Kuva: Shutterstock
Kolumni: Kun minua läimäistiin takapuolelle, ensimmäinen ajatukseni oli vaieta
Uutisissa on viime aikoina puhuttu teineistä, jotka läpsivät lenkkeileviä naisia takapuolelle. Voice.fi:n toimituspäällikkö Reija Saarinen koki tilanteen itse ja hämmentyi omista ajatuksistaan.
Kaunis kevätpäivä muutama viikko sitten. Lähdin etätöiden jälkeen tavalliseen tapaani lenkille. Vain muutaman sadan metrin päässä kotiovelta tapahtui jotain, mihin en ollut osannut varautua.
Tunnen yllättäen kovan läimäyksen takapuolessani. Hätkähdän ja pysähdyn. En saa sanaa suustani. Samaan aikaan ohitseni kaahaa kaksi teinipoikaa sähköpotkulaudalla.
Loppulenkin ajan vilkuilen taakseni. Osittain pelkään heidän seuraavan, osittain toivon sitä, sillä haluaisin sanoa heille muutaman valitun sanan. En kuitenkaan näe heitä enää. Harmittelen mielessäni sitä, miten en osannut sanoa mitään tai reagoida muutenkaan mitenkään tapahtumahetkellä. Olin vain hiljaa ja hämilläni.
Mietin, että en sano asiasta mitään julkisesti. Ajattelin, että jos nostan tällaisen asian esiin, minut saatetaan leimata esimerkiksi huomiohakuiseksi. Todettaisiin vain, että pojat on poikia ja sattuuhan näitä. Asiaa mietittyäni päätin kuitenkin kertoa kokemuksestani Instagramissa. Se kannatti, syntyi mielenkiintoisia keskusteluja, tosin vain naisten kanssa. Tuli tsemppaavia kommentteja ja kauhistelua. Ei siis mitään sellaista, mitä pelkäsin.
Nyt muutama viikko tapahtumien jälkeen näin ensimmäisen uutisen aiheesta. Helsingin Sanomat kirjoitti nuorista, jotka lyövät lenkkeileviä naisia takapuolelle. Tapahtumia kerrotaan olleen ympäri Helsingin keskusta-aluetta. Tajuan, että meitä saman kokeneita on monia ja aihe nousee eri medioissa esiin uudelleen ja uudelleen.
Osa naisista kertoo lyöntien olleen niin kovia, että siitä on jäänyt muistoksi mustelma. Joku sanoo tilanteen vaikuttaneen siten, että lenkkeilymaastot muuttuvat toisiin, ainakin hetkellisesti. Uutisten alla kommentointi on värikästä. Osa kummastelee naisten reaktioita asiaan, osa taas miettii, mikä saa nuoret tekemään jotain tällaista. Kommentteja lukiessani tajuan, että aiempi pelkoni siitä, että tällaisesta asiasta puhuja voidaan helposti leimata herkkänahkaiseksi ei sittenkään ollut täysin tuulesta temmattu.
Somekeskusteluissa esiin nousee myös joidenkin esittämä pelko siitä, miten poikien maineen käy. Keskustelu on hämmentävä. Fakta on kuitenkin se, että jokaisella ihmisellä on oikeus omaan koskemattomuuteensa, eikä sitä saa rikkoa kukaan iästä tai sukupuolesta riippumatta. Jokainen päättää tekemisistään itse. Sen sijaan tämänkaltaisen teon kohteeksi joutumiseen ei itse voi vaikuttaa. Voin omasta kokemuksestani todeta, että kyseinen tapaus yllätti minut täysin, eikä minulla ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta reagoida, saati välttää sitä. Tilanne oli yllättävä, keskellä päivää julkisella paikalla sattunut tapahtuma, joka oli ohi hetkessä.
Uutisia ja somekeskustelua luettuani tajusin kuitenkin oman päänsisäisen maailmani olevan vinksallaan. Minun koskemattomuuttani loukattiin. Miksi en saisi puhua siitä? Miksi pelkään muiden ajatuksia niin kovasti? Miksi pelkäsin asiasta kertomista?
En osaa antaa näihin kysymyksiin yksiselitteistä vastausta, mutta sen tiedän, että vaikeneminen ei kannata. Sosiaalisen median voima on hurja ja uskon vakaasti siihen, että kun asioista puhutaan, voivat ne myös muuttua.
Totuus on kuitenkin se, että väkivaltaa tai seksuaalista häirintää ei kenenkään tarvitse sietää ja mikä tärkeintä, vaikenemisen ajan tulisi olla ohi.
Lue myös: Naispuoliset lenkkeilijät avautuvat järkyttävästä ilmiöstä: "Estää lenkistä nauttimisen"
