Näyttelijä Juha Muje on kuollut
Näyttelijä Juha Muje on kuollut. Mies oli kuollessaan 69-vuotias. Asiasta kertoo Suomen Kansallisteatteri.
- Olemme hyvin surullisia Juha Mujeen poismenon johdosta ja otamme osaa omaisten syvään suruun. Hän oli pidetty työtoveri ja rakastettu näyttelijä, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kertoo tiedotteessa.
Hän työskenteli Kansallisteatterissa vuodesta 1997 alkaen ja jäi eläkkeelle vuonna 2013. Hänen viimeinen roolinsa Kansallisteatterissa nähtiin Pirkko Saision ja Jussi Tuurnan teoksessa Musta Saara.
Kansallisteatteri järjestää suruliputuksen tiistaina 11. helmikuuta.
Lähde: Suomen Kansallisteatteri
Kilpailut
Uusimmat
Belgiassa jouduttiin puuttumaan joulukuusten syöntiin
Trump uhittelee jopa sotilaallisella voimalla saadakseen Grönlannin ja Panaman kanavan osaksi Yhdysvaltoja
Nimekäs hampurilaisketju hakeutui konkurssiin: "Muuta keinoa ei valitettavasti enää ole"
Veropetoksesta epäilty pakeni maasta - poliisi takavarikoi miljoonien edestä arvokelloja
Los Angelesissa syttynyt kaksi nopeasti levinnyttä maastopaloa
Näytä lisää