Kuva: Shutterstock

Vaarallinen ilmiö leviää nuorten keskuudessa - näkyy näpistyksinä hygieniaosastoilla

25.09.2024 14:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Itä-Suomen poliisi on huolissaan nuorten keskuudessa leviävästä ilmiöstä.

Itä-Suomen poliisi on ilmaissut huolensa nuorten keskuudessa leviävästä kokeilusta, jossa impataan deodoranttien ponnekaasuja sekä ilokaasuja.

Tapauksia tulee poliisin tietoon aika ajoin, ja viranomaiset ovat saaneet ilmoituksia aiheesta muun muassa alueen kouluilta. Myös poliisilaitoksen alueiden kaupat ovat havainneet lisääntyvää deodoranttien näpistyksiä ja ilmaisseet huolensa poliisille. Asiasta kertoo tiedotteessa rikoskomisario Kaisa Holappa ennalta estävän toiminnan yksiköstä.

– Imppaaminen on haitaksi terveydelle ja voi olla jopa vaaraksi hengelle. Huoltajia pyydetään keskustelemaan asiasta kotona lasten ja nuorten kanssa, Holappa kehottaa tiedotteessa.

Imppaaminen leviää nuorison keskuudessa, poliisi kertoo. (kuva: Shutterstock)

Imppaaminen on ollut viime aikoina puheenaiheena myös mediassa. Elokuussa uutisoitiin 7.-luokkalaisesta pojasta, joka oli löydetty tajuttomana metsäiseltä alueelta Kuopion Saaristokaupungin Lehtoniemestä. Poika kuoli myöhemmin sairaalassa. Poliisi kertoi epäilevänsä pojan kuolleen imppauksen seurauksena. Poliisi epäili mahdollisen imppaamiseen käytetyn aineen olleen deodoranttia. Asiasta kertoi Yle.

Lue myös: Poliisi teki karmean löydön Helsingissä: takavarikoivat satoja kiloja luvatonta karhunlihaa

Lue myös: Tehokkaimmalla käytössä olevalla skitsofrenialääkkellä selvisi olevan vakavia haittavaikutuksia

Lue myös: Seksitautien esiintyvyys kasvussa – keskeisenä syynä yksi tunne

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat