Kuva: Shutterstock
Aamuposti: Kyykäärmeet ovat ajaneet Monnin koulussa välitunteja sisätiloihin
Keväisin koulun pihalle luikertelevat kyykäärmeet ovat tuttu näky Monnin koulussa.
Hausjärvellä Kanta-Hämeessä sijaitsevan Monnin koulun pihalle ilmestyy keväisin kyykäärmeitä, uutisoi Aamuposti.
Alakoulun pihalle saapuvien kyykäärmeiden takia lapset joutuvat viettämään välitunteja sisällä. Yksi kyyhavainto peruuttaa yhden välitunnin ja toinen pitää lapset koko päivän sisätiloissa.
Koulun rehtori Ari Mäkinen kertoo Aamupostille ongelman kärjistyneen vuoden 2020 jälkeen. Silloin koulun pihapiirin rauna-alueita siistittiin risuista mahdollisien pesimäpaikkojen vähentämiseksi.
Vanhempaintoimikunnan jäsen Christina Väisänen sanoo Aamupostin haastattelussa, että Hausjärven kunta ei ota ongelmaa tarpeeksi vakavasti.
Mäkisen mukaan ongelman kanssa on opittu elämään.
Lue myös: Priyanka Chopra valloitti ensi-illassa mustassa kynähameessa ja liivissä
Lue myös: Kalastaja, muistathan vuoden alussa voimaan astuneen saaliin ilmoitusvelvollisuuden
Lue myös: Diskokuningatar Eini: "Minua on vähätelty aina"
Lähde: Aamuposti