Kuva: Shutterstock

Suomi ei ole enää yhtä houkutteleva ulkomailta muuttaville - tulos romahti viime vuodesta

21.07.2024 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Suomessa ongelmakohdiksi nimetään muun muassa yhteiskuntaan sopeutuminen.

Suomi ei houkuttele ulkomaalaisia muuttamaan tänne työn perässä, selviää Internations-verkoston suorittamasta Expat Insider 2024 –tutkimuksesta, jossa tarkastellaan nimenomaan ulkomailta muuttaneiden kokemuksia esimerkiksi elämänlaadusta, elintasosta, työskentelystä sekä arjesta maassa.  

Suomen sijoitus romahti edellisestä tutkimuksesta ja jäi enää sijalle 51 maiden vertailussa. Pudotus on valtava, sillä aiemmin Suomi sijoittui sijalle 16 eli sijoitus on laskenut useilla kymmenillä. Suomi jää myös aivan listan hännille kokonaisuudessaan, sillä vertailussa oli mukana vain 53 maata. Suomea kehnommin sijoittuivat tutkimuksessa vain Turkki ja Kuwaiti. 

Suomi loistaa edelleen vertailussa, kun puhutaan esimerkiksi ilmastosta ja ympäristössä, jossa Suomi sai kahdeksanneksi parhaan sijoituksen tai digitalisaatiossa, jossa se sai kuudenneksi parhaan. Kuitenkin esimerkiksi maahan sopeutuminen ja palkkataso rokottivat Suomen pisteitä, sillä niissä ulkomailta muuttaneet listasivat Suomen kehnoimpien joukkoon sijoille 50 ja 52.  

Parhaiksi listattiin muun muassa Panama, Meksiko ja Indonesia.

Lue myös: Suomi mainittu - brittimedia listasi suomalaisen pikkukaupungin kesäloman kohdesuositusten joukkoon 

Lue myös: Näin Etelä-Euroopan hirmuhelteet vaikuttavat suomalaisten matkailutottumuksiin

Lue myös: Ei ulkomaanmatkaa tiedossa? Poimi vinkit ihaniin kotimaanlomiin

Lähde: InterNations

Kilpailut

Uusimmat