Kuva: Fotolia
Kolumni: Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, miksi oikeastaan treenaat?
Olemme tietoisempia terveydestämme kuin koskaan aiemmin. Silti käsitys hyvinvoinnistamme tuntuu olevan vielä kovin lyhytkatseinen, kirjoittaa Voicen toimittaja Tiina Svensk.
Kiihkeät ruokakeskustelut, kuumimmat uutuuslajit ja tuloksia lupaavat hyvinvointivalmennukset ovat täyttäneet arkemme. Maitorahkasta ja kuntosalista on tullut osa jokaista päivää – tosin tähän trenditietoisimmat toteaisivat, että puntin ja rahkan tilalle ovat jo nousseet kehonpainoharjoittelu ja nyhtökaura.
Kasvanut mielenkiinto terveyttämme kohtaan on lähtökohtaisesti ainoastaan hieno asia.
Nykyisin tiedämme, miten tehokasta HIIT on. Vannomme proteiinin ja hyvien rasvojen nimeen ja kritisoimme ravitsemussuosituksia. Instagram täyttyy hymyilevistä valmentajaesikuvista, joista tulee arjen sankareitamme ja tsemppaajiamme. Sosiaalisen median ansiosta myös omat tavoitteet ja tulokset on entistä helpompaa jakaa muille aiheesta innostuneille.
Liikunnan ja treenaamisen tavoitteellisuus tekee siitä tehokasta. Realistiset lyhyen ajan tavoitteet luovat arkeemme onnistumisen tunteita, jotka lisäävät hyvien elämäntapojen mielekkyyden tunnetta, ja niin uusia tapoja on helpompi istuttaa omaan arkeensa.
Tällainen positiivinen kierre on nykyisin entistä helpompaa synnyttää etenkin asiantuntevien valmentajien ja ohjaajien avulla, jotka kuratoivat meille arvokkaan tiedon spirulinashottien ja hikitreenien sekaisesta informaatiovaltamerestä, mistä nousee päivittäin uusia tutkimuksia ja tietoa siitä ”parhaimmasta” tavasta kehittää itseään.
Mutta lyhytaikaisuudessa ja trendikkyydessä piilee myös ongelma.
Ihminen on lähtökohtaisesti laiska tapaus. Helpot ja nopeat ratkaisut ovat meille useimmiten parhaita, sillä tuovat haluttuja tuloksia näkyviin nopeasti – myös liikunnan ja hyvinvoinnin maailmassa. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos hyvinvointitrendien aallonharjalla surffaajat pysähtyisivät hetkeksi, näkisivät hieman vaivaa ja tarkastelisivat omaa tekemistään uudesta näkökulmasta.
Totuus nimittäin on, että kivikaudelle jäänyttä kehoamme ei ole luotu toimistotyöhön tai ruutua tuijottamaan – vaikka pitäisimmekin samalla huolta siitä, että treenatut vatsalihaksemme pysyvät tikissä ja kesän juoksusuunnitelma takaa meille oman ennätysajan syksyn puolikkaalla. Esimerkiksi istumisen haittoja emme voi kumota edes päivittäisellä treenaamisella. Ja entä, kun kova hikitreeni alkaakin hyvinvoinnin lisäämisen sijaan nostaa stressitasojamme ja liikunnasta tulee suorite? Seuraukset näkyvät arjessa esimerkiksi työtehon ja mielialan laskemisena salakavalasti, mutta varmasti.
Näkyvät lihakset ja nousseet tulokset ovat konkreettista näyttöä kovan ja tärkeän työn tuloksista, mutta usein ne ovat kovin hetkellisiä. Me, kehomme, ja sen kaipaama liike muuttuu elämän mukana. Haluatko näyttää hyvältä tänä kesänä rannalla vai voida hyvin vielä kymmenen, viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden päästä?
Toivoisinkin, ettemme enää etsisi tehokkainta treenisuunnitelmaa tai ihmeitä lupaavia superfoodeja, vaan tarkastelisimme käsitystämme liikkumisesta hieman laajemmasta näkökulmasta, joka on valitettavasti erittäin kaukana mediaseksikkyydestä. Mitä vastaisit, jos kysyisin: ”Miksi sinä edes treenaat?”
Vyötäröltä kadonneet sentit ja treenatut lihakset ovat toki hieno lisä.
Seuraavaksi trendiksi toivoisin kuitenkin sitä, että treenaamme voidaksemme aidosti kokonaisvaltaisesti paremmin. Mitä tapahtuisi, jos liikkumiseen ottaisikin suoritusvapaan ja hyväksyvän asenteen? Jos liikuttaisimme itseämme lähinnä siksi, koska kehomme on tehty liikkumaan?
Liikkeen mukana ei tule ainoastaan tuloksia, vaan paremmat yöunet ja rentoutuneempi mieli, jotka ovat – ei enempää tai vähempää – hyvinvointimme kovimpia kivijalkoja, joille oma terveys kannattaa rakentaa. Loppujen lopuksi haluamme kuitenkin varmasti pitää kaikki mahdollisimman hyvää huolta meidän tärkeimmästä työkalustamme, se kun mahdollistaa meille kaikki päivittäiset toiminnot työnteosta nauttimiseen ja itsensä ilmaisuun.
Keho on äärettömän viisas organismi, joka kertoo varmasti, mitä se kaipaa. Syömme nälkäisinä, nukumme väsyneinä ja suljemme itsemme rakkaan syliin surullisina – miksi emme antaisi sille liikettä, jota se todella kaipaa?
Kovan sykkeen sijasta saatatkin todellisuudessa kaivata huoltavaa, pientä liikettä tai vapaampia liikeratoja esimerkiksi tanssin avulla.
Joskus kaivattu liike voi jopa olla täydellinen pysähtyminen.
Ja entä ne kovin halutut, näkyvät tulokset? En voi luvata, mutta uskon kovasti, että kehoaan oikeasti huoltanut ja kuunnellut sädehtii tänä kesänä helteillä yhtä kirkkaasti kuin aurinko – vaikka pari hikitreeniä olisikin jäänyt väliin.
Se loiste näkyy muuten vielä syksynkin saapuessa.
(kuva: Senja Rapila)
Tiina Svensk on Voicen toimittaja, ryhmäliikunnanohjaaja ja töissä hyvinvointialalla.
