Kuva: Ubisoft
Lajinsa paras – Arvostelussa: The Division 2 (PC)
Ubisoftin looter-shooter-genren toinen osa korjaa kaikki edeltäjänsä virheet ja rakentaa niiden päälle genrensä parhaan pelin.
Ubisoftin muutama vuosi sitten julkaisema The Division oli julkaisuhetkellään varsin repaleinen tuotos. Siinä missä tarinatehtäviä kyllä riitti oikein mukavasti ja tarinalliset asetelmat olivat kyllä kunnossa, loppupeli (endgame) oli varsin köyhää hupia, jossa ei riittänyt tekemistä nimeksikään. Pelin maksulliset lisäosat toki korjasivat myöhemmin sisällöttömyyden luoman tyhjiön, mutta pelaajat olivat jo ehtineet kääntää katseensa muiden pelien suuntaan.
Kolme vuotta ensimmäisen The Divisionin jälkeen pelin kehittänyt Massive Entertainment on jälleen liikenteessä – tällä kertaa uudella ja tuoreella jalalla. Pelin ensimmäistä osaa vaivanneet puutteet ja ongelmat on tiedostettu ja pelaajien kanssa läheisessä vuorovaikutuksessa yhä oleva Massive on onnistunut luomaan pelin, jota voi hyvillä mielin kutsua yhdeksi parhaista looter-shooter-genren peleistä koskaan.
(kuva: Ubisoft)
Peli sijoittuu tällä kertaa New Yorkin sijasta Washingtoniin. Yhdysvaltain pääkaupunki on kokenut Green Poisoniksi kutsutun tappavan viruksen leviämisen myötä saman romahduksen kuin suuri omenakin. Yhteiskunnan rakenteet ovat romahtaneet, hallitus on menettänyt otteensa kansakunnasta ja ryöstelevät jengit sekä ideologialtaan ihmiskunnan loppua paasaavat kultistit ovat vallanneet Washingtonin kadut omakseen. Selviytyjät taistelevat henkensä pitimiksi näitä raakalaisia vastaan ja feenikslintulogolla varustetut divisioona-agentit auttavat heikompiosaisia sen minkä pystyvät.
Pelaaja sysätään heti alkajaisiksi keskelle valtavaa tulitaistelua, jota käydään valkoiseen taloon linnottautuneiden selviytyjien ja Hyeena-jengiläisten välillä. Taistelun päätyttyä Yhdysvaltain hallituksen ikoninen päämaja avautuu pelaajan käyttöön keskeiseksi tukikohdaksi, josta löytyy niin kauppapaikkaa kuin pelissä avattavia skillejä opettavia NPC:itä.
Skillit itsessään ovat erilaisia The Division -agenttien mekaanisia vempeleitä vihollisia etsivistä pallomiinoista turreteihin ja droneihin. Jokaisella skillillä on omat käyttötarkoituksensa ja niiden valinnalla voi profiloitua porukkapelissä esimerkiksi luodinkestävän kilven takana piilottelevaksi tankkityyppiseksi mörssäriksi tai armoreita korjaavaa dronea käytteleväksi tukipelaajaksi. Skillejä ja laitteita on useampia kuin pelisarjan edellisessä osassa ja ne tuntuvat olevan aiempaa mobiilimpaa sorttia, mikä mahdollistaa sulavampien tulitaistelujen olemassaolon.
(kuva: Ubisoft)
Pelin taistelutekniset vinkeet opetellaan nopeasti ja edellisestä osasta tuttu, ja äärimmäisen sulavasti rakennettu, suojasta toiseen liikkuminen toimii juuri niin hyvin kuin sen on tarkoituskin. Tuleen ei voi jäädä makaamaan, vaan liikkuvuus ja vihollisen kylkeen tai selustaan kiertäminen on ensiarvoisen tärkeää selviytymisen kannalta. Taistelut ovat pelin ehdoton ydin ja Massive on onnistunut tekemään niistä äärimmäisen mukaansatempaavia ja myös reiluja. Vihollisvoimat ovat hyvin tasapainoisia ja levelin kasvaessa ne saavat entistä monimuotoisempia taitoja ja taktiikoita omaan käyttöönsä. Siinä missä alkupään kranaattisotilaat ovat jo itsessään varsin haastavia kavereita, niin loppupään pommilla varustettuja RC-autoja tai kestäviä haarniskoja käyttelevät viholliset tuntuvat välillä liiankin voimakkailta vastustajilta. Kaikesta kuitenkin selviää, kunhan käyttää hoksottimiaan, hoitaa hommat yhteistyöllä eikä pysyttele paikoillaan.
Pelaajan hallussa olevat aseet ja varusteet ovat luonnollisesti pelin alussa heikkoja ja huonokuntoisia, mutta varsin pian eteen alkaa putoilemaan harvinaisuutensa perusteella erilaisilla värityksillä merkattuja tehokkaampia pyssyjä ja luotiliivejä. Loottisysteemi on tehty äärimmäisen palkitsevaksi, ja esimerkiksi pettymyksenä startannut Biowaren kehittämä Anthem saisi ottaa tästä pelistä mallia. The Divisionissa jokainen ase on erilainen ja vaatii erilaista taisteluteknistä lähestymistä. Haulikot ja pistoolit toimivat tankkityyppisten pelaajien kanssa hyvin yhteen, kevytkonekiväärit, konepistoolit ja rynkyt ovat keskimatkan kamppeita ja kiväärit ja tarkkuuskiväärit ovat luonnollisesti sen roolin valitsevien pelaajien käytössä ideaaleja. Niin aseet kuin skillitkin mahdollistavat monipuolisen roolituksen pelaajien välillä ja varsinkin pelin loppupään vaikeampia raid-tyyppisiä tehtäviä varten nämä roolitukset täytyy harkita tarkasti.
(Artikkeli jatkuu pelin taustatarinaa selittävän videon jälkeen.)
Tehtävä tehtävältä etenevä kampanja on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Se on myös pitkä. Itse lopettelin tarinatehtävät noin 40 tunnin pelaamisen jälkeen, mutta jätin useampia sivutehtäviä tekemättä. Sivutehtävät eivät eroa yksityiskohdiltaan ja toteutukseltaan millään tavalla pääjuonen tehtävistä, vaan Massive on onnistunut rakentamaan niistä aivan yhtä monipuolisia ja mukaansatempaavia kokonaisuuksia.
Kokonaisuutena kaikki pelin sivujuonteetkin mukaan laskettuna pelillä lienee mittaa viitisenkymmentä tuntia, minkä jälkeen maailma muuttuu uuden salaperäisen sotilasvoiman ottaessa vallan. Tästä alkaa pelin endgame-osuus, jossa riittää runsaasti uutta haasteellista tekemistä uusien tehtävien, erikoistumistyylien ja PvP:n muodossa. Kaiken lisäksi peliin on tulossa tulevaisuudessa lisää sisältöä ilmaisten päivitysten muodossa, joten The Division 2:n parissa tullaan viihtymään vielä ehkä jopa vuosia.
Taustatarinaa ja Green Poisonin alkuperän salaisuuksia ei avata pelaajan tietoisuuteen pelkästään tehtävien muodossa, vaan pelimaailmaa täplittävat edellisen osan tapaan useat kerättävät esineet, jotka kertovat omaa karua tarinaansa ihmiskunnan rakenteiden romahtamisesta. Itkevät äidit kertovat piilotettuihin puhelimiin tallentuneissa keskusteluissa viruksen kourissa menehtyneistä lapsistaan ja pienistä, mutta tärkeistä tapahtumista kerrotaan edellisen osan tapaan Washingtonin kaduilta löytyvillä Echoilla. Maailma tuntuu siis elävältä ja yksityiskohtaiselta ja pelialueen syrjäkujia tutkii todella mielellään.
(kuva: Ubisoft)
The Division 2 -pelikokemuksen suola ja ydin ovat kuitenkin sen yhteistyömoninpelissä. Yhteistyömoodi on äärimmäisen hauskaa ja hyvällä kaveriporukalla toimivaa. Toki tehtäviä voi suorittaa myös sattumanvaraisten pelaajien kanssa, mutta tällöin peli kääntyy turhankin usein pelkäksi mykäksi rymistelyksi, jossa jokainen tiimin jäsen touhuaa omiaan ja aloittaa taistelut muiden tilanteesta välittämättä. Puhemuotoisen chatin ja taktikoinnin avulla pelistä muotoutuu kuitenkin erittäin nautittava ja viihdyttävä kokonaisuus. Soolotenkin pärjää, mutta parhaimmillaan peli on ehdottomasti ystävien kanssa koettuna kampanjana. Yhteistyö ja ystävän kanssa samaan peliin hyppääminen on saumatonta, ja vaikka innokkaampi pelaaja ehtisikin pelata omalla ajallaan tehtävälitaniaa eteenpäin, niin pelaajahahmojen tasoero tasapainottuu mutkattomasti eikä tehtävien toistaminen ole missään vaiheessa tylsää.
Pelin PvP-nälkäisemmille pelaajille on tarjolla tekemistä myös erillisen Conflict-pelimoodin myötä. Neljällä neljää vastaan pelattava Deathmatch-tyyppinen rymistely on ihan mukavaa viihdettä, jota pelataan muutamalla, pelkästään tätä moodia vasten tehdyllä kartalla. Conflictissa on valittavana kaksi eri moodia, Domination ja Skirmish. Näistä ensimmäisessä vallataan lokaatioita oman tiimin haltuun, ja toisessa väännetään perinteisempää ”kumpi kuolee ensin” -tyyppistä taistelua. Mitään kovin innovatiivista nämä moodit eivät kuitenkaan tarjoa ja The Divisionin pelaajille tutumpi Dark Zone PvP -rymistely on paljon mielekkäämpää ja jännittävämpää tekemistä.
Massive Entertainment on onnistunut tuoreen The Divisionin uuden tulemisen kohdalla korjaamaan kaikki edellisen osan ongelmat ja luomaan jotain uutta ja jopa mullistavaa. Graafisesti loistelias peli pyörii PC:llä hyvin ja sulavasti, eikä peliä rikkovia bugeja ole nimeksikään. En ole valehtelematta koskaan nauttinut näin paljon looter-shooter-genreen kuuluvasta pelistä. Peli toimii soolona sekä yhteistyömoodissa saumattoman matchmakinginsa ansiosta erinomaisesti, mutta parhaimmillaan se on ystävien kanssa ryhmittyessä ja pidempiä sessioita vääntäessä.
Lue myös: Täydellisyyttä hipovaa selviytymiskauhua - Arvostelussa Resident Evil 2 Remake (PS4)
Lue myös: Koukuttava, haastava, ärsyttävä - Arvostelussa: Trials Rising (PS4)
