Kuva: Senja Rapila

Suvi Teräsniskan vauvaperheessä ei vietetä isänpäivää

08.11.2015 09:15 - Senni Loikala

Laulaja paljastaa isänpäivän suunnitelmansa, joita rajoittaa miehen pitkä työmatka. Lahjapaketti omalle isälle on kuitenkin jo hankittu.

Suvi Teräsniska, 26, sai maaliskuussa esikoislapsensa aviomiehensä Simo Aallon kanssa. Laulaja joutuu viettämään isänpäivän kuitenkin erossa rakkaastaan, mutta kahdeksankuinen poika pääsee näkemään isänsä virtuaalisesti.

- Minulla on valitettavasti se tilanne, että mieheni on pitkällä työmatkalla. Me ei voida oman perheen kanssa viettää isänpäivää, mutta onneksi Skype on keksitty, Teräsniska tuumaa.

Laulaja ei kuitenkaan aio viettää sunnuntaita aivan kahden pienokaisen kanssa.

- Lähden poitsun kanssa oman isäni luo, eli me mennään vaarin luokse viettämään isänpäivää, Teräsniska valottaa.

Hauska paita omalle isälle

Hän nauraa olevansa kerrankin ajoissa isänpäivän valmistelujen kanssa.

- Ei ole yhtään isänpäiväpaniikkia, sellaista että ”apua, kaikki on ostamatta ja hoitamatta”. Minä olen hoitanut kaiken, olen kerrankin ajoissa, Teräsniska kertoo.

- Sunnuntaiaamuna pitää keittää kahvit, tehdä vähän kakkua, mutta kaikki lahjat ja kortit ovat askarreltu jo, hän jatkaa.

Teräsniska paljastaa, että hänen isänsä tulee saamaan pehmeän lahjakäärön isänpäivänä:

- Olen ostanut hänelle t-paidan, jossa lukee muistaakseni: ”Jos vaari ei sitä osaa korjata, ei kukaan osaa”.


Suvi Teräsniska julkaisi Täydellinen elämä -kokoelmalevyn marraskuussa.

Kilpailut

Uusimmat