Kuva: Shutterstock
Useiden tahallaan sytytettyjen tulipalojen takana on kaksi alle 15-vuotiasta nuorta
Poliisi on saanut selvitettyä Hämeenlinnassa useista tahallaan sytytetyistä tulipaloista kahdeksan.
Hämeenlinnan keskustan itäosissa on syksyn 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana tapahtunut useita tulipaloja.
Tulipalot ovat aiheuttaneet materiaalisia vahinkoja. Poliisin mukaan yksittäisen palaneen kohteen arvo tai korjauskustannukset voidaan laskea kymmenissä tuhansissa euroissa. Yhteensä tulipalojen aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat nousseet jo yli 100 000 euron.
Poliisi on tutkinut tulipaloja ja saanut niistä nyt kahdeksan selvitettyä. Esitutkinnassa on selvinnyt, että palojen takana on ollut kaksi alle 15-vuotiasta henkilöä. Varsinaista motiivia palojen sytyttämiselle ei ole tullut esiin. Poliisin mukaan motiivina on mahdollisesti ollut viranomaistoiminnan näkeminen palopaikoilla. Selvitetyt tulipalot ovat tapahtuneet 17.8.2024–31.1.2025 välisenä aikana.
Paloja on tutkittu rikosnimikkeillä vahingonteko, törkeä vahingonteko, tuhotyö ja törkeä tuhotyö.
Poliisi jatkaa selvittämättömien palojen tutkintaa, eikä tässä vaiheessa lausu palojen taloudellisten vahinkojen suurudesta mitään.
Lue myös: Hämeenlinnassa sytytetty useita tulipaloja - tekijöiksi epäillään nuoria
Lue myös: Mies varasti imulakaisukoneen ja lähti pakoon poliisia
Lue myös: Tehdastyöntekijä jäi koneeseen puristuksiin ja kuoli