Kuva: AOP (Ismo Pekkarinen)

Jatkuuko kolea ja kostea sää? Forecan kuukausiennuste antaa jo osviittaa heinäkuusta

18.06.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sääennusteessa nähdään jo vihjeitä heinäkuun mahdollisesta säästä.

Viime viikkoina loppukevään rajut helteet ovat väistyneet ja vaihtuneet selvästi koleampaan ja sateisempaan säähän. Kun vielä juhannuksenkin ennuste näyttää epävakaalta, miettii moni jo koko loppukesän kohtaloa.

Ainakin ensi viikkoa eli 24. kesäkuuta alkavaa viikkoa määrittävät kuitenkin samanlaiset tekijät kuin juhannustakin. Jos Suomen ylle vahvistuu korkeapaineen alue, voi sää muuttua hyvinkin läpimäksi ja aurinkoiseksi. Yhtä mahdolliselta näyttää kuitenkin sekin, että Suomeen virtaa pohjoisesta viileämpää ja epävakaista säätä yhä ensi viikollakin.

– Ensi viikolla näyttää mahdolliselta, että pohjoisen Euroopan ylle vahvistuu korkeapaine. Korkeapaineen sijainti kuitenkin vaikuttaa siihen, minkälaista säätä Suomeen on luvassa. Mikäli korkeapaine jää läntisemmän Euroopan ylle, se voi Suomessa tarkoittaa jopa viileää, pohjoista ilmavirtausta ja epävakaista säätä, kun taas itäisempi korkeapaine voisi tuoda meille aurinkoista ja mahdollisesti myös lämmintä säätä, ennustaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Toisaalta yksi vaihtoehto on myös se, että kylmemmät ja sateisemmat jaksot vuorottelevat aurinkoisten ja lämpimien kanssa. Siten viikkoon voisi mahtua hyvinkin vaihtelevaa säätä, mutta keskimääräiset lämpötila ja sademäärä näyttäisivät tavanomaisilta.

– Koska kuukausiennuste näyttää vain viikon keskilämpötilaa eikä viikon sisäisiä tapahtumia, on täysin mahdollista, että Suomessa esimerkiksi käväisisi sekä lämpimämpää että viileämpää säätä, ja viikon lämpötilakeskiarvo olisi tavanomainen. Yhtä mahdollista on kokonaisuudessaan lämpötilaltaan melko tavanomainen viikko, Rinne kertoo.

Heinäkuun puolelle edettäessä sään ennustettavuus heikkenee jo selvästi, mutta ainakin tämän hetkisten tietojen mukaan koko Euroopassa sää näyttäisi tavanomaista lämpimämmältä ja vähäsateisemmalta.

– Sään ennustettavuus heikentyy kuitenkin jo merkittävästi. Kuukausiennusteen värit viittaavat varovaisesti meillä hieman tavanomaista lämpimämpään ja vähäsateisempaan säähän. Samoin on laajalti muuallakin Euroopassa, Rinne jatkaa. 

Lue myös: Näin usein juhannus on Suomessa keskimäärin helteinen

Lue myös: Järisyttävä helle sulkee jo turistikohteita ja kouluja Kreikassa

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat