Kaikki artikkelit
Laillistettu ravitsemusterapeutti Jaakko Mursu avaa, mitä juoksijan kannattaa syödä ja juoda, jotta puolimaratonista tulisi mahdollisimman onnistunut.
Terveys ja hyvinvointi
alle minuutti sitten
Adidas toi myyntiin kyseisiä kenkiä vain 521 paria koko maailmassa.
Viihde
noin vuosi sitten
Seuraajat ovat antaneet paljon tsemppiviestejä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Suomalainen juoksuvalmentaja kertoo Juoksumania-podcast-sarjassa, miten lenkkien pituutta kannattaa kasvattaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Thomas Panek juoksi kolmen koiran avustuksella ensimmäisenä näkövammaisena henkilönä New Yorkin puolimaratonin.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Kosintavideo kiertää parhaillaan Twitterissä.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Katie Price lähti tarpomaan 42 kilometrin matkaa harjoittelematta.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Mies aikoo käyttää apunaan sokeille tarkoitettua navigointilaitetta, jonka kehittämisessä hän on ollut itse mukana.
Urheilu
yli 7 vuotta sitten
Jos suunnitteilla on tänä kesänä maratonin juokseminen, suosittelevat tutkijat tyystin erilaista palautumistaktiikkaa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 8 vuotta sitten
Pariskunnan koira päätti tulla kuvaan mukaan toimittamaan asioitaan.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Adidas onnitteli viestissään Bostonin maratonista "selviytyneitä". Kyseessä oli tahaton viittaus Bostonin maratonin pommi-iskuun vuodelta 2013.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Juha Valvion mukaan hänellä ei ole juoksijan vartalo, mutta ystävät saavat hänet aina yllytettyä mukaan.
Viihde
yli 9 vuotta sitten
Tim Peake suoritti avaruudessa sen, mihin monet eivät maan päälläkään pystyisi.
Ilmiöt
yli 9 vuotta sitten
Maratonilla voi törmätä vaikka Paavo Pesusieneen.
Ilmiöt
yli 9 vuotta sitten
On tarpeeksi rankkaa juosta maraton lempeässä kesäsäässä, mutta ajattele juoksevasi se lumessa ja 41 asteen pakkasessa.
Ilmiöt
yli 9 vuotta sitten
Adrianne Haslet-Davis menetti jalkansa vuonna 2013.
Terveys ja hyvinvointi
yli 9 vuotta sitten