Suomen kovin eurodance-tähti täyttää 50 vuotta: "Nykyään viisikymppinen ei ole enää ikäloppu!"
(kuva: Mikko Räsänen)
Marraskuun viimeisellä viikolla Waldo esitteli valmista Lose Control -kappalettaan radioille, että nämä ottaisivat sen soittoon heti, kun biisi joulukuussa ilmestyisi.
- Soitin sen NRJ:n musiikkipäällikölle Markus Sjöströmille, se innostui heti ja kysyi, milloin tätä saa soittaa.
NRJ kaappasikin omistajuuden biisiin aktiivisella soitolla.
- Olen edelleen kiitollinen tuosta, koska NRJ:n paukuttaminen ja kanavan nuoriso-osasto teki Lose Controlista hitin. Tarvitsin älyttömästi ääniä, joilla kilpailla kokeneempia ja vanhemman kansan suosimia artisteja vastaan. Lose Control soi NRJ:llä ihan koko ajan ja se oli vuoden loppuun mennessä myydyin biisi kaikista euroviisuehdokkaista.
Viisufinaalin lähestyessä syksyn paniikki oli väistynyt ja Markolla oli hyvä tunne tekemisestä.
- Yhtäkkiä minulla olikin hyvä kappale, jonka takana pystyin seisomaan.
Suomen viisukarsinta oli upea kokemus.
- Se järjestettiin Tampereen messukeskuksessa, mikä on todella iso ja hieno areena. Tuona vuonna Suomessa päästiin lähemmäksi Ruotsin Melodifestivaletin tasoa kuin kertaakaan ennen sitä tai sen jälkeen. Siellä oli todellakin karnevaalitunnelma ja isot kansansuosikit esiintymässä, Waldo muistelee ja sanoo harmittelevansa sitä, mihin suuntaan viisukarsinnat ovat Suomessa sittemmin kehittyneet.
- UMK:lla ja Euroviisuilla ei ole mitään tekemistä keskenään!
Mutta esiintyminen Tampereen messukeskuksessa tammikuussa 2009 oli Markolle unelmien täyttymys.
- Olen niin suuri euroviisufani ja seurannut kisoja 7-vuotiaasta, Marko muistelee ja kertoo, että vaikka Lose Control oli soinut radiossa paljon, ei hän uskaltanut odottaa voittoa.
- Signmark oli mediassa noussut ennakkosuosikiksi, ja media asettui aika vahvasti hänen taakseen. Euroviisuklubi sen sijaan oli meidän takanamme. Lööppitila kuitenkin meni Signmarkille, ja kirjoitettiin, että se voisi pärjätä, koska olisi erikoisempi edustaja. Meidän biisimme taas oli perinteisempi ja sillä oli takana todella vahva radiosoitto. Mikään muu kilpailukappale ei saanut läheskään vastaavaa, koska meidän biisimme soi klubilla ja radioissa.
Finaaliviikolla kaikki näkyvyys oli tärkeää, että saataisiin ääniä yleisöltä.
- Muistan, että keskiviikko- tai torstai-iltana olin saunassa, kun Iltalehden Juha-Veli Jokinen soitti halusi haastatella. Hän kyseli, olisiko minulla mitään sellaista kuulumista, mikä voisi kelvata perjantain lehden kanteen. Kerroin hänelle, miten minulla oli toinen keuhko puhjennut kiertueella. Se oli jo vanha juttu, mutta en ollut kertonut siitä missään aikaisemmin, joten se nousi silti lööppiin ja toi minulle varmaan vähän sympatiapisteitä.
Viisukarsinnasta tuli lopulta Waldo’s Peoplen ja Signmarkin kaksintaistelu. Kun kolmen artistin kesken käydyn superfinaalin äänet laskettiin, oli Signmark saanut 41,2 prosenttia äänistä Waldo’s Peoplen äänimäärä oli kuitenkin 45,1 prosenttia, joten Marko varmisti matkalippunsa Moskovan euroviisuihin.
- Se oli ihan uskomaton fiilis. Oli niin siistiä sunnuntaina ajella voittajana Tampereelta kotiin Lepsämään. Siinä ajaessa oli oikeasti aikaa hehkutella tilannetta ja nauttia siitä tunteesta. Ensimmäisenä tuli mieleen, että olisi niin siistiä ollut jakaa tuo faijan kanssa, koska hänkin oli kova euroviisufani. Halusin näyttää pilven reunalle, mitä tuli tehtyä.
