Kaikki artikkelit
Kesäillan valssi -ohjelman ja Radio Pookin juontajana tutuksi tullut Sari Tamminen kertoo kohtaamisestaan Tapani Kansan kanssa. Tamminen myös muistelee Kansaa ainutlaatuisena taiteilijana, joka arvosti omaa ammattitaitoaan.
Musiikki
3 päivää sitten
Tapani Kansa oli kuollessaan 76-vuotias.
Musiikki
3 päivää sitten
Anssi Kela ja isot biisit -ohjelmassa kuullaan tänään huikea versiointi Tapani Kansan kappaleesta.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Ilta-Sanomien mukaan miehet ovat piikitelleet toisiaan vuorotellen.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Finnhittien kuninkaiden manageri Marko Riihelä sanoo keikkasuosion tulleen iloisena yllätyksenä koko tiimille.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Iskelmä seurasi Finnhittien kuninkaiden konserttien niin esiintymislavan edessä kuin sen takana.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Tapani Kansa, Frederik ja Danny valloittivat eilen Finlandia-talon. Iskelmän kuvaaja seurasi kolmikon iltaa.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Finnhittien kuninkaista tienasi viime vuonna eniten Tapani Kansa.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Iskelmäfestivaalin lauantaipäivänä rantalavan valtasi nimekäs konkarikolmikko, Danny, Frederik ja Tapani Kansa. Tältä se tuntui.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Turhan innokas ihailija on terrorisoinut suomalaisartisti Tapani Kansan elämää jo puolen vuoden ajan. Nyt laulajan mitta on täysi ja asiaa hoitaa poliisi.
Viihde
yli 14 vuotta sitten
Laulaja Tapani Kansa törttöili viime viikolla esiintyessään Viking Linen risteilyaluksella. Voicen tavoittaman Vikin Linen viihdepäällikkö Kimmo Seleniuksen mukaan osa asiakkaista on pahoittanut mielensä.
Viihde
yli 15 vuotta sitten
Laulaja Tapani Kansan keikat Viking Linen laivoilla on peruttu. Syynä tähän on 7 päivää -lehden tietojen mukaan Kansan huono käytös.
Musiikki
yli 15 vuotta sitten
Iskelmälaulaja Tapani Kansan entinen puoliso Nina Af Enehjelm haukkuu blogissaan sekä isä että poika Hytösen.
Viihde
yli 16 vuotta sitten