Kuva: Sanni Seppä

Maija Vilkkumaa ei koe olleensa tienraivaaja - yhden opin hän voisi kuitenkin välittää

20.10.2024 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Tuoreen musikaalin nimi aukeaa Vilkkumaan mukaan vasta katsomossa istuessa.

Muusikko Maija Vilkkumaan ideoima Bosslady-musikaali pyörii parhaillaan Jyväskylän kaupunginteatterissa. Nimi ei vaikuta täysin sattumanvaraiselta, bossladyksi Vilkkumaata itseäänkin voisi moni luonnehtia. Hän on tehnyt musiikkibisneksessä pitkän uran ja aloittanut sen vieläpä aikana, jona naiset rock-musiikin parissa eivät olleet vielä kovinkaan arkipäiväinen näky.

Sanat bosslady, tienraivaaja ja roolimalli herättävät Vilkkumaassa itsessään kuitenkin ristiriitaisia tunteita. Toki ne tuntuvat hyvältä, mutta myös kalskahtavat vieraalta.

Ei Vilkkumaa itse ajatellut raivaavansa tietä, hän vain teki mitä rakasti eli musiikkia, ja sattui vieläpä tekemään sitä sellaisella hetkellä, että moni mielsi sen tienraivaamiseksi. Vilkkumaa itse ajattelee, että maailma vain alkoi samaan aikaan olla valmis siihen. 

- Maailma rupesi olemaan sellainen paikka, jossa se oli mahdollista. Sen takia se musta ei ehkä tuntunut tienraivaamiselta, vaan mä vain tein asioita, jotka olivat mulle luontevia. Se ei varmaan olisi ollut samalla lailla mahdollista vielä kymmentä vuotta aikaisemmin. Musta on haastavaa ottaa sitä tienraivaajan roolia, koska en ajattele, että ansaitsisin sitä välttämättä. Olen vain tehnyt ja ollut onnekas, että olen päässyt tekemään. 

(kuva: Sanni Seppä)

Ja sitten on se Bosslady, jota tuore musikaalikin nimenään kantaa. Musikaali sai nimen siitä huolimatta, että sana on Vilkkumaan, kuten ehkä monen muunkin, mielestä ristiriitainen ja ongelmallinenkin käsite.  

Vilkkumaakin on pohtinut käsitettä ja sitä, miten monenlaisia tunteita se ihmisissä herättää. Yhtäältä se voi voimaannuttaa erityisesti niitä, joilla valtaa on voinut olla vähemmän, kuten nuorilla naisilla. Toisaalta pelkkä mantrana hoettu sana ei automaattisesti vielä ratkaise ongelmia tai tuo valtaa kenellekään. 

Alta voit kuunnella koko Vilkkumaan haastattelun.

Musikaalille nimi on kuitenkin Vilkkumaan mukaan nerokas, se voi herättää kiinnostuksen henkilöstä riippuen ehkä provosoimalla tai innostamalla. Hän myös luottaa, että musikaalin nähtyään katsojalle aukeaa, miksi se on haluttu nimetä siten kuin on nimetty.

- Joitakin se nimi suoraan voimauttaa ja joitain se provosoi, osaa juuri siitä näkökulmasta, että yritetäänkö tässä tehdä vaan supersankarifeminismiä ja toivottavasti tekijät nyt ymmärtävät, että se ei ole näin yksioikoista. Se nimenomaan käsitellään siellä.

Vilkkumaalle itselleen tuntuu vaikealta ajatella olevansa bosslady. Sanasta voi hänen mielestään tulla etuoikeutetun ja hyvinvoivan ihmisen kohdalla, jollainen Vilkkumaakin on, inhottavakin mielleyhtymä; kärkäs ja muita dissaava tyyppi, joka ajattelee itse olevansa paras.

Sellaista Vilkkumaa ei tietenkään halua edustaa. Hänet pyydetään myös usein paikalle, jos halutaan kirjoittaa "vahvoista naisista".  

- Se on sellainen bossladyismin taso, jota mun on vaikea löytää. Ehkä se liittyy yhteiskunnan juttuihin, että jos minä valkoinen ja hyvinvoiva nainen Helsingistä rupean uhoamaan, se tuntuu vain kylmältä. En itse ajattele, että olisin kirjoittanut vahvoista naisista oikeastaan koskaan, koska nimenomaan kirjoitan heikkouksista, ihmisistä jotka eivät tiedä mitä tekevät, toimivat tyhmästi ja sortuvat epätoivoisiin ratkaisuihin.

Sitä ei kuitenkaan ole kiistäminen, että Vilkkumaa on joutunut urallaan monesti ottamaan jonkinlaisen johtajan roolia, niin bändinsä keulahahmona kuin puolustaakseen visioitaankin. Jos jonkin opin hän haluaisi roolimallin asemassaan välittää, niin juuri sen että visiota jos jotakin kannattaa puolustaa.

- Kyllä kannattaa myös kuunnella muita ja pohtia, että onko tuo oikeassa, mutta sitten jos tulee siihen tulokseen, että ei ole, niin sitten täytyy pitää kiinni visiosta. Olen huomannut levy-yhtiössä kun osoitat, että mulla on tässä iso visio, jota olen valmis puolustamaan, se on tosi hyvä asia. Se on paljon parempi kuin että joku ehdottaa, että onko toi nyt hyvä ja menet äkkiä kotiin muuttamaan. Jos teet koko ajan niin, se vaikuttaa siihen miten sua kohdellaan. 

(kuva: Sanni Seppä)

Alkuperäisidean lisäksi Vilkkumaa on säveltänyt ja sanoittanut musiikin Bosslady-musikaaliin. Musikaalin ensi-illan yhteydessä julkaistiin myös musikaalin kappaleet kattava Vilkkumaan albumi, Lauluja musikaalista Bosslady. 

Vilkkumaa puhuu musikaalista intohimoa ja ihailua äänessään, hän on rakastanut lajia jo vuosia ja käynyt katsomassa musikaaleja ympäri maailmaa, erityisesti esimerkiksi New Yorkissa ja Lontoossa.

Hänestä Suomessa yleisesti on kuitenkin jostain syystä edelleen vallalla ajatus, että musikaaleissa olisi jotakin nolompaa tai vähäpätöisempää kuin "vakavammissa" teoksissa.

Vilkkumaa ei ole ennakkoluuloista lainkaan samaa mieltä, hänen mielestään musikaali onnistuu usein yllättävästi vaikuttamaan ja uimaan ihmisten sydämiin silloin, kun vähiten odottaa eli tarttuvien kappaleiden soidessa. 

- Taso on noussut ihan hirveästi just sen takia, että on tullut uusi sukupolvi, joka rakastaa sitä genreä. 

Biisejä ei voi kirjoittaa vuokranmaksu mielessään

Vilkkumaa kuitenkin ymmärtää, että aina taiteilijan oma visio ei kohtaa esimerkiksi suuren laitosteatterin tai hänen itsensä tapauksessa levy-yhtiön kanssa. Toteuttaakseen visionsa musikaaliin perustuvasta konseptilevystä Vilkkumaa tuli julkaisseeksi tuoreen albumin oman levymerkkinsä eikä levy-yhtiönsä Kaikun kautta. 

Ratkaisuun päätymällä Vilkkumaa kokee saaneensa reilusti enemmän vapautta prosessiinsa. Vaikka Vilkkumaa kertoo saaneensa levy-yhtiöltään paljon, pystyy hän myös ymmärtämään, miksi levy-yhtiö usein voi tuntua artistille myös kahlitsevalta.

Varsinkin nuorempana artistina voi olla vaikea sulkea korvansa levy-yhtiön suunnalta tulevilta puheilta kaupallisista paineista ja tavoitteesta päästä radioon. Ne eivät välttämättä ainakaan edistä oman luovan prosessin etenemistä tai vision toteutumista.

