Kaikki on nyt hyvin, mutta miksi pelkään silti pahinta?
Uskon, että monet teistä voi samastua tähän aiheeseen, mutta en tiedä ajatteletteko asioista ihan yhtä höpsösti kuin minä?
Seuraa tulevaa maailmanmatkaa @emiliabtwn
Kuvittele tämä: pitkähkön, rankan ajanjakson jälkeen alat vihdoinkin uskomaan, että asiat kääntyvät kyllä parhain päin. Vaikka huonot ajat ovat jättäneet jälkensä ja saatat edelleen laittaa vahingossa siivousvälineet jääkaappiin, kirjoittaa blogitekstin täyteen kirjoitusvirheitä, luulla vessapaperirullapakettia tietokoneeksi (no ihan hetkellisesti!) tai yrittää ottaa valokuvaa lompakolla, se tärkein muutos on jo tapahtunut: tiedät, että asiat tulevat muuttumaan. Tiedät, että tulet nousemaan ja palaamaan takaisin omaksi itseksesi. Olet tehnyt päätöksiä (meidän tapauksessa irtiotto maailmalle) ja toimenpiteitä, jotka tuntuvat hyvältä. Uskot olevasi pian oikeasti onnellinen.
Aluksi alat kutitella itseäsi erilaisilla ajatusleikeillä: me lähdemme oikeasti maailmalle, uskomatonta! Voin oikeasti tehdä pian melkein mitä vain! Voin keskittyä itseeni! Voin keskittyä puolisooni! Voisin opetella tekemään ruokaa – kunnolla. Entä maalausvälineet, otanko ne mukaan? Entä jos herään aamuisin vain maalaamaan? Minähän voin tehdä sen? Eikö? Kuinka puhdistavaa jättää tavarataakka taakse ja sulloa koko elämä pariin matkalaukkuun. Voin asettaa itselleni tavoitteita ja päästä niihin! Minusta voi tulla vahvempi kuin koskaan!
Näitä ajatuksia tukee jatkuvat hyvät uutiset, jotka lisäävät vain varmuutta siitä, että maailmankaikkeus on kääntynyt vihdoinkin oikeaan suuntaan. Hymyilet niin, että poskipäitä jomottaa.
Kunnes havahdut siihen, että jomotus on loppunut jo aikaa sitten.
Jätät itsesi kiinni sabotoimisesta. Mietit jatkuvasti mitkä asiat voivat mennä pieleen. ”Ajamme kolarin, menetämme kaikki rahamme, puolisoni kuolee nukkuessaan, meri pyyhkäisee minut mukaansa, menetän ystäväni”. Olet ehdottoman varma, että kenellekään ei voi tapahtua mitään näin hyvää, näin paljon. Pidät ikään kuin väkisin kiinni negatiivisesta taakasta, ihan vain siksi, että et uskalla päästää irti ja vastaanottaa kaikkea sitä hyvää, mikä sinulle juuri nyt sataa. Pahimmassa tapauksessa haet turvaa vastoinkäymisistä, sillä niin pitkään, niin pitkään, olet elänyt niiden läsnä ollessa.
Vastoinkäymisiä tulee aina, niille ei voi mitään. Joskus isompia, joskus pienempiä. Tärkeää on se, miten ne käsittelee ja prosessoi. Tähän asti olen uskonut, että olen hoitanut homman aika hyvin - analysoinut, järkeillyt, hyväksynyt, pyrkinyt eteenpäin, toivonut, että löydän ratkaisun, jolla homma kirkastuu. Nyt, pukiessani sanoiksi tätä uutta mielen ilmiötä, tulen kuitenkin siihen lopputulokseen, että vielähän tässä onkin paljon opittavaa, käsiteltävää, läpikäytävää ja ymmärrettävää.
Tajusin siis nyt vasta tätä kirjoittaessani, että:
Onnellisuus ei tulekaan ulkopuolelta, annettuna. Se ei odota jonossa, että pahat asiat väistyvät ja hyppää syliisi heti kun vaan mahdollista. Se ei ole oletusarvo joka leijuu olemassa olevana, joka vain peittyy negatiivisuuden alle. Juju on siinä, että voit kyllä toivoa olevasi onnellinen, mutta et välttämättä anna itsesi olla onnellinen. Nämä kaksi ovat eri asioita. Ja sen ymmärsin nyt. Olen kelaillut tätä aivan väärin.
Joten mikä onkaan lopputulema? Enpä olisi uskonut päästäväni tällaista lausetta suustani, mutta pakko kai se on: nyt minun täytyy opetella olemaan onnellinen.
Holy shit.
Hyvää loppuviikkoa kaikille <3
- Emilia
Lue myös:
NYT LÄHTI! Irtisanouduin töistäni ja toteutan vihdoin haaveeni – ei enää entistä elämää!
Vinkkejä ja suositteluita häihin - no okei, pari kuvaakin!
Muutama kuvahelmi syksyiseltä Italian matkalta. Kurkista kuvat ja lähde hetkeksi pakoon kaamosta!
Apua olen niin innoissani! Kekkasin miten unelmat toteutuvat ihan oikeasti!
Häämme Toscanassa - ihanat kuvat taianomaisesta viikonlopusta. Take me back!!
Häät ovat ohi ja minä haistelen tyhjennettyjä vesileluja.
Olipahan polttarit – kesti viikkoja toipua!
Ei kun nyt siis ihan oikeasti! Kokeilkaa tätä jälkkäriä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää!
Puhutaan hetki kuolemasta – tämä on minun tarinani menetyksestä
Kommentoi