Kuva: YouTube
Hevi reissu -komedian traileri julki - katso, millaista on metallilaulajan elämä pienessä kylässä
Mitä tapahtuu, kun pienen kylä yhtye lähtee keikalle Norjaan?
Hevi reissu on 9. helmikuuta ensi-iltansa saava komedia, joka kertoo tarinan pienen kylän ainoasta metalliyhtyeestä ja sen laulajasta Turosta.
Turolle (Johannes Holopainen) ja hänen bänditovereilleen avautuu yllättävien sattumusten kautta mahdollisuus päästä soittamaan suuremmille lavoille.
Turon sydämen pistää sekaisin kukkakaupan ihana Miia (Minka Kuustonen), josta myös kylän kuuluisuus, lipevä iskelmätähti ja Turon arkkivihollinen Jouni Tulkku (Ville Tiihonen) on kiinnostunut.
Luvassa onkin hurttia huumoria ja erikoisia sattumuksia. Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta.
Lue myös: MM-lätkäkullasta kertovan 95-elokuvan traileri julki - katso
Kilpailut
Uusimmat
Hellejakso lisää maastopalojen riskiä - Metsähallitus kehottaa erityiseen varovaisuuteen luonnossa
WHO varoittaa aliravitsemuksen saavuttavan jo hälyttävän tason Gazassa
Mies nukahti rattiin ja ajoi automaattiajolla 115 kilometrin tuntivauhtia Lappeenrannassa
Mökkilainoja nostettiin aiempaa enemmän
Kiteellä kadonnut mies löydettiin hukkuneena
Näytä lisää