"Tarinankerronnallinen ja graafinen mestariteos!" Arvostelussa: Detroit: Become Human (PS4)
Vuonna 2038 androidit ja inhimillisyyttä varsin läheltä liippaava tekoäly ovat arkipäivää. Lähes jokaisen kotoa löytyy jonkinlainen androidi joka hoitaa kotityöt, kaitsee lapsia ja leikkaa nurmikon pienemmistä askareista puhumattakaan. Nämä neutraalit koneellisen orjatyövoiman edustajat ovat tuppisuita jotka toteuttavat kaikki isäntänsä käskyt täydellisesti ja vastaan panematta.
Detroitin maailmassa androidit ovat pohjasakkaa. Inhimillisillä tunteilla ja älyllä varustettuja koneita boikotoidaan perinteisellä “Ne vei meikän työt!” -periaatteella, sadistisemmat omistajat kiduttavat ja pahoinpitelevät orjiaan eivätkä ihmisoikeudet koske koneita.
Kaikki kuitenkin muuttuu lähes yhdessä yössä, kun androidien käyttöjärjestelmään koodatut turvatekijät murtuvat ja koneet käyvät yksi toisensa jälkeen alistavien omistajiensa kimppuun.
Detroitin maailmassa astutaan kolmen eri androidin saappaisiin. Connor on poliisi joka yrittää pelin alussa laukaista panttivankitilanteen ja pelastaa pikkutytön seonneen android lastenvahdin kynsistä. Kara puolestaan on köyhemmälle yksinhuoltajaperheelle kuuluva kodinhoitaja joka katselee vierestä omistajansa perheväkivaltaista ja päihdehuuruista käytöstä. Kolmas pelattava hahmo, Markus, on rikkaan ja vanhan taiteilijan avustaja joka joutuu keskelle omistajansa ja tämän huumeriippuvaisen pojan välienselvittelyä. Jokainen näistä tarinan säikeistä nappaa pelaajan tiukasti mukaansa ja limittyy lopulta toisiinsa. Pelattavat hahmot ovat kaikki androideja, mutta silti todella samaistuttavia. Huomasin tarinan loppua kohti jopa pelkääväni hahmojen puolesta heidän taistellessaan omien oikeuksiensa puolesta maailmassa, joka on brutaali ja anteeksiantamaton.
Pelin aikana pelaaja pääsee tekemään valtavasti valintoja jotka kaikki vaikuttavat tarinan lopputulokseen. Ja tämä ei ole vain pelkkää sanahelinää vaan täysin totta. Quantum Dream on tunnettu valinnanvapauteen perustuvasta tarinan kuljetuksesta ja Detroitissa se toteutuu niin täydellisesti, että pelaaja väistämättä jopa katuu tekemiään valintoja. Tähän antaa ensiapua erillinen episodeja ja valintoja kartoittava aikajana, josta pelaaja pääsee tarkastelemaan vielä löytämättä jääneitä vihjeitä ja pelaamaan jaksoja uudelleen halutun lopputuloksen avaamiseksi. Aikajana näyttää myös prosentuaalisesti ja vertailuluontoisesti muiden peliä pelanneiden nyymien tekemät valinnat ja lopputuloksen.
Tarinaa tarkemmin analysoidessa täytyy hetkeksi vakavoitua ja ottaa vertailukohdaksi oikea, elävä elämä. Olemme jo hyvää menossa kohti aikaa, jolloin tekoäly hoitaa suurelta osin esimerkiksi lentolippujen varaamisen ja tapaamisten sopimisen kiireisen ihmisen puolesta. Somessa ja mediassa puhutaan tämän tästä esimerkiksi Elon Muskissa orastavaa pelkoa herättävästä Googlen tekoälystä, joka pystyy jo nykyisellään keskustelemaan vieraan, elävän ihmisen kanssa ja esimerkiksi varaamaan käyttäjälleen ajan halutusta ravintolasta. Samaan aikaan Boston Dynamicsin rakentamat robotit pystyvät juoksemaan ja hyppimään esteiden yli. Kuin nämä kaksi asiaa yhdistetään joskus tulevaisuudessa, niin rakennetaan ensimmäiset ajattelevat ja inhimillisesti toimivat androidit. Metallista rakennettu ajatteleva robotti. Terminaattorivibat singulariteetteineen ovat jo läsnä.
