksen, jossa kysyin, voisiko joku auton omistavista ystävistäni lähteä kanssani Ikeaan. Olin aivan varma, ettei kukaan suostuisi. Kukaan, siis kukaan, ei voisi olla niin hullu ja itsetuhoinen. Entinen avopuolisonikin kommentoi alle varoittaen ihmisiä lähtemästä kanssani Ikeaan. Ja silti, silti, eräs ihminen suostui.
Monta tuntia myöhemmin, toivuttuaan sen verran, että pystyi jälleen käynnistämään tietokoneensa, hän kirjoitti Facebookiin avautumisen, joka antanee vertaistukea ja kutkuttaa nauruhermoja kaikilla niillä, jotka ovat joskus joutuneet sisustusjätti-Ikean käytävillä viihtymään liiankin pitkään.
Kirjoituksesta on tykätty nyt omassa Facebookissani kymmeniä kertoja ja se on kirvoittanut myös vilkkaan keskustelun siitä, mitä kaikkea Ikeassa voi tapahtua. Niinpä, kirjoittajan luvalla, julkaisen avautumisen nyt myös tässä.
"No niin, nyt olen selvinnyt kotiin ja voin kertoa tarinan, mitä minulle on tänään tapahtunut.
Päivänihän sai yllättävän käänteen, kun huomasin Facebookissa Rean hätähuudon Ikea-kyydin löytämiseksi. Olin meinannut käydä Ikeassa hakemassa yhden peilin joulun välipäivinä, joten muutin suunnitelmia, kun oli mahdollisuus yhdistää nämä reissut. Minulla oli siis edessä pikavisiitti ja Rea vakuutta samaa. Hän soitti ja kertoi, että tarvitsee tosiaan Ikeasta vain yhden tavaran.
Sovimme, että Rea tulee Espooseen ja lähdemme Ikeaan. Noin 90 sekuntia tuon puhelun jälkeen Rea soittaa ja haluaa tarkentaa:
"Niin, se yksi esine on siis vaatekaappi"
Ok, iso esine, mutta minulla on farmariauto, joten menköön.
Nappaan Rean kyytiin Espoossa ja ajamme Ikean parkkipaikalle. Se on aivan tukossa. Ajan itsevarmasti suoraan pääovien suuntaan pahimpaan ruuhkakeskittymään. Ja olemme onnellisten tähtien alla - sieltä löytyy heti vapaa ruutu. Parkkeeraamme auton, kun Realle iskee paniikki:
"Voi ei, minulla ei ole housuja!"
Joudun hetken aikaa miettimään, että kuulinko oikein. Taisin kuulla. Rea selittää ongelmaansa.
"Menin siis äsken töihin ja ajattelin, että siellä on vain yksi viikonloppuvuorolainen, joten laitoin vain sukkahousut ja paidan..."
No niin, olen siis kohta Ikeassa seuranani ilman housuja liikkuva nainen, joka ei siis ole vaimoni. Tai siis hyvä, ettei ole vaimoni, koska vaimoni toivottavasti käyttäisi housuja.
Ikeassa selviää nopeasti, että olen ajanut klassiseen miinaan. En tajua miten se taas tapahtui. Miten hitossa menin taas samaan halpaan. Eli uskoin, kun nainen sanoo "tarvitsen Ikeasta vain yhden jutun".
Virhe paljastuu heti, kun pääsemme sisään. Ensimmäisen lampaantaljapinon kohdalla Rea villiintyy.
"Ovatko nämä tekonahkaa? Haluan tällaisen!"
Eivät ole tekonahkaa, joten taljat jäävät siihen. Onneksi 30 metrin päässä on seuraava vastaava pino, jonne sännätään, koska jos äskeiset olivat aitoja, täytyy näiden olla tekonahkaa.
Eivät ole.
