Kaikki artikkelit
Kaksi Pussy Riot -punkryhmä jäsentä ovat haastamassa Venäjän valtion virkamiehiä oikeuteen ja vaatimassa korvauksia heidän vangitsemisestaan.
Ilmiöt
yli 10 vuotta sitten
Pussy Riot -ryhmän kaksi jäsentä esiintyvät muun muassa PMMP-yhtyeen lauantaisella keikalla Maailma kylässä -festivaalilla.
Musiikki
yli 11 vuotta sitten
Suomessa käynyt pop-kuningatar Madonna järkyttyi siitä, että venäläinen tyttöbändi Pussy Riot tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan.
Musiikki
yli 12 vuotta sitten
Huolimatta suuresta kansainvälisestä mediahuomiosta ja lukuisien julkkisten osoittamasta tuesta Pussy Riotin kolme jäsentä joutuivat vankilaan.
Ilmiöt
yli 12 vuotta sitten
Venäjällä vangittu Pussy Riot -yhtye on saanut tukea useilta kansainvälisiltä artisteilta. Myös Suomessa tehtiin tyttöbändille tukivideo.
Musiikki
yli 12 vuotta sitten
Franz Ferdinand sekä Red Hot Chili Peppers seisovat vankilassa olevan Pussy Riotin rinnalla. Venäläinen naiskokoonpano on ollut vankilassa maaliskuusta lähtien kritisoituaan Venäjän presidenttiä heidän järjestämässään konsertissa.
Musiikki
yli 12 vuotta sitten