Näihin ajatuksiin pohjaavassa ja tulevaisuuden ajankuvaa maalailevassa Detroitissa androidit ovat siis jo sen verta arkinen asia, että lähes jokaisella perheellä on oma robotti käskytettävänään. Samaan aikaan itsenäisesti kehittyvän tekoälyn oikeuksia ei olla otettu huomioon ja kun ne aiemmin mainitut turvamekanismit murtuvat, niin koneet nousevat isäntiään vastaan. Detroit: Become Human etsiikin vastausta moraalisiin kysymyksiin: Onko sorretulla tässä tapauksessa oikeus nousta vastarintaan? Jos synteettisillä hermoradoilla varustetun koneen ihoa poltetaan tupakalla, niin onko sillä oikeus puolustautua? Päteekö vapaan tahdon määritelmä myös tekoälyyn? Tulevaisuuden eettisiin ongelmiin pureutuva Detroit käy pelaajan kanssa tätä dialogia läpi koko pelin, eikä vastausta löydetä lopulta muualta kuin pelaajan omasta pääkopasta.
Graafiselta ilmeeltään Detroid: Become Human on todella kaunis tapaus. Pelin asetelma perustuu Quantum Dreamin vuonna 2012 julkaisemaan “Kara” -nimiseen teknologiademoon jonka koodaaminen kesti aikoinaan kaksi vuotta ja jota ihasteltiin varauksetta jo tuolloin. Karan pohjalta työstettiin uusi pelimoottori, castattiin satoja näyttelijöitä ja nyt, vuosia myöhemmin, peli vihdoin julkaistiin. Odotus palkitaan, sillä pelimaailmaan sukeltaminen on kaunis ja elokuvan kaltainen kokemus. Hahmojen kasvojen liikkeet ovat inhimillisiä, maisemat autenttisia ja lähes elävän elämän näköisiä. Käsikirjoitus on uskottava ja se pitää otteessaan. Jo pelin alkuvalikossa saa hieraista silmiään elävän ihmisen näköisen androidin toivottaessa pelaajan tervetulleeksi ja kysellessä kuulumisia.
Tämä graafinen loisto ulottuu kaikkeen pelin sisällä. Maisemiin, lokaatioiden yksityiskohtiin, sivuhahmojen kasvonliikkeisiin ja oman pelattavan hahmon olemukseen. En huomannut ensimmäisen läpipeluun aikana pelimaailmassa ainuttakaan yksityiskohtaa joka olisi ollut turha tai merkityksetön. Kenttäsuunnitteluun ja yleiseen ilmeeseen on panostettu todella ja immersio on valtaisa. Peli upottaa kyntensä syvälle palaajan sieluun eikä päästä irti ennen kuin viimeinen valinta on tehty.
PS4:lle yksinoikeudella julkaistu Detroit on graafiselta ilmeeltään ja tarinan kerronnaltaan mestariteoksen luokkainen videopeli. Se saa mieleltään avoimen pelaajan ajattelemaan ja murehtimaan tulevaa, mutta samaan aikaan arvostamaan teknologista kehitystä. Se kysyy juuri oikeat kysymykset oikeissa paikoissa, eikä pakota vastauksia pelaajan kurkusta alas, vaan antaa valintojen muodossa hänen pohtia vastauksia ja tehdä itse omat ratkaisunsa. Detroit: Become Human ei suotta ole Quantum Dreamin tähän asti eniten myydyin peli.