Aika tammikuun viisukarsinnasta toukokuisiin Euroviisuihin oli kuitenkin yllättävän lyhyt. Töihin piti ryhtyä välittömästi.
- Minua on opetettu, että jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla. Kokonaisuudessaan euroviisuista tulikin älyttömän raskas projekti, joka kesti yhdeksän kuukautta aina vaikeasta biisinteosta toukokuun Euroviisuihin.
Waldo's People euroviisufinaalissa Moskovassa. (kuva: AOP)
- Joka suunnasta tuli hirveästi neuvoja siitä, mitä meidän pitää tehdä, miten minun pitää opetella tanssimaan ja miten pitää tehdä iso koreografia. Tuli kovasti painetta siitä, että pitää tehdä iso lavaesiintyminen. Pidin kuitenkin pääni, että minä en ala mitään uusia liikkeitä opettelemaan, vaan olen oma itseni, ja jos se ei kelpaa, niin sitten se ei kelpaa.
Siitä lähtien, kun Lordi oli voittanut euroviisut 2006 olivat suomalaiset viisufanit osanneet odottaa ja toivoa menestystä. Waldo’s Peopleen kohdistuvia odotuksia ei ainakaan hillinnyt se, että bändi oli jo karsinnoissa ollut Suomen Euroviisuklubin suosikki.
- Olen aina inhonnut asennetta, että ”mennään tekemään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää”. Kyllä voittoa pitää lähteä tavoittelemaan. Samalla kuitenkin tiedostin sen, että meidän musiikilla voi olla vaikea kosiskella azerbaidzanilaisten mummojen ääniä, joita olisi myös hyvä saada, jos haluaa menestyä.
- Tiesin myös, että ysäridancella ei ole helppoa pärjätä Euroviisuissa, koska esimerkiksi DJ Bobo oli aiemmin käynyt osallistumassa, eikä ollut päässyt edes finaaliin. Oman porukan kesken asetettiinkin tavoite, että vähintään finaaliin pitää päästä.
Moskovan Euroviisuissa Waldo’s People selvitti tiensä finaaliin, mutta jäi lopulta 25 maan finaalissa viimeiseksi 22 pisteellään. Katso video finaaliesityksestä alta.
- Siellä oli kyllä hemmetin kova taso. Patricia Kaas edusti Ranskaa ja Sir Andrew Lloyd Webber Britanniaa
Waldo’s People oli kuitenkin yltänyt omaan tavoitteeseensa ja selvinnyt finaaliin. Kaikkensa antanut ryhmä palasi Suomeen finaalin jälkeisenä päivänä.
- Muistan, miten Helsinki-Vantaan lentokentällä ovet aukeaa, tulet takki tyhjänä aulaan ja ajattelet, että ihana päästä hetken päästä kotiin, niin ensimmäisenä MTV:n toimittaja tunkee karvamikin naaman eteen ja kysyy ”Miltä tuntuu, kun hävisitte?”
- Taisin siinä tilanteessa sanoa aika rumasti, että ”voi sen noinkin kai muotoilla, vaikka osallistujia oli 48 ja me oltiin sijalla 25”. Mutta jotenkin perisuomalainen asenne oli tuo, että hävisitte.
Yhdeksän kuukauden projekti päättyi sinä päivänä.
- Takkini oli täysin tyhjä. Menin kotiin ja ensitöikseni laitoin verkkarit päälle ja ajoin ajaa nurtsia. Se oli minun tapani nollata.
Samalla Waldoa pelotti se, miten fanit suhtautuvat finaalisijoitukseen.
- Kun median eka kommenttikin oli tuo, minkä kuulin lentokentällä, pelotti minua se, mikä meininki on keikoillamme. Onneksi huoli oli turha ja keikat aivan huikeita. Keikkakalenteri oli täynnä ja kiersimme isoja festareita. Muistan, miten Himoksen juhannuksen päälavalla oli aivan tajuton meininkin ja tajusin, että yleisön tuki on yhä vahva. Jengi lauloi Lose Controlia kuorossa.
(artikkeli jatkuu seuraavalla sivulla)
Jatka lukemista
