Oscar-gaala oli tylsääkin tylsempi - lue miksi
84. kertaa järjestetty Oscar-gaala antoi vähemmän, mitä katsoja odotti. Voicen elokuvatoimittaja Eeva Rajala erittelee, miksi gaala oli tylsääkin tylsempi.
Monen muun katsojan tavoin olin latautuneena todistamaan elokuvateollisuuden suurinta ja häikäisevintä iltaa - Suomen aikaa varhaista aamua. Jouduin jo ensimetreillä kuitenkin perumaan suuret odotukseni, sillä gaala tuntui palaavaan samoihin vanhoihin kaavoihin, mistä se on kenties yrittänyt kammeta itseään ylös monta vuotta.
Osaltaan tylsyyteen oli syynä gaalan juontaja Billy Crystal. Yhdeksättä kertaa gaalan juontajana toiminut veteraani voitti paikalla olevan yleisön puolelleen tutulla charmilla, mutta uskon televisioyleisön olleen eri mieltä. Vaikken Crystalilta niinkään odottanut minkäänlaista alapäähuumoria tai ilkeätä julkkispilaa, tuntui miehen juonnot olevan ennalta sovitun sovinnaiset, ettei gaalasta vain nousisi minkäänlaisia negatiivisia otsikoita. Crystalin persoonakin on sellainen, ettei hän olisi edes välttämättä suostunut räikeämpään huumoriin kuin mitä tarjoili.
Pienten nasevien letkautusten lisäksi Crystalin juontamisesta jäi mieleen hänen tavaramerkikseenkin jo muovaantunut lauluesitys gaalan alussa. Mutta siinä se, ei mitään uutta Los Angelesin auringon alla. Olisi voinut kuvitella, että niin taiturimainen näyttelijä kuin Crystal olisi saanut päivitettyä juontaja-tyylinsä 2010-luvulle.
Gaalan yhtenä valopilkkuna toimi Cirque du Soleil -sirkusteatterin esiintyminen gaalan alkumetreillä. Yleisö teatterissa ja kotona sai nauttia maailman näyttävimmästä sirkustaiteesta, kun sirkustähdet leijuivat henkeä salpaavalla sujuvuudella yleisön yläpuolella ja valtasivat lavan mahtavan näköisellä elokuva-aiheisella show'llaan. Nykyihminen on kuitenkin jo tottunut saamaan lisää huikeita kokemuksia, joita katsoja valitettavasti jäi turhaan odottamaan tämän sirkusesityksen jälkeen.
Sekä palkitut että palkittujen kiitospuheet olivat tylsiä. Monessa kategoriassa ennakkosuosikki voitti, ja tämä oli odotettuakin. Kieltämättä yllätysvoittajista olisi tullut uudenlaista menoa gaalan muuten niin monotoniseen kulkuun. Yllätykset eivät välttämättä olisi olleet huono juttu, vaikka ne aiheuttavatkin monissa närää. Oli jo itsestään selvää, että esimerkiksi naispääosapystin oli sovittu menevän Meryl Streepille ja miespääosaehdokas Jean DuJardin ohjaaja Michel Hazanaviciusin tavoin oli palkittavana The Artist -elokuvasta.
Vielä tylsemmän gaalasta teki se tosiasia, ettei gaalassa ollut yhtä suurta voittajaa, vaan palkintoja haluttiin tänä vuonna jakaa hieman tasaisemmin. Nyt ei siis noussut yhtä elokuvaa ylitse muiden, vaikka aiemmin uumoiltiin tämän kyseisen elokuvan olevan joko The Artist tai Hugo. Kummatkin pokkasivat viisi palkintoa.
Kiitospuheet eivät myöskään olleet niin tunteikkaita, että olisin jaksanut innosta puhkuen herkistyä mukana. Kuullessani Meryl Streepin voittavan naispääosan Oscar-palkinnon, kiljaisin innoissani ääneen. Tämän jälkeen näin Streepin saapuvan vastaanottamaan palkintoa, herkistyvän puhuessaan miehestään, mutta sen jälkeen liikutushetki olikin jo ohi. Oli pettymys, ettei kenties odotetuimman palkinnon jakamisesta syntynytkään sen suurempaa tunteiden ryöppyä. Octavia Spencerin voittaessa parhaan naissivuosan palkinto nähtiin myös hyvin tunteikas kiitospuhe. Tunne ei kuitenkaan välittynyt täysin kotikatsomoihin asti.
Ja missä oli musiikkiesitykset? Ainoa musiikkiesitys Crystalin alkulaulun jälkeen oli multitalentin muusikon Esperanza Spaldingin laulama herkkä versio What a Wonderful World -kappaleesta samalla, kun gaalassa muisteltiin viimeisen vuoden aikana menehtyneitä elokuvavaikuttajia. Gaalassa ei esimerkiksi kuultu kahta parhaan kappaleen kategoriassa kisannutta kappaletta. Olivatko ne siirretty syrjään sen takia, ettei gaalan pituus taas venyisi, vai eikö elokuva-akatemiaa vain yksinkertaisesti kiinnosta yksittäiset musiikkikappaleet?
Jo se, että parhaan yksittäisen kappaleen kategoriassa on vain kaksi ehdokasta, kielii siitä, ettei koko kategoriaa oikein enää arvosteta. Miksei poisteta kategoriaa sitten kokonaan, jos kerran siihen ei "riitä" varteenotettavia ehdokkaita? Onhan sitä Oscar-gaalaa muutettu aikaisemminkin.
Kokonaisvaltaisesti toivon, että Oscar-gaalaa muokattaisiin nykyaikaisempaan muotoon. Osittain pientä irtaantumista oli jälleen kerran nähtävillä, kun Oscar-palkintojen jakajina toimivat tähdet irrottelivat omien osuuksiensa aikana. Mutta ei se voi mennä niinkään, että hienoimmat palkintogaalan hetket koetaan silloin, kun lavalle astelee palkinnon jakaja, ei saaja.
Lähtisin muokkaamaan Oscar-gaalan rakennetta aina punaisen maton median synnyttämästä kunniakujasta alkaen. Sen voisi hoitaa hieman intiimimmin, jotta katsoja saisi selvemmin seurata gaalan alussa tapahtuvaa mediamylläkkää. Samat kasvot aina kehumassa samoja tähtiä upeista luomuksista, vaikka näyttelijän yllä olisi minkälainen verhoista tehty kolttu...
Mukavaa piristystä omalla tyylillään toi Sacha Baron Cohen saapumalla punaiselle matolle Diktaattoriksi pukeutuneena. Ei välttämättä kaikkien mielestä asiaan kuuluva tempaus, mutta yksi asia on varma: Siitä tämän vuoden Oscar-gaala muistetaan aina. Ei välttämättä edes siitä, että mustavalkoinen mykkäelokuva voitti parhaan elokuvan palkinnon.
