Kuva: Marko Mutanen Oulun yliopisto

Uusi suurikokoinen tuholainen havaittu ensi kertaa Suomessa

08.12.2023 12:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Tuholainen levittää tauteja ja lisää epähygieniaa.

Oulun alueelta löydettiin yli kolmen senttimetrin pituinen torakka joulukuun alussa. Tuholainen toimitettiin Oulun yliopiston yli-intendentti Marko Mutaselle, joka määritti yksilön Periplaneta fuliginosa -torakaksi – savutorakaksi. Virallista suomenkielistä nimeä sille ei vielä ole, mutta englanniksi se on smokybrown cockroach.

Kyseistä torakkalajia ei ole tiettävästi aiemmin Suomesta todettu tai raportoitu. Suomessa elää tällä hetkellä kaksi luonnonvaraista torakkalajia, minkä lisäksi sisätiloissa tavataan nykyään useimmiten russakkaa eli saksantorakkaa. Maailmalla ihmisen seuralaislajina elää useita suurikokoisia torakkalajeja, joista Suomestakin aika ajoin tavataan satunnaisyksilöitä.

Savutorakka on sokeritorakan sukulainen, joka on maailmalla levittäytynyt riesaksi ihmisasuntoihin. Savutorakka viihtyy erityisen hyvin kosteassa ja lämpimässä ja sen ravinnoksi kelpaa hyvin monipuolisesti erilainen orgaaninen jäte, mukaan lukien ihmisravinto. 

Voi levittää tauteja

Savutorakka lisää muiden torakoiden tapaan epähygieniaa, levittää tauteja ja aiheuttaa allergisia oireita ja astmaa. Rakennuksille niistä ei ole varsinaista haittaa.

”Savutorakka ei näytä olevan haitallinen vieraslaji, sillä se ei uhkaa luonnonvaraista alkuperäislajistoa, mutta tuholaislajiksi sen voinee laskea”, Mutanen sanoo.

Suomeen se on päätynyt ihmistoiminnan, luultavimmin kansainvälisten kuljetusten mukana. Se on esimerkki suuresta globaalista ongelmasta, kun maailmanlaajuisesti liikkuva rahtitavara siirtää mukanaan myös ei-toivottuja lajeja kiihtyvällä tahdilla. Ilmaston lämpenemisen myötä tulokkaat voivat selviytyä ja sopeutua Suomen olosuhteissa. 

”Savutorakasta tunnetaan toistaiseksi Euroopasta vain harvoja havaintoja, mutta tosiasiassa se voi olla varsinkin Etelä-Euroopassa jo laajalle levinnyt ihmisen seuralaislaji”.

Laji ei toistaiseksi ole tehokkaasti kyennyt leviämään viileämmille alueille. 

”Ihmisasunnoissa tuntuu aina vallitsevan eri lajeille sopivat olosuhteet”, Mutanen muistuttaa.

Se voisi kuitenkin pärjätä esimerkiksi suurissa rakennuskomplekseissa, kaupungeissa ja viemäriverkostoissa.

”Savutorakka on huomiota herättävä otus, ja löytyy helposti. Yhdestä yksilöstä ei tarvitse huolestua, mutta jos löytyy toinen, on syytä epäillä, että savutorakka on onnistunut lisääntymään”.

Savutorakka. (kuva: Marko Mutanen Oulun yliopisto)

Lue myös: Tiedätkö, mitä eroa on voi-, lehti- ja torttutaikinalla?

Lue myös: 5 vinkkiä, joiden avulla pidät kodin aina siistinä

Lue myös: Sauli Niinistön kauden viimeiset Linnan juhlat kiinnostivat: Ylen lähetys keräsi miljoonia katsojia

Lähde: STT

Kilpailut

Uusimmat