Kaikki artikkelit
Metalliyhtye Charon tekee paluun.
Musiikki
20 päivää sitten
Legendaarinen brittibändi aloittaa kiertueensa ensi heinäkuussa.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Yhtyeen oli määrä esiintyä Suomessa kesäkuun lopulla.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Vilkkumaa bändeineen lähtee ensi vuonna kattavalle klubikiertueelle.
Musiikki
4 kuukautta sitten
Kiertueen lämmittelijä valittiin bändin omasta toimesta.
Musiikki
6 kuukautta sitten
PMMP teki viikonloppuna kaksi suurta Olympiastadionin keikkaa.
Musiikki
8 kuukautta sitten
Adele kertoo haluavansa pitää pitkän tauon musiikista ja keskittyä muihin asioihin.
Musiikki
9 kuukautta sitten
Vuoden artisti -palkinnon napannut Haav päättää menestyskiertueensa joulukuussa.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Laulaja-lauluntekijä Billie Eilishin maailmankiertue tuo tähden myös Eurooppaan ja Pohjoismaihin.
Musiikki
12 kuukautta sitten
Keikoilla kuullaan vanhojen hittien lisäksi myös uusia kappaleita.
Musiikki
noin vuosi sitten
Klamydia aloittaa kevään kiertueen kahdella keikalla Ruotsissa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Artistin uusi kappale sai myös julkaisupäivämäärän.
Musiikki
noin vuosi sitten
Luvassa on yhteensä 19 keikkaa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Nordinin joulukiertueella kierretään yhteensä neljässä kirkossa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kiertue starttaa syyskuun loppupuolella.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kiertue alkaa joulukuun alussa.
Musiikki
noin vuosi sitten