- Rakenne aiheuttaa sen, että se myös rajoittaa tosi paljon. Vaikka kukaan ei mullekaan ole sanonut enää vuosiin, niin silti on sellainen vaikeus kaikessa, koska ajatus radiosoundista istuu niin tiukasti ja radiosoundin käsite on todella kapea. 

Aikanaan Vilkkumaa itse on joutunut perustelemaan esimerkiksi Satumaa-tangon julkaisemista ensimmäisenä singlenä. Kappaleesta tuli kuitenkin Vilkkumaan ylivoimaisesti kuunnelluimpia.

- Mut signattiin levy-yhtiölle sen biisin takia, ja siinä oli lyhyt keskustelu, että onkohan tämä nyt hyvä ensimmäinen sinkku, kun tässä on näin erikoinen aihe. Mutta sehän on se biisi, johon kaikki kiinnittyvät. Ei pidä ruveta järkeilemään asiaa loppuun asti. 

(kuva: Sanni Seppä)

Kappaleissa myös rakkaus tuntuu vuodesta toiseen myyvän, eikä varmasti ihme, universaaliin tunteeseen kuulijoiden on usein helppo samaistua. Vilkkumaa ei kuitenkaan ole kokenut erityistä painetta tehdä radioon soveltuvia ja helposti tarttuvia rakkauslauluja. Niitäkin matkalle on toki mahtunut, mutta tuotannon kulmakivet ovat kuitenkin jotain ihan muuta.  

- Mun isoimmat biisit ovat muita kuin rakkauslauluja. Olen pitänyt itse aika isosti kiinni siitä, että oma intuitio ja sanomisen palo ovat ne, joita on pakko kuunnella. Rakkauslaulut ovat nousseet suht isoiksi, mutta eivät ne missään nimessä ole niitä kruununjalokiviä tuotannossa. 

Vaikka Vilkkumaa itse on pitänyt päänsä, näkyvät levy-yhtiön suunnasta artisteille tulevat vaateet hänen mukaansa kuitenkin koko alassa. Paineet kaupallisesta menestyksestä heijastuvat Vilkkumaan mukaan jo nyt siihen, miltä koko musiikkiala kuulostaa.

 - Se vaikuttaa tulevaisuudessa ja on musta nyt jo vaikuttanut, että tulee hirveästi aika saman kuuloista musiikkia, koska kaikki yrittävät tähdätä siihen tietynlaiseen radioformaattiin. Se taas yksipuolistaa suomalaisen musiikin kuulokuvaa ja vaikuttaa sen tasoon. 

Omaa toimeentuloaan Vilkkumaa ei kuitenkaan musiikkia tehdessään ajattele - eikä mielestään voisikaan ajatella. Hän on ehdottomasti sitä mieltä, että taidetta ei voi tehdä siitä näkökulmasta, tuleeko vuokra maksettua vai ei.

Enemmänkin pelko ja paineet voivat olla toisenlaisia ja suuntautua muualle kuin taloudelliseen menestykseen. Muusikolle yleisö on kuitenkin välttämätön, ja jos sitä ei enää jostain syystä löytyisi, tuntuisi musiikin tekemiseltä ja artistiudelta menevän pohja. 

- Jos sulla ei ole ihmisiä, jotka haluavat kuulla sun musiikkia, sillon sulla ei oikeastaan ole enää mitään. 

Alta tai Podplaysta voit kuunnella koko haastattelun, jossa Vilkkumaa kertoo myös muun muassa tulevasta tauostaan sekä siitä, milloin julkaisee seuraavan albuminsa.

Lue myös: Ensimmäisiä menestyviä naisräppäreitä olleen Mariskan biisejä sensuroitiin aluksi: "Siitä tapeltiin"

Lue myös: Voisiko Aikuiset vielä palata? Käsikirjoittaja Anna Brotkinista yhden asian pitäisi tapahtua, jotta niin voisi käydä

Lue myös: Yksi kappale vei Anssi Kelalta vuosikymmeniä kirjoittaa: "Mulle äärimmäisen merkityksellinen"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat