Kaikki artikkelit
The Osbournes -podcastissa muisteltiin erästä kuuluisaa tapahtumaa.
Viihde
noin vuosi sitten
Vince Neil ajoi 1980-luvullla kolarin, jonka yhteydessä Hanoi Rocks -rumpali Razzle menehtyi.
Musiikki
noin vuosi sitten
Sixx on aikaisemmin julkaissut viisi kirjaa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Julkaisuajankohtaa uusille biiseille ei vielä tiedetä.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Sixx kertoo tuoreessa haastattelussa, että John 5 on tuonut bändiin uutta virtaa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Nikki Sixx vahvistaa, että yhtye säveltää uusia kappaleita.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Yhtye tähtää vuoteen 2031, jolloin se voi viettää 50-vuotisjuhliaan.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Beckiä ovat muistelleet muun muassa Ozzy Osbourne, Nikki Sixx sekä David Gilmour.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Mötley Crüen Mick Mars ei pysty enää kiertämään, joten hänen tilalleen tulee John 5.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Phil Soussan kritisoi Mötley Crüen keikkaa ja tästä Nikki Sixx ei pitänyt.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Mötley Crüe kiertää tällä hetkellä Yhdysvaltoja Def Leppardin, Poisonin ja Joan Jett & The Blackheartsin kanssa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
McCoy kutsui Sixxiä vastikään valehtelijaksi.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
- Kappaleen kirjoittaminen oli todella inspiroivaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein musiikkia kauhutrillerielokuvaan, Sixx kertoo.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
- Pelastin sen jätkän hengen ja hän vain keksii tarinoita, McCoy sanoo.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Nikki Sixx ja Blackie Lawless soittivat hetken aikaa yhdessä Sister-nimisessä orkesterissa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Uudessa näytelmässä käydään läpi Mötley Crüen tarinaa.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten