Kuva: Marissa Tammisalo
Häät ovat ohi ja minä haistelen tyhjennettyjä vesileluja.
Onko hullua haistella auton takakontissa lojuvia, tyhjennettyjä vesileluja ja muistella ihania allashetkiä hääväen kanssa? Onko sekopäistä kurkata hääpuvun pukupussiin jokaisella automatkan pysähdyspaikalla, vain tarkistaakseen repeytyneestä helmasta, että häät todella vietettiin? Onko kenties hieman huolestuttavaa kiittää kotimatkalla italiaksi hölmistynyttä ruotsinlaivan tarjoilijaa, ikään kuin istuisimme vielä pizzeriassa Italian Rivieralla?
Ennen kun pääsen varsinaiseen hääpostaukseen, pakko kirjoittaa viimeaikojen tuntemuksista.
Kolmen päivän hääsetti Italiassa jätti jälkensä sydämiimme, mutta myös alitajuntaamme. Häiden jälkeiset yöt menivät jossain absurdien painajaisten ja huvittavien muistojen sekasorrossa. Ihmiset ja äänet vilisivät silmissä ja aamulla herätessä ei voinut oikein edes tietää mikä on totta ja mikä ei (okei, ehkä se yksi uni jossa eräs kaason aviomies ei suostunut murhaaman pieniä pahismaahisia, jotta pääsisimme turvallisesti Pirkkolan maauimalaan, oli melko selkeästi unta..
Podin ja poden edelleen siis hääkrapulaa, voimakasta sellaista. Hääkrapulan yksi harmillisista oireista on voimakas kaipuu takaisin häähumuun. Heittelen kysymyksiä puolisolleni (siis aviomiehelleni!) kuten ”Muistatko vielä, kun oltiin Saksassa ostamassa tähtisädetikkuja? Kun kaikki oli vielä edessä?”, ”Muistatko vielä kun vasta pakkasimme autoa kodin pihalla? Kun kaikki oli vielä edessä?”. Kommentoin myös häävieraiden somejulkaisuja jopa lievästi aggressiiviseen tyyliin: ”TAKE ME BACK!!”.
Olen myös kulkenut esim. vaatekaupassa miestenosaston ohi ja ajatellut sekunnin sadasosan verran: Hemmetti, se vyö pitää hankkia puolison pukua varten! Kunnes tajuan, että ei tarvitse enää. Ei tarvitse enää.
Onneksi pienet pilkahdukset valokuvista, häävieraiden somepostaukset ja tekeillä oleva häävideo helpottavat oloa kummasti. Aloituskuva on yksi sneak peek huikean Marissa Tammisalon kuvaamista hääkuvista, joita tulee lisää pian.
Menemättä vielä sen kummempiin yksityiskohtiin, sanottakoon, että koko hääviikonloppu oli loppujen lopuksi aika huikea. Muistan ne mielettömät tuntemukset, kaiken sen kauneuden, ihmisten naurun ja ilon. Muistan myös saaneeni tiedon, kuinka viimeiset hääjuhlijat siirtyivät nukkumaan aamukymmeneltä. Juuri kuten olin toivonutkin! Siltikin monet pienet yksityiskohdat häistä ovat jääneet huuman jalkoihin, enkä malta odottaa, että pääsen niitä kuulemaan häävierailta näin jälkikäteen.
Häiden jälkeinen minihäämatka Italiassa auttoi myös osaltaan lievittämään oloa ja saimme nauttia ihanasta yhdessäolosta tuoreena avioparina. Vakiolausahdukseksemme muodostui ”Vielä yhdet Aperolit ja sitten altaaseen suunnittelemaan tulevaisuutta”. Mikä sen upeampaa, kun unelmoida kaikesta jännittävästä uima-altaassa kelluen ja auringossa rusinaksi paahtuen.
Tulevaisuuden postauksessa käsittelen taianomaisia unelmahäitämme tarkemmin ja kerron ehdottomat vinkit tuleville morsioille. Nyt oli pakko kuitenkin kertoa heti ensimmäiseksi tästä minulle ennen tuntemattomasta asiasta, jota tosiaan hääkrapulaksikin kutsutaan. Pääsenkö yli tästä koskaan??
Kivaa viikkoa kaikille!! <3
- E
Seuraa blogia Bloglovin'issa ja Instassa!
Lue myös:
Olipahan polttarit – kesti viikkoja toipua!
Ei kun nyt siis ihan oikeasti! Kokeilkaa tätä jälkkäriä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää!
Puhutaan hetki kuolemasta – tämä on minun tarinani menetyksestä
Lomamatka ja painonpudotus - näin onnistuin yhdistämään ne!
Mokasin hääpukuni kanssa – älä tee samoja virheitä kuin minä!
- 6 kiloa kuudessa viikossa, vessapaperirullajuhlat ovat vihdoin takanapäin!
Kommentoi