Haluatko ymmärtää alkoholistia paremmin? Raitistuneen naisen rankka tarina pysäyttää
Millaista on olla alkoholisti? Karen Opas tietää vastauksen ja haluaa jakaa rankan tarinansa.
Monet tuntevat suvustaan tai ystäväpiiristään jonkun alkoholistin. Toisilla sairaus on osunut omalle kohdalle. Jos näin ei kuitenkaan ole, aina ei ole helppoa eläytyä alkoholistin tilanteeseen. Karen Opas jakaa tarinansa entisenä alkoholin liikakäyttäjänä.
Millaista on olla alkoholisti?
Se on upeaa. Todella, todella mahtavaa. Pari lasia taikajuomaa, ja yhtäkkiä olen rentoutunut, onnellinen, äärimmäisen itsevarma, ja minulla on hauskaa. Alkoholi ratkaisee asioita. Se vei pois ahdistuksen, jota olin aina tuntenut. Pystyin elämään hetkessä. Olin vain 13-vuotias, kun ensimmäisen kerran koin, miten hämmästyttävää humalatila voikaan olla.
Pystyin juomaan paljon (verrattain) ilman, että sitä huomattiin. 15-vuotiaana olin juhlissa, joissa eräs heila raiskasi tyttöystävänsä, joka oli niin humalassa ettei pystynyt puolustautumaan. En tuntenut sympatiaa kännistä tyttöä kohtaan, vaan tuomitsin hänet.
Täytin 17-vuotta ja koulu loppui samoihin aikoihin. Isäni kertoi minulle, etten voi enää asua kotona. Menin kiertämään Eurooppaa ja kännäämään pariksi kuukaudeksi. Muutin Banffiin, jossa työskentelin, join ja käytin huumeita. Kesään mennessä join 3-4 pulloa viiniä vähintään viisi kertaa viikossa ja käytin amfetamiinia välttääkseni muistikatkokset. Juominen oli silti vielä hauskaa. Olin osa nuorta, kaunista ja kovasti bilettävää porukkaa. Se mitä tein oli normaalia heidän kanssaan. Minulla oli pahoja krapuloita ja makasin pari kertaa niin, että minua jäi kaduttamaan. Kerran ryyppyputkeni aikana poliisi löysi minut pelkässä t-paidassa ja hameessa kirjaimellisesti ryömimässä kotiin tammikuussa (lämpötila oli varmasti jotain -25 astetta sinä yönä) ja olin liian humalassa kertoakseni, missä asuin. He todennäköisesti pelastivat henkeni (tai ainakin muutaman paleltuneista sormistani ja varpaistani).
Muutamaa vuotta myöhemmin ystäväni alkoivat kadota Banffista. He jättivät bilettämisen, menivät yliopistoihin, alkoivat luoda uraa, menivät naimisiin, hankkivat asuntolainat, lapset ja muita aikuisten juttuja. Osa heistä saattoi ajatella, että juhlin liian lujaa. Pidin heitä tylsinä tyyppeinä.
Elämä laskettelukaupungissa ei ollut enää niin hauskaa, joten menin yliopistoon. Jotta sain hankittua rahat päästäkseni sinne, päädyin töihin Yellowknife-baariin Gold Rangella. Kanta-asiakkaiden tapa juoda sai oman juomiseni näyttämään maltilliselta. Uskottelin itselleni, ettei minulla ollut alkoholiongelmaa. Kun aloitin yliopistossa, sain osa-aikatyön pöytiintarjoilijana baarissa, jossa CFL:n ja NHL:n pelaajat kävivät. Jälleen oma juomiseni ja huumeongelmani näyttivät normaaleilta. Tapailin yhtä pelaajaa (joka myöhemmin potkittiin sarjasta kokaiinin käytön takia). Uskottelin itselleni, ettei minulla ole alkoholiongelmaa, koska join vain muiden ihmisten seurassa, juomiseni oli siis sosiaalista. TODELLISET alkoholistit juovat yksin. Tunsin porukoita, jotka elivät eri päivärytmeissä. Löysin aina seuraa, jonka kanssa juoda.
Olin 21-vuotias ja juominen oli vielä suurimmaksi osaksi hauskaa. Sain loistavia arvosanoja. Mutta ilmassa oli muutamia varoitusmerkkejä. En tahtonut viettää aikaa sellaisten kanssa, jotka olivat tylsiä (eivät juoneet lasia tai kahta enempää arki-iltoina). Jätin välistä myös luentoja, koska olin liian krapulassa selvitäkseni niille. Jouduin lainaamaan rahaa maksaakseni vuokran ja laskut, sillä tuhlasin palkkani ja säästöni viinaan ja huumeisiin. Aika kului ja yliopisto jäi kesken, koska uskottelin, ettei ala ollut oikea. Pilasin lukukauden, koska join niin rankasti ja käytin huumeita, etten pystynyt tekemään kurssitöitä enkä selviytymään tenteistä.
Aivan kuten moni muu alkoholisti, päätin ettei ongelma ole minussa, vaan asuinympäristössäni. Joten muutin. Paikalla ei kuitenkaan ole väliä. Onnistuin kyllä lopettamaan kokaiinin ja amfetamiinin käytön, mutta kompensoidakseni sitä, aloin juoda vielä enemmän. Juomisessa ei enää ollut sitä vanhaa taikaa. Join, jotta en olisi tullut hulluksi. Se ei saanut enää oloani hyväksi, se ei täyttänyt minua lämmöllä ja hyvällä energialla. Siitä oli tullut surullinen välttämättömyys.
Juominen oli pitkälti ottanut vallan elämästäni. Minulla oli muutamia ystäviä, jotka joivat yhtä paljon kuin minä. Olimme ylpeitä ja ajattelimme, että kaikki muut olivat lammasmaisen tylsiä eikä heillä ollut halua seikkailla. Seksistä oli tullut yhtä merkityksetöntä kuin veden juominen. Varastin ystäviltäni ja vakuutin itseni, etten ole varas, että he olivat velkaa minulle tai haluavat minun tekevän niin. Kerran minun olisi pitänyt olla morsiusneitona lapsuudenystäväni häissä, mutta en mennyt seremoniaan. Olin juonut edellisenä yönä enkä rehellisesti sanottuna tahtonut nähdä, kun toiset olivat onnellisia ja menivät eteenpäin elämässään. Kadehdin onnellisuutta ja inhosin jokaista, jolla meni elämässään paremmin kuin minulla. Inhosin itseäni aina vaan enemmän. Ainoa asia, jonka osasin, oli pullon avaaminen.
Alkoholismi tarkoittaa yksinäisyyttä. Vaikka ympärilläsi on muita ihmisiä, sinulla ei ole oikeaa kontaktia heihin. Vaikka he oikeasti rakastaisivat sinua. Et välitä, koska ajattelet heidän rakastavan vain naamiota, jonka he näkevät, eivätkä todellista itseäsi, sitä lämmintä ihmistä, joka olet syvällä sisimmissäsi. Ja juot jopa enemmän päästäksesi eroon näistä ajatuksista.
Alkoholistin elämä on hengetöntä ja pelottavaa. Jouduin elämään sen pelon kanssa, että paljastun. Samalla täytyi varmistaa, että aina oli pääsy pullolle. Kerran ilmestyin juhliin ja kaadoin pullon viiniä pöydälle. Menin kylpyhuoneeseen ja kätkin sinne pullon viskiä, jotta minun ei tarvinnut huolehtia viinan loppumisesta. Ihmiset eivät tienneet, kuinka paljon join.
Pystyin olemaan juomatta noin kuukauden jakson kahdesti viimeisten viiden vuoden aikana. Koko sinä aikana ääni päässäni toisti: "En aio juoda. En aio juoda." Ajattelin kuitenkin vain viinaa. Oli kamalaa olla juomatta.
Voisin kertoa monia hauskoja tarinoita vuosilta, jolloin join. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin peloissani, yksin, vihainen, ja tylsistynyt. Tiesin, että tulevaisuuteni olisi huono. Välillä ymmärsin tilanteeni. Pelästyin melkein kuoliaaksi omasta oksennuksestani ja tajusin, että kuolen, jos jatkan juomista. En tahtonut kuolla alkoholin takia. Alkoi selviytymisen pitkä prosessi. Selviytyminen on upeaa, mutta brutaalia. Minun täytyi kasvaa aikuiseksi ja tulla eheäksi ihmiseksi. En voinut täyttää tyhjiötä sisälläni enää viinalla, huumeilla, seksillä, draamalla ja kaikella sillä sekopäisyydellä, mitä olin tehnyt. Aikuiseksi kasvaminen ei ole helppoa, etenkään kun olet 20 vuotta jäljessä. Mutta se on mahdollista, niin kauan, kun teen joka päivä töitä.
Nykyään minulla on upea ja raitis elämä täynnä ystäviä, avioliitto täynnä rakkautta ja iloa, kiinnostava ja merkityksellinen työ ja mukava koti. Uskon, että voisin menettää tämän kaiken, jos päättäisin tarttua pulloon taas. Ehkä luuloni on väärä, mutta olen nähnyt ystäviä, jotka ovat retkahtaneet. Lyhyessä ajassa he ovat olleet yhtä pahassa jamassa kuin ennenkin. Heidän ystävänsä, uransa ja pankkitilinsä ovat kadonneet.
Joskus ihmiset kysyvät minulta, voinko ottaa yhtäkään lasia viiniä. Mistä voin tietää, tulisiko siitä minulle samanlaiset ongelmat viinan kanssa kuin kaikkina näinä vuosina? Yleensä vastaan kysymykseen näin: "Jos saisit päättää, pelaisitko hedelmäpeliä niillä ehdoilla, että voittaessasi saisit pienen rahasumman, sanotaan 15 euroa, mutta hävitessäsi peukalosi katkaistaisiin, pelaisitko?" Kukaan ei koskaan ole sanonut pelaavansa. Enkä minäkään aio.
Lähde: Business Insider
