Kuukauden Daami: "Aiemmin koin kiekkovaimo-termin aliarvioivana ja ahdistavana"
Piritta Hagman, 36, valitsee smoothien ja fetapiirakkapalan helsinkiläisessä kahvilassa. Hän heittää huolettomasti merkkilaukkunsa penkille ja iloisesti poreileva jutustelu synnyttää tunteen siitä, että edessä istuvan uuden tuttavuuden olisi tavannut jo monta kertaa aiemmin.
Pirittaa voi kutsua huoletta yhdeksi Suomen tunnetuimmista kiekkovaimoista. Hän on pitänyt huolta pariskunnan kolmesta lapsesta kotona, kun aviomies Niklas Hagman, 36, on luonut ammattiurheilijan uraa Jokereissa ja NHL-tähtenä. Viime talvena Piritta opiskeli itsensä personal traineriksi, pilatesohjaajaksi ja aloitti mindfulness-ohjaajan opinnot. Aiemmin fysioterapeutiksi kouluttautunut Piritta on tehnyt kotiäitiyden ohella synnytysvalmentajan ja doulan töitä ja juontanut Toisenlaiset äidit -televisio-ohjelmaa.
- Monet ihmettelevät, eivätkö Toisenlaisiin äiteihin osallistuneiden tarinat tuntuneet minusta kauhean rankoilta. He eivät ole tietäneet, että minullakin on taustallani kaikenlaista. On tärkeää, että kovistakin kohtaloista puhutaan ääneen, jotta kukaan ei tunne olevansa yksin, Piritta sanoo.
Porista kotoisin oleva Piritta asui lapsuutensa ja nuoruutensa kirkon yhteydessä olevassa asunnossa, sillä hänen äitinsä työskentelee suntiona.
- Kasvoin konkreettisesti kanttorin vieressä virsiä laulaen. Kaikki kirkon työntekijät ja papit olivat minulle tuttuja. Uskonnossa ei ole ollut minulle koskaan mitään mystistä, Piritta kertoo.
- Rakastin pienenä hautausmaita, koska äitini oli kesäisin hautausmaalla töissä. Mielestäni hautausmaat olivat levollisia, rauhallisia ja kauniita paikkoja, ja menen vieläkin mielelläni hautausmaalle kävelemään rauhoittuakseni.
Pienestä saakka Pirittalle on ollut selvää, että hän haluaa äidiksi.
- Olen sanonut pikkutyttönä, ettei miehestä väliä, mutta lapsia minä haluan, Piritta tuumaa ja nauraa.
Elämänkumppani löytyi nuorena
Vähän ennen kuin Piritta oli valmistumassa parikymppisenä fysioterapeutiksi, hän tapasi elämänsä miehen, jääkiekkoa pelaavan Niklaksen.
- Niklas on ensimmäinen mies, josta olen ajatellut, että siinä on minun lasteni isä. En todellakaan tiedä, miksi ajattelin niin, koska hän ei ollut aluksi mitään perinteistä isätyyppiä, toteaa Piritta.
Kenties selitys löytyy Niklaksen hyvästä sydämestä ja lempeydestä, joilla mies hurmasi tuolloin jatko-opintoja yliopistossa suunnitelleen ja vaatekaupan myyjänä työskennelleen Pirittan.
- Niklaksessa on kiehtovinta, että hän on hirmuisen lempeä. Hänellä on hirveän hyvä sydän ja vaikka hän on nuorena ollut vähän myös pösilö, hän on herkkä. Niklas on huippumahtava isä ja kumppani, Piritta kertoo.
Rakastunut pariskunta alkoi seurustella, ja samoihin aikoihin työkaveri kannusti Pirittaa etsimään mallintöitä. Piritta joutui pureskelemaan ehdotusta huolella, sillä ulkonäön merkitys oli ollut hänelle vähäinen.
- En ollut kiinnostunut ulkonäöstä nuoruudessani. Olen alkanut käyttämään ripsiväriä lukion kolmannella ja vetänyt ensimmäisen rajauksen silmääni kaksikymppisenä opiskelijana, Pirittaa kertoo.
- Kaikessa, mitä harrastin ja tein, ulkonäkö oli toisarvoinen juttu. Kaverini olivat samanlaisia. Olemme jälkeenpäin nauraneet kippurassa, että menimme ensimmäistä kertaa baariin isoissa flanellipaidoissa ja roikkuvissa farkuissa. Kengistä en uskalla edes mainita mitään!
Missikisoihin sattuman kautta
Ratkaiseva päivä koitti, kun Piritta päätti mennä kysymään mallintöitä, mutta hän asteli vahingossa mallitoimiston sijaan missitoimistoon. Ammattilaiset näkivät heti, että hurmaavan aidossa ja energisessä vaaleaverikössä oli missiaineista, mutta Piritta epäröi osallistumista kauneuskilpailuun. Lopulta hänen oma isänsä kannusti tytärtä hakemaan mukaan Miss Suomi -kilpailuun. Elämä oli kääntymässä yllättävään suuntaan kuin sattuman kautta.
- Opettelin kirjaimellisesti kävelemään korkokengillä. Olin niin lyhyt, että minun piti tietysti ostaa kaikista korkeimmat korot, mitä löysin. Kymmensenttisillä koroilla käveleminen oli aluksi hoippumista, Piritta muistelee.
Piritta oli raivannut tiensä missifinalistien joukkoon. Hän toivoi saavansa ensimmäisen perintöprinsessan kruunun kutreilleen, ja pian unelmasta tuli totta suorassa televisiolähetyksessä.
Miss Suomi -kilpailussa menestymisestä seurasi rutkasti työtarjouksia. Kun Piritta ei ollut Niklaksen mukana pelireissuilla maailmalla, hän keikkaili mallina Suomessa. Töitä oli niin paljon, että Piritta tienasi seitsemässä kuukaudessa vuoden palkan.
Vaikka Piritta hoiti työkeikat aina kunnialla ja pisti itsensä täysillä likoon, tunsi hän olonsa välillä ulkopuoliseksi maailmassa, jossa kaunis ulkonäkö oli kaikki kaikessa.
- Minusta tuntui, että olin väärässä paikassa suurimman osan ajasta. Otin roolin, että tässä on tämä minun ”missiminäni”, enkä oikein tiennyt, kuka se oli. Olin varmaan muidenkin silmään ulkopuolinen ja se johtui siitä, että hain paikkaani enkä tiennyt, miten niissä piireissä kuului olla, Piritta pohtii.
Koska Piritta oli parisuhteessa ulkomailla menestyvän jääkiekkoilijan kanssa, päätti hän pistää omat urahaaveensa toistaiseksi syrjään ja olla hakematta yliopistoon. Sen sijaan Piritta päätti elää Niklaksen kanssa ulkomailla.
Kotiäitiys oli oikea ratkaisu
Pian Piritta ja Niklas odottivat esikoistaan. Kun Lukas-poika syntyi vuonna 2007, opiskeluiden jatkaminen ja työelämään siirtyminen tuntuivat Pirittasta yhä kaukaisemmalta ajatukselta.
- Ymmärrän hyvin, ettei ihminen tuota hirveästi kotiäitinä yhteiskunnalle. Mutta se on kiintoisaa, että kun Lukas syntyi, en olisi osannut tehdä mitään muuta. Minulla oli vahva halu olla lapseni lähellä ja pitää hänestä huolta, ja minulla oli siihen myös mahdollisuus, tuumaa Piritta.
- Kotiäitiys ei ollut se, mihin tähtäsin. Olin aina ajatellut, että opiskelisin pitkään ja menisin yliopistoon, koska tykkäsin koulunkäynnistä ja olin hyvä siinä.
Vauva-arki oli aluksi rauhallista, mutta tilanne muuttui, kun Lukakselle alkoi puhjeta hampaita. Perhe oli juuri muuttanut Kanadan Torontossa, ja Piritta joutui olemaan paljon yksin kotona. Niklas kiersi joukkueensa mukana pitkillä pelimatkoilla, ja Piritta piti huolta esikoisesta ja kodista.
- Lukas heräsi tunnin välein, kun takahampaita alkoi puhjeta. Olin todella yksin, eikä minulla ollut tukiverkkoa eikä edes ystävää, jonka kanssa lähteä kävelylle. Kun mies oli pelireissussa koko viikon, eikä ollut ketään, jolta pyytää apua, niin pelkästään nukkumattomuus riitti fysiikan ja psyykeen rikkoontumiseen, Piritta kertoo.
- Olen silloin käynyt pohjamudissa sen takia, että olen ollut niin väsynyt ja yksinäinen. Luojan kiitos se ei koskaan mennyt kliinisen masennuksen puolelle, koska en välttämättä olisi osannut hakea apua.
Muuttoja ilman varoitusaikaa
Ulkomaan vuosien aikana Piritta joutui tottumaan toistuviin muuttoihin. Tieto seuraavasta muutosta tuli aina niin nopeasti, ettei uutista ollut aikaa sulatella, saati vaikuttaa ratkaisuun.
- Muutoistamme 90 prosenttia on ollut sellaisia, ettei minulla ole ollut niihin sanavaltaa. Minulle on ilmoitettu, että nyt muutetaan ja se on tapahtunut heti. Niklas on mennyt aamupäivällä treeneihin ja siellä hänelle on kerrottu, että hänet on myyty toiseen joukkueeseen. Lento uuteen kotikaupunkiin on lähtenyt joskus jo saman iltapäivän aikana.
Pirittan ja Niklaksen lapsiluku kasvoi yhdellä perheen asuessa Torontossa, kun Lila-tyttö syntyi maailmaan. Sen jälkeen nelihenkinen perhe muutti Kanadan Calgaryyn ja asui siellä jonkin aikaa, kunnes Niklas kertoi saaneensa kiinnityksen Anaheim Ducks -joukkueeseen. Piritta odotti jo kolmatta lastaan, kun perheen piti muuttaa jälleen.
- Muistan, että siellä minä olen ollut ison mahani kanssa, kun 2- ja 4-vuotiaat lapseni itkivät, naapurit itkivät ja me vilkutimme lastenvahdillemme, Ashleylle, jota Lukas ja Lila rakastivat yli kaiken. Yritin pitää itseni koossa ja miettiä, että ”kohti tulevaa, kohti tulevaa…”
Joka kerta, kun perhe muutti uuteen kaupunkiin, Piritta tahtoi pitää miehensä ammatin salaisuutena mahdollisimman pitkään. Hän ei kertonut uusille naapureille ja ystäville, että Niklas toi leivän pöytään NHL-jääkiekkoilijana. Sen sijaan hän kuvaili Niklaksen työskentelevän urheilualalla ja väisteli tarkentavia kysymyksiä aina, kun mahdollista.
- En kertonut Niklaksen ammattia sen takia, että käytös minuakin kohtaan muuttui saman tien. Mitä suurempi jääkiekkokaupunki, sitä enemmän ympärille kertyy helposti ihmisiä, jotka ovat uteliaita ja kiinnostuneita ehkä vääristä syistä. Olen oppinut tuntemaan ihmiset, jotka ovat oikeasti tulleet lähelleni minun takiani, Piritta kertoo.
Vuonna 2012 Niklas kiinnitettiin Venäjälle KHL-seura Lokomotiv Jaroslavliin. Pohjois-Amerikassa vietettyjen vuosien jälkeen Hagmanit eivät tahtoneet, että koko perhe muuttaisi Venäjälle. Piritta oli huomannut, että toistuva ympäristön ja kotien vaihtuminen rasittivat Lukasta. Sen takia hän muutti lasten kanssa kotikonnuilleen Poriin, jossa hänellä oli ystävien ja sukulaisten muodostama tukiverkko. Kun Niklas kiinnitettiin myöhemmin Jokereihin, jäi hän asumaan pääkaupunkiseudulle, kun taas Piritta ja lapset pysyivät Porissa.
- Emme halunneet rikkoa lasten arkea Porissa, joten päädyimme asumaan eri kaupunkeihin Suomessa, Piritta kertoo.
Menneiden katuminen ei kuulu Pirittan ominaisuuksiin. Vaikka hänestä on parempi keskittyä tulevaan, tunnistaa hän joidenkin ratkaisujen asumisjärjestelyiden suhteen olleen kuluttavia.
- Tiedostan sen, että me olemme tehneet epäsovinnaisia ratkaisuja monessakin asiassa. Olen silti uskaltanut tehdä itseni näköisiä ratkaisuja.
Kuluneet vuodet ja rikastuttavat elämänkokemukset ovat vaikuttaneet Pirittan persoonallisuuteen. Nykyään päätökset omasta ja lasten asuinpaikasta tehdään aiempaa vahvemmin yhdessä pariskuntana. Piritta kertoo, ettei hän esimerkiksi tahdo viettää pitkiä aikoja Venäjällä, vaikka Niklaksen kotiseura Jokerit pelaa venäläisessä KHL-liigassa.
- Myönnän, että minusta on tullut itsekkäämpi. Olen sanonut Niklakselle suoraan, etten minä viihdy Venäjällä. Minulla ei ole siellä mitään ja tulen hulluksi, kun kukaan ei puhu englantia. Myös lapset ovat tottuneet olemaan sosiaalisia ja harrastamaan paljon. Mieluummin lennän Suomen ja Venäjän väliä edestakaisin, kuin jään sinne pitkäksi aikaa.
"Nautin siitä, että rikon rajoja"
Piritta tuntee olevansa ajoittain outolintu. Hän on synnyttänyt kaksi tytärtään kotona ja lisäksi pehmeät arvot lastenkasvatuksessa ovat hänelle tärkeitä. Näihin ovat kuuluneet pitkään imettäminen, kantoliinan käyttäminen sekä lasten nukkuminen samassa tilassa vanhempien kanssa.
- Missä tahansa porukassa olen, niin taidan erottua aina. Minut on aina otettu hyvin vastaan, mutta olen vain erilainen nuori – tai nainen, Piritta vitsailee.
- Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nautin siitä, että rikon rajoja. Olen erilainen kiekkovaimo ja minusta on ihanaa näyttää, ettei kotisynnyttäjä ole aina stereotyyppinen, vaan meitä on hyvin erilaisia.
Julkisuus synnyttää usein ennakkokäsityksiä ihmisistä. Piritta kokee, että näin on myös hänen kohdallaan.
- Kuulen usein, että olen ihan erilainen, kuin mitä minun ajateltiin olevan. Joskus naurattaa, kun mietin, millaiseksi minua on luultu. Monia on yllättänyt myös se, että minulla on vahvat mielipiteet. Kukaan ei kävele ylitseni, jos minulla on jokin mielipide; ei ainakaan ilman kädenvääntöä, Piritta kuvailee.
Vielä yksi muutto
Hagmaneilla on edessään vielä yksi muutto. Perhe on hankkinut asunnon Helsingin Lauttasaaresta, sillä pääkaupunkiseudulla on enemmän työmahdollisuuksia kuin Porissa.
- Olin vatsahaavan partaalla, kun Lukakselle piti kertoa uudesta muutosta. Hän on siinä iässä, että jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueessa sekä esikoulusta asti samalla luokalla olevista kavereista on tullut jo äärettömän rakkaita. Se on sydäntä särkevää kertoa lapselle, että koko hänen maailmansa muuttuu yhtäkkiä.
- Tämä on henkisesti raskain kaikista muutoistamme, koska tällä kertaa päätös on ollut omissa käsissäni. Onneksi uudessa kotitalossamme asuu paljon muita lapsia, joten leikkikavereita siellä on.
