Nimellä on vaikutusta työnsaantiin, kertoo tuore tutkimus
Vaikka etniseen taustaan perustuva syrjintä on Suomessa vähentynyt, joutuvat ulkomaalaistaustaiset työnhakijat lähettämään enemmän hakemuksia työhaastatteluun päästäkseen kuin suomalaistaustaiset hakijat. Tiedot selviävät työ - ja elinkeinoministeriön tilaamasta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa lähettiin 10 000 hakemusta julkisiin työpaikkailmoituksiin. Luoduissa hakemuksissa käytettiin yhtä päteviä suomalais-, englantilais-, venäläis-, irakilais- ja somalilaistaustaisilta hakijoilta. Työpaikkoja haettiin ravintolapalveluista, kaupasta, puhtaanapidosta, hallinosta sekä asiakaspalvelusta.
Tutkimus vertailee tilannetta vuosina 2016 ja 2024. Sen mukaan työmarkkinat ovat joiltain osin muuttuneet vastaanottavaisemmiksi. Siitäkin huolimatta suomalaistaustaisilla hakijoilla on edelleen selvästi etuoikeutettu asema työmarkkinoilla.
Irakilais- ja somalialaistaustaisten etninen syrjintä työnhaussa on vähentynyt vuodesta 2016, mutta molempien täytyy yhä hakea yli kaksi kertaa useampaa työpaikkaa päästäkseen haastatteluun kuin suomalaistaustaisen yhtä pätevän työnhakijan. Venäläistaustaisten työnhakijoiden syrjintä taas oli hieman lisääntynyt vuodesta 2016. Englantilaistaustaisten tilanne ei ole muuttunut merkittävästi.
Lue myös: Yhä harvempi harkitsee työpaikan vaihtoa - on kuitenkin selkeitä syitä sille, miksi sitä mietitään
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö