Metallica kuumensi viileän kesäillan – lue keikka-arvostelu
Sonisphere Festivalilla Helsingin Kalasatamassa kuultiin eilen Metallican suurimpia hittejä ja yhtyeen The Black Album kokonaisuudessaan. Voicen toimittaja Eeva Rajala uskoo, että Metallican parhaat päivät ovat kuitenkin jo nähty.
Metallica esitti suurin piirtein uusintana 20 vuoden takaisen keikkansa. Tuolloin Metallica-albumi eli Black Album oli SE levy, josta kaikki puhuivat, ja yhtyeen suosio oli sen veroinen. Vaikka moni saattaa miettiä, että on pelkkää rahastusta soittaa menestysalbumi kokonaisuudessaan keikalla, oli se vallan toimiva ratkaisu. 47 000 ihmistä huusi kurkku suorana albumin kappaleita, eikä se ole ollenkaan paha asia.
Illan aikana Metallica helli yleisöä myös vielä vanhemmilla hiteillään, kuten toisena kappaleena kuullulla Master of Puppetsilla, For Whom The Bell Tollsilla ja keikan lopettaneella Seek And Destroylla. Yleisöstä aisti kuitenkin sen, että moni oli tullut katsomaan yhtyettä varta vasten Black Albumin vuoksi.
Täytyy myöntää, että itsekin olin suurimmat odotukset ladannut Metallican Black Albumin esittämiseen. Yhtye heitti albumin kappaleen päinvastaisessa järjestyksessä kuin ne ovat levyllä, joten nälkä kasvoi koko ajan, kun tiesi seuraavaksi tulevan kappaleen. Lopulta albumi ensimmäiset kappaleet Enter Sandman ja Sad But True päättivät Black Album -juhlinnan.
Mutta vaikka albumi oli ennakko-odotuksissa korkeimmalla, jäi se kuitenkin kokonaisuudessaan sekavaksi soitannaksi. Aika ajoin tuntui, että yhtye kiirehtii kappaleissaan liikaa. Esimerkiksi Nothing Else Matters ja Wherever I May Roam sekä keikan alkupuolella kuultu For Whom The Bell Tolls kiirehdittiin läpi. Kirk Hammettin kitarataitoja on ehditty hehkuttaa muun muassa iltapäivälehdissä, ja onhan mies taituri, mutta joissain kohdissa Hammettin sormet eivät vain tuntuneet ehtivän mukaan soittamaan täysillä.
Sen sijaan Lars Ulrich rumpujen takana tuntui olevan täynnä neljän miehen energiaa. Basisti Rob Trujillo soitti myös totutun tiukasti ja jyrähdellen. Parhaat pisteet bändin jäsenistä saa kuitenkin nokkamies James Hetfield, jonka jykevä ja niin tunnistettava lauluääni on saanut lisää karismaa vuosien saatossa. Uskallan jopa sanoa, että mies laulaa kappaleensa paremmin kuin koskaan aiemmin. Metallica-muusikoiden ikäkin alkaa näkyä, ja toisaalta oli jopa herttaisen näköistä, miten Hetfield silmäili yleisöä isällisesti.
Sonisphere Festivalin järjestelyissä oli hieman parantamisen varaa. Tietenkin jokaisessa suurtapahtumassa ryysis on välttämätön paha, mutta esimerkiksi muutama sata vessaa on omasta mielestäni aivan liian vähän 47 000-päiselle yleisölle, vaikkeivät kaikki kävisikään helpottamassa oloaan.
Saattoi myös olla, että kesäillan viileys - Metallican tulisuudesta huolimatta - latisti tunnelmaa asteella. Täytyy kuitenkin myöntää, että pienen kritiikin jälkeen muistan kyllä pitkään, miten ihokarvani nousivat pystyyn kuullessani Metallica-kappaleiden tuttuja introja jokaisen kappaleen alussa. Vanhoja pappoja voivat olla, ja parhaat päivät ovat jo takana, mutta nämä miehet osaavat silti hommansa.
Nämä kappaleet kuultiin Metallican keikalla:
Hit The Lights
Master of Puppets
The Shortest Straw
For Whom The Bell Tolls
Hell And Back
The Struggle Within
My Friend of Misery
The God That Failed
Of Wolf And Man
Nothing Else Matters
Through The Never
Don't Tread On Me
Wherever I May Roam
The Unforgiven
Holier Than Thou
Sad But True
Enter Sandman
Ecore 1:
Fight Fire With Fire
One
Encore 2:
Seek And Destroy
Sonisphere Festival: Metallica, Helsingin Kalasatama
Arvosana: 4/5
