Kaikki artikkelit
Gramexin mukaan valta vaihtui.
Musiikki
3 kuukautta sitten
Gramexin listauksen mukaan kaikkein soitetuin artisti oli Ellie Goulding.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kertoo, että viime vuoden kaupallisten radioiden soitetuin joululaulu oli Wham-yhtyeen Last Christmas.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Tokkopa on artistia tai biisintekijää, joka ei haaveilisi isosta radiohitistä ja sen mukanaan tuomista tienesteistä. Selvitimme, miten korvaukset muodostuvat ja miten musiikintekijä tienaa radiossa soivista kappaleista.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten
Tekijänoikeusvirasto Gramex on julkaissut viime vuonna kotimaisilla kaupallisilla radiokanavilla eniten soitettujen artistien listan. Ykkössijalle pääsi popin kuningatar Madonna.
Musiikki
yli 14 vuotta sitten