Kuva: ubisoft
"Klassikko jo revetessään!" - Arvostelussa: South Park: Fractured But Whole (PC)
Parisen vuotta sitten julkaistu The Stick of Truth aloitti kaikessa härskiydessään South Park roolipelisarjan voittokulun PC:llä sekä konsoleilla. Tämän vuoden lokakuussa julkaistu The Fractured But Whole jatkaa siitä mihin edellinen peli jäi ja tekee sen ansiokkaasti ja ketään tai mitään säästelemättä.
Molemmat edellä mainituista peleistä asettuvat allekirjoittaneen pelikirjastossa jo tässä vaiheessa vahvasti klassikon asemaan lähinnä siksi, että pelintekijät eivät käsittele kummassakaan tapauksessa silkkihansikkain yhtään ketään, vaan virtuaalista karttukylpyä annetaan häpeilemättä kaikille osapuolille. Osansa pieruhuumorin ryydittämästä yhteiskunnallisesta kritiikistä pelissä saavat kaikki sukupuoleen, uskontoon ja ikään katsomatta.
South Park: The Fractured But Whole on nimestään lähtien räävitöntä menoa. Eritteillä kyllästetyllä huumorilla ja animaatiosarjasta tutuilla grafiikoilla ryyditetty roolipeliseikkailu tekee heti kärkeen kovalla kädellä ja sensuroimatta selväksi, että kun vitsaillaan niin se tehdään tosissaan. Esimerkiksi pelin vaikeustasoa valitessa pelihahmon ihonväri muuttuu sitä tummemmaksi mitä vaikeammaksi vaikeustason säätää. Vaikeustasoa valitessa ilmoitetaan myös, että valinta ei vaikuta konkreettisesti taisteluiden tai oikeastaan minkään vaikeustasoon vaan tekee ainoastaan pelihahmon elämästä vaikeampaa. Jo tämä on osoitus siitä, että South Parkin luojat eivät arastele ottaa kantaa mihinkään aiheeseen vaan antavat palaa mistään välittämättä.
Peli alkaa siis siitä mihin The Stick of Truth jäi. South Parkin kaupungin tuorein asukas, New Kid, antautuu puolipakotettuna poikien roolipelaamisen paulaan ja lähtee kavereineen pelastamaan paitsi kaupunkia niin myös kaverusten yhteisen supersankariporukka Coon & Friendsin franchisea tuholta. Juonta sen enempää spoilaamatta voin kertoa, että ensimmäisten pelituntien aikana naureskelin sensuroimattomille alapääjutuille, jouduin punaniskojen hyökkäyksen kohteeksi koska valitsin hahmolleni neutraalin sukupuolen, jouduin lähes katolisten pappien raiskaamaksi, pysäytin maailmanlopun vuohikultin, grindasin strippiklubilla kännisten lanteita ja piereskelin menemään niin, että aika-avaruusjatkumo räjähti. Ja kaikelle tälle nauroin varauksetta miettimättä kertaakaan mitään muuta kuin sitä, että joku aivan varmasti loukkaantuu tästä kaikesta. Otin sen ajatuksen ilolla vastaan.
Ja siinäpä se pointti onkin. Tänä loukkaantumisen ja pahastumisen aikana The Fractured But Whole on mielestäni yhteiskunnallisesti merkittävä ja jopa tervetullut tapaus. Aikana, jona jopa ennen niin evankelisesti komiikan koskemattomuutta julistaneet stand up koomikotkin ovat osittain antautuneet yhteiskunnallisten paineiden alla ja karsineet materiaaliaan “soveliaammaksi” tai pahoittaneet mielensä muiden toilailuista, South Park osoittaa, että kaikki on yhä sallittua. Se näyttää virtuaalista keskisormea kaikille ammattiloukkaantujille, nakkaa somessa pörräävät SJW-tyypit roskiin ja nauraa kaiken aikaa kieli poskella jopa itselleen. Toisinaan pelin huumori on halpaa kuin makkara, toisinaan erittäin diippiä ja monisyistä, mutta kummassakin tapauksessa itsensä vähemmän vakavasti ottava pelaaja nauraa sohvan pohjalla itsensä lähes kuoliaaksi. Ja niin sen pitääkin olla. Pelistä ei saa varmasti yhtään mitään irti jos sen ottaa yhtään vakavasti.
Peli on teknisesti ja mekaniikaltaan erittäin vahva tekele. Graafinen ilme toimii ikonisesta TV-sarjasta tutulla tasolla ja taistelujärjestelmä on tehty ihan hauskaksi. Vuoropohjaista roolipelimäiskettä eri skilleillä ja twisteillä. Toimii. South Parkin kaupungissa riittää tekemistä ja vastaan tassuttelevat hahmot selfiehimoineen ovat omintakeisia ja osittain erittäin tuttuja TV-sarjan jaksoista. Peli ei bugittanut, lagittanut saatika kaatuillut kertaakaan 20 tunnin läpipeluun aikana. Mikä sekin on tuntimäärissä mitattuna mukava pituus tämän kaltaiselle pelille.
Suosittelen vahvasti The Fractured But Wholea ihan kaikille täysi-ikäistyneille. Peli osoittaa ennen kaikkea sen, että maailma ei ihan oikeasti ole niin vakava paikka. Että meillä kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Kaiken sen pissakakkahuumorin taustalla South Park esittää vallitsevalle pahastumisherkälle someyhteiskunnalle kritiikkiä jonka kaikki voivat niin halutessaan ymmärtää ja josta kaikki voivat oppia jotain.
