Kuva: AOP
Katy Perry laukaistaan avaruuteen
Poptähti on osa vain naisista koostuvaa avaruuslennon miehistöä.
Yhdysvaltalainen poptähti Katy Perry laukaistaan avaruuteen. The Independentin mukaan poptähti on mukana vain naisista koostuvassa avaruuslennon miehistöstä, mikä on historiallista.
Hän kertoi aiemmin uutistoimisto AP:lle menevänsä rohkeasti sinne, minne naiset ovat harvoin menneet.
- Puhun itselleni joka päivä ja sanon: Olet rohkea, olet rohkea, teet tämän seuraavan sukupolven puolesta inspiroidaksesi erilaisia ihmisiä, mutta erityisesti nuoria tyttöjä, Perry kertoo.
Miehistöön kuuluvat Perryn lisäksi Nasan entinen rakettitieteilijä Aisha Bowe, kansalaisoikeusaktivisti Amanda Nguyen, elokuvatuottaja Kerianne Flynn ja toimittaja Lauren Sanchez.
Kyseessä on ensimmäinen vain naisista koostuva avaruuslennon miehistö yli 60 vuoteen.
Perry jakoi avaruuslennon tunnelmia Instagram-tilillään.
Miljardööri Jeff Bezosin rahoittaman Blue Origin -ohjelman raketin on tarkoitus nousta avaruuteen maanantaina kello 16:30 Suomen aikaa. The Independentin mukaan alus lentää avaruudessa noin neljä minuuttia, ennen kuin se laskeutuu takaisin maahan. Matka kestää kokonaisuudessaan hieman yli 10 minuuttia.
Poptähti Katy Perry tunnetaan muun muassa hiteistään Dark Horse ja Hot N Cold.
Lue myös: Miley Cyrus julkaisi uuden singlen ja paljasti tulevan albumin julkaisupäivän
Lue myös: Läpikuultavaa sekä klassista valkoista - Spencerin sisarukset säväyttivät asuillaan
Lue myös: Pilateksen hyödyt houkuttelevat monia - asiantuntija kertoo, mitä hittilajista kannattaa tietää
Lähde: The Independent