Äitinä olemisen lisäksi Pirittalle on tärkeää, että molemmat aikuiset voivat parisuhteessa hyvin. Lapsiperheessä arki on niin kiireistä, että myös parisuhteen onnellisimmat hetket löytyvät juuri sieltä.
- Jos se ei tunnu enää hyvältä, että käperryt sohvannurkkaan, kun lapset on laitettu nukkumaan; että silloin juodaan lasi viiniä, jutellaan päivän kuulumiset ja katsotaan hyvää televisio-ohjelmaa, niin se on mielestäni ongelma. Sen pitäisi olla parasta aikaa. En tarvitse Niklaksen kanssa taikatemppuja, että suhteemme pysyy koossa. Kyllä siihen tarvitaan sitä, että naurat toisen jutuille ja toisen kanssa on hauskaa.
- Päivittäisestä yhteydestä on tärkeää pitää huolta, että tuntee, että tämä on meidän tiimi.
Piritta kertoo, että hänen ja Niklaksen suhteessa vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Niklas tietää, että perhe-elämä on hänelle mahdollista, koska Piritta on pitänyt lapsista huolta ja ollut valmis muuttamaan kaupungista ja maasta toiseen miehensä uran ehdoilla. Parilla ei ole koskaan ollut erimielisyyksiä rahankäytöstä siitä huolimatta, ettei Piritta ole tehnyt kokopäivätyötä, eivätkä hänen tulonsa ole olleet säännöllisiä.
- Minulle oli aikoinaan kova paikka hyväksyä, että joutuisin elämään ilman omia tuloja ja luopumaan niiden tuomasta itsenäisyydestä. Olen oppinut, että itsenäisyytensä voi säilyttää silti. Se riippuu enemmän parisuhteesta ja kommunikaatiosta, miten keskustelut raha-asioista käydään, Piritta avaa.
- Koen itse niin, että tekemäni työ on todella arvokasta, jotta koko homma pysyy kasassa. Sanon ihan rehellisesti, että lasten kanssa kotona oleminen ja turvallisten rutiinien luominen ovat elämän haastavampia tehtäviä.
Pirittan kolme suurta elämänoppia
”Alkoholismi ja päihdeongelmat ovat siirtyneet suvussamme sukupolvelta toiselle. Yksi perheenjäseneni pääsi puolitoista vuotta sitten vankilasta. En ole nähnyt häntä vuosiin. Kävin koko nuoruuteni läpi syyllisyyttä, että olemme niin erilaisia eikä meidän elämissämme ole paljon yhtymäkohtia. Suurimpia opetuksia elämässäni on ollut, että joskus ihmisistä pitää päästää irti.”
”Kiekkovaimo oli aikoinaan vaikea sana minulle. Koin sen aliarvostavana ja ahdistavana. Jossain vaiheessa totesin, että kyseessä on vain termi, jolla kuvataan tätä meidän upeaa ihmisryhmää, johon kuuluu keskenään hyvin erilaisia ihmisiä. Haastavinta on ollut se, että tulevaisuuteni Niklaksen kanssa oli niin erilainen, kuin mitä olin ajatellut. Kaiken on silti kuulunut mennä juuri näin. Sitä paitsi koen, että voin vieläkin mennä yliopistoon! Tällä hetkellä tahdon opiskella ja siirtyä työelämään.”
"Minulla on uskomattoman hienoja ja vahvoja naisia suvussani. Arvostan suuresti mummoltani saamiani oppeja ja sain myös viettää aikaa pienenä isoisoäitini kanssa, joka tuli evakkona Suomeen yhdeksän lapsensa kanssa Karjalasta. Muistan hänet hyvin. Hänen miehensä oli juonut itsensä hengiltä. Aina, kun elämässäni on vaikeampi tilanne, niin muistutan itseäni, mitä kaikkea nämä naiset kävivät elämässään lävitse ja, että isomummoni toi yhdeksän lasta sodan jaloista, elätti ja kasvatti heidät – niin kyllä minäkin selviän vaikeimmista kohdista elämässä.”
Pääset lukemaan aiemmat Kuukauden daami -haastattelut täältä.