Kuva: Shutterstock

Kuuluuko hajulukon avaaminen osakkaalle vai taloyhtiölle? Suurin osa luulee väärin

17.08.2024 12:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Pohjolan Vakuutuksen kyselystä selvisi, ettei 73 prosenttia vastaajista tiedä kenelle hajulukon avaaminen kuuluu.

Kun lavuaari tukkeutuu, käärii moni suomalainen tottumuksesta hihansa ja ryhtyy toimiin. Tämä on ollut oikea toimintatapa vuoteen 2019 saakka. Näin ei kuitenkaan enää kuulu toimia, tiedottaa OP. 

Pohjolan Vakuutuksen kyselystä selvisi, että peräti 73 prosenttia vastaajista uskoo, että hajulukon avaaminen kuuluu edelleen osakkaalle. Todellisuudessa vastuujakotaulukon mukaan se on kuulunyt taloyhtiöle vuodesta 2019 lähtien. 

Tukkeutuneeseen lavuaariin voi kaataa omatoimisesti esimerkiksi putkenavaajaa, mutta hajulukkoa ei tule avata.

Eli jos asukas menee omatoimisesti avaamaan hajulukon ja huolimattomasta asentamisesta seuraa vuoto ja siten vesivahinko, ei kotivakuutus sitä korvaa. Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella hajulukon virheellisestä asentamisesta aiheutuneet vahingot ovat melko yleisiä. 

– Vesivahingoissa on usein kyse tuhansien eurojen vahingoista, joten turhia riskejä ei kannata ottaa, vaan kutsua suosiolla ammattilainen paikalle, neuvoo Pohjola Vakuutuksen omaisuusvahingoista vastaava johtaja Markus Uimonen tiedotteessa.

Myös esimerkiksi vesieristys, parvekkeen ulko-ovi ja rikkoutunut vessanpönttö kuuluvat taloyhtiön vastuulle. 

Taloyhtiön ja osakkaan välisen vastuunjaon voi tarkistaa Kiinteistöliiton vastuunjakotaulukosta. Kuitenkin yhtiöissä on mahdollista sopia vastuukysymyksistä myös sisäisesti. 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 4.4.2024.

Lue myös: Tetenarsissi kestää hyvin pakkasta - kunhan muistat tärkeän hoitotoimenpiteen multaan

Lue myös: Sipsipussista löytyi vihreä perunalastu - mistä se kertoo ja onko koko pakkaus pilalla?

Lue myös: 5 eriskummallista suomen kielen sanontaa - olisitko tiennyt näiden alkuperän?

Lähde: OP

Kilpailut

Uusimmat