Kuva: Shutterstock

Forecan pitkän aikavälin ennuste kertoo jo alkusyksyn säästä

11.07.2024 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Suomi näyttäisi jäävän matalapaineiden alueelle.

Foreca on julkaissut jo Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n pitkän aikavälin ennusteen, joka antaa osviittaa alkusyksyn säästä. Suomessa näyttäisi tänä syksynä kohoavan mahdollisuus hieman tavanomaista lämpimämpään, mutta toisaalta myös sateisempaan syksyyn.

Pohjois-Eurooppa näyttäisi jäävän syksyllä matalapaineen alueelle, mikä tarkoittaisi runsaampia sateita. Toisaalta matalapaine tuo mukanaan etelästä myös lämpimämpää säätä, ja Suomessakin lämpötila voisi ennusteen mukaan olla jopa asteen tavallista lämpimämpää.

Päiväkohtaiset vaihtelut ovat kuitenkin todennäköisesti suuriakin, ja Suomessakin ehditään varmasti nähdä myös poutaisia syyspäiviä. Elokuusta odotetaan vielä hyvinkin kesäistä kuukautta, mutta syyskuun lopulla syksyisemmän sään odotetaan jo yltävän maan eteläosiin asti. Maan pohjoisosissa sää muuttuunee selvästi viileämmäksi ja syksyisemmäksi jo elokuun loppupuoliskolla.

Näin pitkän aikavälin ennuste ei pysty ottamaan kantaa esimerkiksi mihinkään tiettyyn viikkoon, vaan se ennustaa enemmänkin sitä, onko sääkartoilla nähtävissä jotakin tavanomaisesta poikkeavaa suuntaan tai toiseen.

Lue myös: Kesäkuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin - Suomessakin selvä ero yleiseen tasoon

Lue myös: Viimeiset 12 kuukautta olivat mittaushistorian lämpimimmät - pelätty raja voi ylittyä muutamassa vuodessa

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat