Kuva: Nelonen / Jukka Alasaari

Big Brother -kisaaja Toni Niemisestä leviää yksi vitsi Twitterissä: "Kohta on kaikki akat paksuna"

04.05.2021 11:45 - Iiro Myllymäki

Ex-mäkikotkan vaiherikas naishistoria on herättänyt vitsiniekat Twitterissä.

Big Brother Suomen julkkiskauden asukkaat astelivat sunnuntaina taloon, ja yksi osallistujista on entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen, 45. Niemisen osallistuminen on saanut irvileuat valloilleen Twitterissä, missä miehen vaiherikas naishistoria ja lapsikuviot ovat kirvoittaneet vitsejä.

Useampi Twitter-käyttäjä on esittänyt humoristisen toiveen siitä, että tältä kaudelta saataisiin BB-vauvoja.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Toni Niemisellä on neljä lasta kahdesta aiemmasta avioliitostaan. Lapsivitseillä todennäköisesti viitataan viime talvena Seiskan uutisoimaan epäselvään tilanteeseen Niemisen ja ex-puoliso Anskun välillä. Seiska kertoi lähipiirilähteisiinsä nojaten, että tuolloin jo eronnut pari olisi saanut yhteisen lapsen. Seiskan tavoittama Ansku ei halunnut kommentoida, onko saanut lasta tai ollut edes raskaana. Nieminen puolestaan oli vahvistanut edelliskesänä tulevansa isäksi, mutta ei enää halunnut kommentoida asiaa, kun Seiska joulukuussa onnitteli miestä lapsen syntymän johdosta.

Big Brother Suomen poikkeuksellinen kausi kestää 19 päivän ajan, ja häätöjä nähdään peräti neljästi viikossa. Mukana Toni Niemisen lisäksi ovat juontaja-laulaja Sara Forsberg, kirjailija ja yhteiskunta-aktiivi Rosa Meriläinen, malli ja somevaikuttaja Kelly Kalonji, tubettajatähti Roni Bäck, yrittäjä Nina Mikkonen, ex-painija Petra Olli, urheiluviihteen monitoimimies Aleksi Valavuori, toimittaja Sanna Ukkola, juontaja Janne Porkka, tubettaja Pinja "Pinkku Pinsku" Sanaksenaho, ex-Salkkarit-näyttelijä Markku Pulli, Aikakoneesta tuttu laulaja Saija "Sani" Aartela sekä ravintoloitsija Seppo "Sedu" Koskinen. Sarjaa esittää Nelonen.

Lue myös: Yle: Tosi-tv-osallistujat saavat vain satasia palkkiota - sopimusrikosta kymmenien tuhansien sakko

Lue myös: Lisätietoja julkkis-BB:stä - ensimmäinen äänestys alkaa heti, mukana myös uudenlaisia kilpailuja

Lähteet: Seiska, Twitter

Kilpailut

Uusimmat