Kuva: AOP

Iron Maiden julkaisi koskettavan kirjoituksen Paul Di'Annon muistolle: 'Lepää rauhassa, toveri'

22.10.2024 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Paul Di'Anno menehtyi 66-vuotiaana.

Entinen Iron Maiden -nokkamies Paul Di'Anno menehtyi eilen 66-vuotiaana. Kahdella ensimmäisellä Maiden-levyllä laulaneen Di'Annon kuolema on koskettanut laajasti niin musiikkifaneja kuin miehen kollegoitakin.

Myös Iron Maiden julkaisi omalla Facebook-sivullaan kauniin kirjoituksen edesmenneestä bänditoverista. Kirjoituksessa yhtye kiittää Di'Annoa suunnasta, jonka hän bändille aikoinaan antoi.

"Olemme kaikki syvästi surullisia kuullessamme Paul Di'Annon poismenosta. Paulin panos Iron Maideniin oli valtava ja hän auttoi meidät tielle, jota olemme bändinä kulkeneet jo lähes viiden vuosikymmenen ajan. 

Hänen uraauurtava esiintymisensä keulakuvana ja laulajana sekä lavalla että kahdella ensimmäisellä levyllämme, jää lämpimäksi muistoksi niin meille kuin faneille ympäri maailmaa," julkaisussa todetaan.

Steve Harrisin mukaan hän oli entiseen bänditoveriinsa yhteydessä vasta vähän aikaa sitten.

"On niin surullista, että hän on poissa. Olin häneen yhteydessä ihan hiljattain. Tulen ikävöimään häntä. Lepää rauhassa, kaveri."

Julkaisun pääset katsomaan alta tai täältä

Di'Anno menehtyi kotonaan Salisburyssa, Isossa-Britanniassa. Laulajan kuoleman vahvisti Di'Annon levy-yhtiö.

Di'Anno kärsi viime vuosina terveysongelmista ja esiintyi viime aikoina pyörätuolista käsin. Hänen viimeinen soolokeikkansa oli Krakovassa elokuun lopussa. 

Lue myös: Iron Maiden Suomeen ensi kesänä: "Tarjoamme faneille once in a lifetime -livekokemuksen"

Kilpailut

Uusimmat