Olen vakuuttunut, että joku myymäläpäällikkö on tiennyt saapumisestamme etukäteen. Niitä hiton lampaantaljoja on levitetty joka osastolle. Ihan jokaiselle. En ymmärrä, mitä tekemistä lampaantaljoilla on keittiön astiakaappien kanssa, mutta siellä niitä taljoja tyrkytetään liedenostajillekin. Kaikki taljapinot tarkistamme, koska Rea tietää, että Ikea myy tekonahkaisiakin taljoja. Ja joka kerta huomaamme, että tutkimamme taljan takapuolella lukee "sheepskin". Aitoja ovat.
Jossain vaiheessa löytyy Rean kaipaama kaappi ja saamme sen koodin talteen. Valtava kolossi.
Taljatutkimuksemme jatkuu Ikean alakerrassa pientavaraosastolla. Siellä tulee fiilis, että joku lammasyrittäjä on ollut myymälän sisustussuunnittelijana, koska taljoja näkyy joka suunnassa niin paljon, että sen täytyy jo olla tarkoitettu sisustuselementti. Ja missä näen lammastaljapinon, siellä näkyy Rea tonkimassa ja tutkimassa niiden tuoteselosteita.
"Aitoja. Voi harmi", jaksaa Rea sanoa taas kerran.
Rea on vakuuttunut, että feikkitaljat on myyty loppuun, koska ne ovat niin paljon aitoja parempia, kunnes yhden huoneen nurkasta löytyykin pino tekonahkataljoja. Rea on onnellinen ja pääsemme vihdoin varastolle.
Siellä oikea hylly löytyy nopeasti. Samalla selviää, että tuo Rean "tarvitsen vain yhden tavaran" -tavara on niin iso, että se koostuu kolmesta valtavasta laatikosta, jotka ovat niin suuret, että tarvitsemme kärryt. Punnerramme laatikot pinoon, kun Rea keksii, että pitäähän Stella-mopsillekin saada jotain ja säntää tutkimaan pehmoleluja. Lopulta hän palaa mukanaan pehmokana, joka ilmeisesti saa jouluna kokea mopsin hellyyden, koska se päätyy kärrymme päälle.
Valtava kärrymme pujottelee hyllyjen välissä kohti kassaa seuranaan farmariauton omistaja, ilman housuja liikkuva nainen, pehmokana ja lampaantalja, joka ei todellakaan ole aito.
Kassalle, ulos ja lastauslaiturille. Takakontti auki ja kamat kyytiin, ajattelen.
Edessä on kuitenkin pieni ongelma. Hylly on 10 senttiä liian pitkä, eikä takaluukkua saa kiinni. Alkaa erikoinen operaatio, kun takapenkin päältä irrotetaan tavaratilan verhokiskoa, että takapenkin saa sileäksi ja pelkääjän penkki laitetaan kojelautaa vasten. Kumpaakaan operaatiota en ollut tällä autolla tehnyt ennen, joten varmistan pimeällä parkkipaikalla ohjekirjaa lukemalla, miten kiskon irroittaminen tapahtuu.
Selviämme lopulta Rean kotikadulle ja kannamme tavarat rappukäytävään. Auto on talon edessä kadulla käynnissä, sivuovet ja takakontti auki, kännykkäni näkyvissä etupenkillä. Kun tavarat on viety ja palaan autolle, olen iloisesti yllättynyt, että puhelimeni on yhä tallessa - autosta puhumattakaan.
Rea yrittää kysellä, paljon hän on kyydistä velkaa. Pääsen coolisti sanomaan, ettei mitään.
Lähden ajamaan ja kohta tulee Realta tekstari:
"Arvasin, että sanoisit noin, ja siksi jätin 20 euroa etupenkillesi. Hähää!"
Kyllä, tunnustan. Olen huonoa Ikea-seuraa. Opetin kuitenkin ystävälleni tärkeän läksyn; jatkossa hän ei usko, kun nainen sanoo tarvitsevansa Ikeasta vain yhden tavaran.
Niin ja se vaatekaappi sitten - no, se seisoo kolmessa painavassa pahvilaatikossa eteisessäni edelleen, koska minulla ei ole voimia siirtää sitä pidemmälle, eikä täten myöskään koota sitä.
Seuraa Reaa Instagramissa @reamarlena. Lue aikaisempia Suhteettomuusteoria-kolumneja tästä.
