Kuva: Fotolia
Kolumni: Tiedätkö, millaista on elää kaupungin vuokratalossa?
Äitini on asunut kaupungin vuokratalossa nyt vuoden päivät. Pihapiirin yhteisöllisyys oli suuri yllätys, kirjoittaa Voicen toimittaja Senni Loikala.
Kun äitini pääsi eläkkeelle vuosi sitten, täytyi hänen luopua työsuhdeasunnostaan. Pian äiti sai tarjouksen vastarakennetusta kaupungin vuokratalosta, joka sijaitsi aivan eripuolella kaupunkia. Minua jännitti, miten äiti kotiutuisi uuteen paikkaan. Eihän hän edes tuntenut sieltä ketään.
Uusi kerrostalokoti - noin 50 neliön läpitalon kaksio - osoittautui ihanaksi. Kaappeja ei tarvinnut pestä ennen omien tavaroiden siirtämistä niihin, olihan kaikki upouutta. Lasitetulta parvekkeelta avatui näköala tiheään metsään, jossa asuu kuulemma liito-oravia.
Pihapiirin yhteisöllisyys löi minut ällikällä. Äitini talossa naapurin kanssa pysähdytään lähes aina rupattelemaan edes hetkeksi.
Samassa talossa asuu äitinsä kanssa 11-vuotias poika, joka innostui poimimaan mustikoita koko kesän ajan. Hän toi marjoja naapureille pientä korvausta vastaan. Syksyn tullen poika alkoi keräämään puolukoita ja sieniä, joista on riittänyt kaikille halukkaille. Pojan äiti on opettanut myös minun äitini tunnistamaan syötävät sienet, ja he käyvät yhdessä korit käsivarsillaan metsässä.
Naapurustolla on lisäksi aktiivinen Facebook-ryhmä. Kerran omista häistään kotiin tullut pariskunta ilmoitti, että hääkakkua oli jäänyt yli. He kutsuivat naapurit hakemaan jälkiruokaa itselleen. Pian makeannälkäiset asukkaat ojentelivat rappukäytävässä lautasiaan, joille hääpari annosteli kakkupaloja.
Tarinoita äitini pihapiiristä riittää. Höristelen korviani puhelimessa, kun äiti kertoo naapurin miehen huoltaneen hänen pyöränsä tai, kun hän kertoo naapureiden järjestämästä pihakirpputorista, jonne ei tullut ketään. Silloin asukkaat lämmittivät grillin ja viettivät lauantaita yhdessä makkaraa syöden. Mukavia hetkiä äidilleni tarjoaa myös lenkkisauna, jossa pääsee jutustelemaan naisten kanssa löylynheiton lomassa.
Yhteisöllinen naapurusto ei paranna vain eläkeläisten elämänlaatua. Äitini talosta löytyy kaikenikäisiä avoimia ihmisiä, jotka tahtovat olla tekemisissä keskenään. Tämä ei tarkoita, että naapurista olisi pakko tulla paras ystävä tai, että yksityisyys olisi mennyttä. Joskus kuitenkin jo nopeat kohtaamiset tekevät asumisesta merkityksellisempää.
(kuva: Senja Rapila)
Senni Loikala on Voicen toimittaja.
Lue myös: Suomalaisnainen sisusti kodin kierrättäen: Hinta nolla euroa! Katso huikea lopputulos
Lue myös: Mikä on järkevää asumista? Valitse asunto elämäntilanteen mukaan
Lue myös: 10 neliön vuokra-asunto New Yorkissa maksaa tuhat euroa kuussa - katso esittelyvideo
