Kaikki artikkelit
Aki Linnanahde juontaa heinäkuussa Radio Novan Iltapäivä -ohjelmaa.
Viihde
noin vuosi sitten
- Olen kiinnostunut monista eri aiheista ja nyt pääsen keskustelemaan niistä. Muutenkin on mukavaa palata telkkarihommiin muutaman vuoden tauon jälkeen tässä hienossa porukassa, Linnanahde sanoo.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Alkuaikoina kisaan ei suhtauduttu vielä niin tosissaan kuin nyt.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kuusi ja puoli vuotta Linnanahde ja Minna Kuukka ovat yhdessä piristäneet suomalaisten aamuja. Tänään oli Linnanahteen viimeinen aamulähetys ja juontaja piti koskettavan puheen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kuukka haluaa kiittää Linnanahdetta uskomattomasta yhteisestä matkasta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Aamu on kaupallisen radion kuunnelluin aamuohjelma Suomessa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Aamu on tällä hetkellä Suomen suosituin aamuohjelma. Aki Linnanahde ilmoitti tänään, että lopettaa ohjelmassa juontamisen.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Aki Linnanahde ottaa kantaa saamaansa kritiikkiin Vilhunen-kirjasta: "Se on vähän laiskaa ajattelua"
Osa ihmisistä on jo ennen Vilhunen-kirjan julkaisua esimerkiksi kummastellut sitä, miksi rikollisesta kirjoitetaan kirja, koska sellainen olisi rikollisuuden ihannointia.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
Podcast: Susanna Laine koki nuorena, että hänellä oli "ruman tytön sielu": "En varmasti ollut ainoa"
Susanna Laine tunnetaan muun muassa Salatut Elämät -näyttelijänä ja Farmi -ohjelman juontajana.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Noora Fagerström kertoo avoimesti elämästään ja urastaan Aki Linnanahde Talk Show -podcastin haastattelussa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Aleksanteri Hakaniemi esitti Radio Novan aamujuontajille ja kuuntelijoille herkän tulkinnan klassikkokappaleesta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Rantala työskenteli vuosituhannen vaihteessa rikostoimittajana, jolloin hän sai puhelin erikoisesta salkusta.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
Toimittaja Aki Linnanahde on viettänyt yli 100 tuntia entisen rikollispomon seurassa.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
Tänään julkaistavassa Vilhunen-kirjassa kirjailija Aki Linnanahde pureutuu alamaailman kovanaaman tarinaan.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
JVG-elokuva sai vasta ensi-iltansa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Tonneittain biojätettä, panikointia tuulivoimalan huipulla ja paikkoja, joihin tavalliset tallaajat eivät koskaan pääse. Aki Linnanahteen luotsaamassa sarjassa tutustutaan päästöttömän sähkön tuotantoon ja energiamurrokseen.
Viihde
yli 3 vuotta sitten