Tämä keikkakommellus on jäänyt parhaiten Cheekin mieleen

28.06.2010 12:08 -

Ahkerana keikkailijana tunnetulle Cheekille on ehtinyt sattua tien päällä monenlaista. Mies muisteli viikonloppuna Voicen juhannuksessa Himoksella viime vuonna sattunutta kommellusta.

Viime vuonna Himoksella juhlitussa Voicen juhannuksessa Cheek esiintyi sisätiloissa Himos Areenalla. Tuolloin miehen keikkaa pyrki katsomaan niin massiivinen yleisö, että ainoastaan murto-osa innokkaista mahtui sisälle ja yleisöryntäys aiheutti palohälytyksen.

- Viittä minuuttia ennen kun meidän piti aloittaa Himos-areenalla tuli palohälytys ja jengiä alkoi valua ulos. Ihmettelin, että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtuu. Olin odottanut sitä keikkaa pitkään ja mietin pitääkö koko homma perua. Onneksi kuitenkin saatiin keikka heitettyä, Cheek kertoi Voicelle.

Tänä juhannuksena mies kuitenkin pääsi bändeineen esiintymään Himoksella Voice-lavalla ja keräsi paikalle ison yleisön. Cheekin mukaan kesäfestareilla meininki on lähes poikkeuksetta hieno, niin artistin kuin yleisönkin puolella.

- Monia tapahtumia on tullut kierrettyä. Ja mitä enemmän jengiä, niin sitä parempi meininki on. Kun on kunnon lauma ja vedetään yhteislaulut, niin se toimii aina.

Kilpailut

Uusimmat