Kaikki artikkelit

Vuosi 2024 oli suomalaisessa ilmailussa kokonaisuudessaan turvallinen.
Aamulla ilmatila saatiin jälleen avattua.
Hiihtolomia vietetään Suomessa lähiviikkoina.
Juomisen rajoittamisella pyritään entistä mukavampiin ja turvallisempiin lentoihin.
Peruuntumiset vaikuttavat myös Suomesta lähteviin lentoihin.
Jopa Finnair kertoo sivuillaan, että ylibuukkauksen tilanne on mahdollinen.
Joulukuu on vilkasta matkustusaikaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Monet lentoyhtiöt kertoivat uusista liikennöinnin keskeytyksistä pitkälle ensi vuoteen.
Laitteet tullaan löytyessään takavarikoimaan.
Syynä vaikuttaisi olevan ongelma ruumaan menevien matkatavaroiden vastaanottojärjestelmässä.
Lennon liikennöi SAS.
Muutos tuli voimaan 1. syyskuuta.
Lentoyhtiö perustelee ongelmia muun muassa kestävän polttoaineen puutteena.
Naapurimaiden välit ovat kiristyneet entisestään viime päivinä.
Lennon hintalappu kohoaa myös taivaisiin.
Syynä häiriöön on todennäköisesti massiivinen tietoliikenteen häiriö.